Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukeminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukeminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. joulukuuta 2019

Huhuu blogi!

Katosin. Kyllä. Tämä harmittaa, ja siitä pahoittelut.

Syy on kuitenkin hyvä. Vietän vauvavuotta pienen tyttöni kanssa, mutta lukemista en ole jättänyt. Päinvastoin tämä vuosi on ollut aivan erinomainen lukuvuosi, joka on pitänyt sisällään aivan poikkeuksellisen hienoja helmiä. Niistä myöhemmin.

Olen miettinyt pitkään, hautaisinko tämän blogin lopullisesti, mutta en sitä tee. Minusta ei ole Instagramin kuvaviidakkoon, eikä tarvetta videoihin. Pidän blogien pitkistä teksteistä, vaikka välillä tuntuu, etten pysty omissa teksteissäni haluamaani yksityiskohtaisuuteen. Arvostan kuitenkin syvällistä kirjoihin pureutumista ja kirjoitettua muotoa.

Miksi sitten on tarve jakaa lukemaansa? Eihän kirjoituksiani moni lue. Olen päätynyt siihen, että tämä on lukupäiväkirjani. Jos joku nämä tekstit löytää, hyvä niin. Ilman tätä blogia lukemani ikäänkuin hukkuu päässäni massaan, jää muistojen hämärään. Kirjoittaminen tekee lukemastani merkityksellisemmän. Toki tilastoin Goodreadsiin, mutta mitään kovin syvällistä en sinne saa aikaiseksi.

Annan siis tälle blogille uuden mahdollisuuden, ja uusi vuosikin lähenee jälleen. Ihanaa taas pureutua lukemaani täällä. <3

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Vielä katsaus vuoden 2018 luettuihin ja siitä eteenpäin


Hyvää uutta vuotta 2019 kaikille, jotka blogiini eksyvät! On aika katsoa vielä hetki menneeseen ja purkaa tuntoja tämän vuoden luetuista. Vuosi 2018 oli minulle erittäin monipuolinen ja hyvä vuosi (muussakin kuin lukemisessa), vaikkei se luettujen kirjojen kohdalta aivan yllä edelliseen vuoteen määrässä eikä ehkä laadussakaan.

Jäin asettamistani tavoitteista: Goodreadsissä tavoittelin 70 kirjaa ja sain luettua 56 kirjaa. Helmet-haaste taas jäi kolmen kirjan päähän. Määrä ei kerro kaikkea – tiedän. Haasteet ja tavoitteet harrastuksessa ovat leikkimielisiä ja hauskoja – tiedän tämänkin. Siksi ei harmitus on helppo karistaa ja siirtyä uusiin haasteisiin. Tänäkin vuonna pienen harkinnan jälkeen tartun Helmet 2019-haasteeseen. Siitä myöhemmin lisää.

Elämä on siis ollut kiireistä ja täyttä, ja tämä on näkynyt sekä lukemisessa että bloggaamisessani. Ei haittaa, sillä tämä on juuri näin mukava harrastus ja aion jatkaa ilman paineita tulevasta. Mutta nyt vielä menneeseen: Merkitsen kirjan nimen perään hieman tähtiä täysin subjektiivisen lukukokemukseni mukaan (*lukeminen kannattaa, **keskivertoa parempi, ***olipa hieno! OS - omassa sarjassaan)


John Lewis, Andrew Aydin, Nate Powell: March, Book One *

Sebastian Barry: Days Without End **

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät **

George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos **

Guy Delisle: Hostage*

Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha***

Rosa Liksom: Everstinna***

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918*

Kate Atkinson: Elämä elämältä**

Kim Leine: Kuilu**

Gaël Faye: Pienen pieni maa*

Hilla Hautajoki: Keinutuolikaupunki ja Tulikärpästen kylä - Harharetkiä Latinalaisessa Amerikassa*

Alejandro Zambra: Kotiinpaluun tapoja (en saanut tästä kiinni!)

Art Spiegelman: Maus - Selviytyjän tarina***

Jon Krakauer: Erämaan armoilla*

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet*

Art Spiegelman: Maus II, Selviytyjän tarina - tästä vaikeudet alkoivat ***

Michael Wolff: Fire and Fury, Inside the Trump White House (ajan haaskausta)

Amos Oz: Juudas (OS, vuoden 2018 ehdottomia huippuja)

Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä *

Laura Manninen: Kaikki anteeksi*

Margaret Atwood: Uusi maa*

George Saunders: Lincoln Bardossa***

Tekla Inari: Siniset vuodet - Blue Years*

Mohsin Hamid: Exit West*

Min Jin Lee: Pachinko*

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät*



Anne Frank: Päiväkirja***

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin**

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia * (jätti kyllä vähän kylmäksi, vaikka yritin)

Tara Westover: Educated*

Ken Follett: Kun suuret sortuvat (ei osunut, ei uponnut)

Toni Morrison: Koti**

Lisa Wingate: Before We Were Yours * (hieman liian tunteisiin vetoava)

Péter Gárdos: 117 kirjettä**

A.J.Finn: Nainen ikkunassa*

Naomi Klein: Kun ei ei riitä*

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut**

Piia Leino: Taivas** (tämä kirja on jäänyt mieleen)

Stephen King: Se**

Lauri Ahtinen: Elias*

Minna Rytisalo: Rouva C.**

Eowyn Ivey: Lumilapsi***

Riitta Kylänpää: Pentti Linkola**

Aila Meriluoto: Lasimaalaus*

Anna Ahmatova: Olen äänenne (OS, aivan omassa luokassaan – upea!)

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki**(jäi kummittelemaan)

Marek Hlasko: Viikon kahdeksas päivä*** ( Hieno ja masentava novellikokoelma kommunistisesta Puolasta, joka olisi ansainnut postauksen)

Kate Morton: Paluu Rivertoniin* (viihteellinen, hieman tusina)

Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen * (hieman omituinen dystopia)


Haluaisin tänä vuonna lukea merkityksellisiä, ajatuksia herättäviä ja laadukkaita kirjoja, eli tiukalla seulalla tähän vuoteen. Vuoteen 2018 mahtui muutama kirja, jonka olisi voinut jättää lukematta. Olkoon alkanut vuosi siis vielä parempi, mikä tarkoittaa sitä, että laatu voittaa määrän haasteidenkin uhalla. Haluan myös nauttia lukemastani yhä enemmän, joten tarkempaa valikointia tulen tekemään yhä enemmän. Olkoon tämä hyvä ja onnellinen vuosi meille kaikille kirjojen maailmassa!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät


Terhi Rannelan Kesyt kaipaavat, villit lentävät (2018) on kirja matkustamisesta – mutta yhtä paljon myös lukemisesta ja kirjoittamisesta. Rannelan päiväkirjamerkinnät ympäri maailmaa avaavat lukijalle pienen mahdollisuuden kurkistaa kirjailijan työn arkeen, vaikka matkoilla ollaankin. 

Heti alkuun täytyy sanoa, että Rannelan pieni matkakirja on ihana! Siinä etsitään kiireiselle ja taakoitetulle nykyihmiselle rauhoittumista ja tasapainoa. Rannela hakeutuu luonnon ääreen ja kirjoittaa kunnioittavasti siitä. Luontokohteet kuten Islannin vaellukset ja Kiilopää Lapissa savusainoineen ovat lukijallekin lepohetkiä: Rannelan kirja tekee hyvää. 

Olen ennenkin tykännyt Rannelan kerronnasta ja tyylistä, mutta tässä kirjassa hän paljastuu varsinaiseksi sukulaissieluksi. Kaupungit alkavat elää, pienet yksityiskohdat ja ihmiset ovat kuin ne itse kohtaisi ja kokisi. Rannela kirjoittaa tästä itsekin: kaikkialla ei tarvitse itse käydä, sillä lukumatka on valtavan antoisa ja rajaton – myös huomattavasti halvempi – vaihtoehto. Rannela antaa runsaasti lukuvinkkejä maailmanympärysmatkalle. Saatan jopa itse lähteä kiertämään näin maailmaa lähitulevaisuudessa.

Tätä kirjaa suosittelen kaikille kesälukemiseksi! Helmet-haasteeseen kirja sopii minulle kohtaan #48, haluaisin olla kirjan päähenkilö. Matkustamaan pitäisi päästä pian, sillä pieni kateuden tunnekin kalvoi ja haikeus nousi ihanista matkoista lukiessa.



sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Katsaus vuoteen 2017


On aika katsoa taaksepäin vuoden 2017 lukukokemuksiin ja toivottaa onnellista ja kirkasta uutta vuotta! Tämä vuosi oli osaltani runsas ja antelias: sain lukea 59 kirjaa, joista valtaosa oli – ehkäpä jo ennakkoon tiukan seulan takia – laadukkaita ja hienoja lukunautintoja. Minulle käy usein niin, että osaan arvostaa kirjaa vasta sen loppuun luettuani. Lukeminen vaatii keskittymistä, ja välillä se on jopa työlästä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei kirja voisi olla lukemisen arvoinen tai hyvä. Raskas klassikkokin usein antaa paljon pohdittavaa, jopa hämmentävän paljon pureskeltavaa, vaikkei hetkellistä mielihyvää tuokaa. Saattaa olla kliseistä, mutta lukeminen todella on ravintoa aivoille ja mielelle. Se on itsensä ylittämistä usein, ja olen haastanut itseäni tänä vuonna. Siitä olen tyytyväinen ja kiitollinen – ehkä jopa hieman ylpeä. 

Nyt siis pieni laadullinen ja määrällinen katsaus lukemaani. 

Olen lukenut, osittain Helmet-haasteen takia, monipuolisemmin kuin ennen. Olen liikkunut – jopa harpponut! – genrestä toiseen sujuvasti. Fantasiaa, kauhua, scifiä, tietokirjaa, dekkareita, uutuuksia ja klassikoita sulassa sovussa!

Kirjoistani on ollut sarjakuvaromaaneja viisi, ja näistä olen ollut erityisen iloinen. Ennen tuntematon kirjallisuudenlaji on alkanut avautua. Erityisesti Guy Delislen matkakertomukset Merkintöjä Jerusalemista ja Pjongjang ovat huikeita ja älykkäitä, joten suosittelen niitä kaikille. Runokokoelmia luin harmittavasti vain kaksi: Eeva Kilven Perhonen ylittää tien ja Antti Holman Kauheimmat runot, mutta tietynlaisina kohokohtina nekin jäivät mieleen. Novellikokoelmia mukaan mahtui yllättäen vain kaksi, joista mieleen jäi Alice Munron vaikeahko mutta loistava Jupiterin kuut. Uudenvuodenlupauksena olkoon lukea enemmän novelleja!  

Olen lukenut englanniksi enemmän kuin pitkään aikaan, josta olen todella iloinen. Kielitaitoni riittää myös kaunokirjallisuuden lukemiseen! Käytän työssäni englantia päivittäin, mutta olen aiemmin ollut arka lukemaan kovin paljon fiktiota englanniksi, koska ajatukseni on ollut, että lukunautinto menee vaikean kielen ja uusien sanojen takia. Nyt kuitenkin olen päässyt tämän ennakkoluulon ohi onneksi. Englanniksi on saatavilla paljon mahtavia kirjoja, jotka olisivat jääneet lukematta, jos en olisi uskaltanut pois mukavuusalueelta. Englanniksi luin tänä vuonna 14 kirjaa. 

Olen kuitenkin onnellinen jokaisesta käännöskirjasta ihanalle äidinkielelleni. Kirja suomeksi menee ihon alle aivan toisella tapaa. Suomi on minun tunnekieleni, ajattelun ja ilmaisun paras väline. On valtavan hienoa, että suomeksi käännetään niin hienosti! Kiitos, maailman parhaat kääntäjät! Käännöskirjoja luin tänä vuonna 30, eli noin puolet lukemastani. Suomenkielistä kotimaista kirjallisuutta taas lukemastani oli 15. 

Mieskirjailijat jyräsivät tänä vuonna naiset: naisten kirjoittamia kirjoja oli vain 20. En tosin näe tätä mies- ja naiskirjailija jakoa kovin tarpeellisena, mutta ehkä tässäkin on hyvä pitää jonkinlainen tasa-arvo tai ainakin tasapaino mielessä.

Nyt TOP 5 -lukukokemuksiin ja ehdottomasti suositeltaviin kirjoihin. Valikoin nyt monen erinomaisen kirjan joukosta mielestäni kirjat, joista nautin eniten. 



John Williams: Stoner

Hehkutettu ja kiitetty John Williamsin vähäeleinen, mutta aivan valtavan puhutteleva Stoner on loistava kirja. Stoner ja hänen elämänsä jää mieleen ja on tunnelmaltaan kovin intensiivinen. Liikutuin ja elin hänen kanssaan. Williamsin historiallinen romaani Augustus kuului myös tämän vuoden huippukirjoihin.


Hans Fallada: Yksin Berliinissä

Ehkä paras tänä vuonna lukemani kirja. Kirjan loppu salpasi hengen, enkä muista muutenkaan koskaan lukeneeni vastaavaa teosta yksinäisestä vastarinnasta. Ei helppoa tekstiä, mutta valtavan palkitseva lukukokemus.




Kate Atkinson: Hävityksen jumala

Ensimmäinen kirja, jonka Kate Atkinsonilta luen, ja heti vei kirjailijan tyyli mennessään. Ihana kirja!


Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Oryx ja Crake avaa vahvan dystopiatriologian, jonka viimeinen osa on minulla vielä lukematta. Nautin tästä kirjasta todella. Atwood on loistava kirjailija.


George R.R. Martin: Valtaistuinpeli

Ja tämä! Taistelin vastaan, ja hieman pilkallisesti olen sivusta seurannut TV-sarjan hypetystä, mutta Jään ja tulen laulu on paras aikuisille suunnattu fantasiasarja, johon olen Tolkienin jälkeen törmännyt. Martinin luoma maailma on yksityiskohtainen, järkälemäisen kokoinen ja synkkä sävyltään. Olen edennyt sarjan toiseen osaan ja nauttinut lukemastani. Suosittelen.

Tässä vielä HelMet-haaste tältä vuodelta kokonaisuudessaan:


1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis (David Grossman: Sinne missä maa päättyy)
2. Kirjablogissa kehuttu kirja (The Sunlight Pilgrims)
3. Suomalainen klassikkokirja (Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu)
4. Kirja lisää hyvinvointiasi (Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien)
5. Kirjassa liikutaan luonnossa (Jon Krakauer: Into Thin Air
6. Kirjassa on monta kertojaa (Mats Strandberg: Risteily)
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja (Elena Ferrante: Uuden nimen tarina)
8. Suomen historiasta kertova kirja (Anneli Kanto: Lahtarit)
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja (Ian McEwan: Pähkinänkuori)
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis (Asko Sahlberg: Pilatus)
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja (Antti Holma: Kauheimmat runot)
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja (Heidi Köngäs: Hertta)
13. Kirja "kertoo sinusta" (Yuval Harari: Homo Deus)
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella (Tim Butcher: Blood River)
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen(Sandra Brown: Mean Streak)
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja (Colson Whitehead: The Underground Railroad)
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista (Richard Bach: Lokki Joonatan)
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa (Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä he tekevät)
19. Yhdenpäivänromaani (Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki)
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö (Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies)
21. Sankaritarina (Hans Fallada: Yksin Berliinissä)
23. Käännöskirja (Alice Munro: Jupiterin kuut)
24. Kirjassa selvitetään rikos (Shari Lapena: The Couple Next Door)
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole (Guy Delisle: Pjongjang)
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja (Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas)
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan (John Williams: Augustus)
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia (Kate Atkinson: Hävityksen jumala)
31. Fantasiakirja (George R.R. Martin: Valtaistuinpeli)
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta (D.J.Salinger: Sieppari ruispellossa)
33. Kirja kertoo Intiasta (Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö)
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt (Mika Waltari: Johannes Angelos)
35. Kirjan nimessä on erisnimi (John Williams: Stoner)
36. Elämäkerta tai muistelmateos (Katarina Baer: He olivat natseja)
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta (Stephen King: Mersumies)
38. Kirjassa mennään naimisiin (Jane Austen: Järki ja tunteet)
39. Ikääntymisestä kertova kirja (Rutu Modan: The Property)
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä (Han Kang: Vegetaristi)
41. Kirjan kannessa on eläin (Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia)
42. Esikoisteos (Yaa Gyasi: Homegoing)
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään (Jussi Valtonen: Siipien kantamat)
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta (Isaac Bashevis Singer: Isäni seurakunta)
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja (Mila Teräs: Jäljet)
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja (Markus Zusak: Kirjavaras)
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (Pierre Lemaitre: Iréne)
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän (Ernest Hemingway: Vanhus ja meri)
49. Vuoden 2017 uutuuskirja (Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa)
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (Asko Sahlberg: Amandan maailmat)

Hyvää uutta vuotta ja paljon luettavaa kaikille! 

perjantai 29. joulukuuta 2017

Uusi haaste ja pientä pohdintaa lukemisesta

Vielä on Internetin valtakauden aikoina paikkoja Suomenkin maassa, joissa yhteys on kovin surkea. Olisin loman kunniaksi halunnut peilata mennyttä lukuvuotta ja onnistunutta haastetta, mutta menee nyt näillä laitteilla ja yhteyksillä niin nihkeäksi, että jätän suosiolla muutaman päivän päähän kotiin palattuani.

Vuodenvaihde on lukemisen kulta-aikaa minulle: loma, uudet lahjakirjat ja yhä paisuva lukulista takaavat kirjanörtin nautinnon. Tänä vuonna minulla on loman kunniaksi paksujen kirjojen pino seuranani.



Mitä paksumpi järkäle, sen todennäköisemmin se kiehtoo minua, hidasta lukijaa. Saa nähdä, mihin asti pääsen tämän pinon kanssa. 

Pukki toi minulle myös sähköisen Booken-lukulaitteen, jota en ole ottanut vielä haltuun ollenkaan, vaikka sähköisiä kirjoja olen lukenut jo useampia. Onko jollain teistä kokemusta näistä laitteista? Ilmeisesti ainakin akku kestää puhelinta ja padia pidempään. 


Tänään julkaistiin uusi Helmet-haaste 2018! Vaikka aluksi uumoilin, jaksanko heti perään uudesta haasteesta innostua, huoli osoittautui turhaksi: mukana ollaan! Kivalta vaikuttaa uusi lista! 

lauantai 28. lokakuuta 2017

Helsingin Kirjamessut 2017


Palasin juuri Kirjamessuilta hieman uupuneena väenpaljoudesta, ja mietinkin, että tapahtuma tuntuu kasvavan ja kasvavan. Vai osuiko minulle vain ruuhkaisin messupäivä? 

Otin messuilun kevyesti: vaeltelin, hypistelin, tervehdin tuttuja, nautin ja hetkeksi pysähdyin kuuntelemaan. Tiedän tämän olevan melko pinnallinen tapa kokea Kirjamessut, sillä moni muu kirjallisuuden harrastaja varautuu ja suunnittelee huolella saadakseen irti tapahtumasta mahdollisimman paljon. Minä en ole esimerkiksi koskaan päätynyt mystisiin ja intiimin oloisiin sivuhuoneisiin kirjailijoiden tai lukijoiden kanssa. Ehkä joskus vielä. 

Koko Hubaran nuorta kuulijakuntaa
Saatan kuulostaa uhkaavasti keski-ikäistyvältä kulttuuritädiltä, mutta minua todella ihastutti nuorten suuri määrä messuilla. Tänä vuonna yhdeksäsluokkalaiset pääsivät ilmaiseksi messuille Suomi100 -teeman varjolla – ja hyvä näin. Suomi100-juhlateemaan en itse oikein päässyt käsiksi messuilla, vaikka kuuntelin toki Lenita Airiston kovasti muistelevan puheen ja Koko Hubaran ajankohtaista pohdintaa. Saattoi olla, että kuljin silmät kiinni. Entäs te muut messuilla vierailleet? Näkyikö juhlateema teistä riittävästi, vai oliko sille edes tarvetta?

Ehkä päällimmäisenä minulle jäi näistä messuista puhuttelemaan kanssavierailijan. Suomalaiset ovat edelleen lukukansaa.  Täällä arvostetaan kirjoja, ja suomalainen tarina jatkuu edelleen moniäänisesti ja täydellä voimalla. Tosin pohdin ystävän kanssa myös, että onko lukeminen yhä elitistisempää ja pienemmän – vaikkakin äänekkään – joukon harrastus. Toivottavasti ei.





Päädyin tänä vuonna pitkäksi aikaa kiertelemään antikvariaattien osastolle. Pidin tunnelmasta, vaikka selvää on, että pientä vierautta tunnen aina, sillä en ole keräilijä enkä tosiharrastaja. Selailin useampaa sarjakuvakirjaa, mutta vain yksi melko uusi yksilö lähti mukaani. En osannut muutenkaan ostaa itselleni juuri mitään, ihme kyllä. Yritän nykyisin rajoittaa itselle ostamista, ja kysyä, tarviiko minun todella omistaa tämä teos? Yllättävän usein päädyn jättämään ostamisen väliin.

Lukulistani on paisunut viime viikkoina niin pitkäksi, etten yksinkertaisesti uskalla ostaa yhtään mitään vähään aikaan. Olen muutenkin kokenut pienoista keskittymisvaikeutta edellisen fantasiajärkäleen jälkeen. Ehkä tämäkin vaikutti siihen, että kiersin kahden euron valtavat kirjalaarit vähän pintapuolisesti vilkuillen. 

Hieno tapahtuma – jopa näin pintapuolisesti koettuna. 




torstai 13. heinäkuuta 2017

Taistelu lukija(ssa)sta


Oman yksityisen lukumaratonini dilemma: käsissäni on kaksi todella hyvää, koukuttavaa kirjaa. Minä onneton menin aloittamaan kumpaakin (Jos nyt ihan vähän lukaisen ja tutustun!). Olen nyt kahden kirjan loukussa, enkä osaa päättää kumpaan keskittyisin. Aluksi koin piston sydämessä ja alkoi lievästi mietityttämään. Jo arpaakin heitin kehiin.

Päädyin nyt tässä onnellisessa pulmatilanteessa kuitenkin siihen, että annan kirjojen (Kate Atkinsonin Hävityksen jumala ja Asko Sahlbergin Pilatus) viedä. Luen niitä rinnakkain ja sen verran kerrallaan kuin tuntuu. Tiedän, että tämä on monen mielestä varmasti hulluutta, mutta lomalainen sanoo: "Antaa mennä tällä kertaa näin!"

P.S. Lukeminen on niin ihanaa!

torstai 6. heinäkuuta 2017

Helmet-haaste, mitä sinulle kuuluu?

Luin lempikirjabloggarini Lukuisan mietteitä tämän vuoden Helmet-haasteesta ja päätin palata itsekin menneeseen hänen mallillaan. (Tuskin hän pahastuu, että hieman otan mallia!)

Helmet-haaste on osoittautunut mukavaksi ja helpoksi. Olen mukana ensimmäistä kertaa, ja yllättävän helpolta on haaste tuntunut. Kirjat ovat ikään kuin loksahtaneet kohdilleen ilman sen suurempaa säätämistä tai etsimistä. Nyt kyllä jäljellä olevat kohdat ovat jo vaikeampia, ja muutamia kohtia joudun kyllä todella miettimään. Kaikki ehdotukset ovat tervetulleita, eli vinkatkaa!


Tilanne tänään: 29/50 luettua kirjaa. Hyvällä vaudilla on jo kolmaskymmenes, joten uskon saavani haasteen suoritettua ehkä jopa hieman etuajassa. Toisaalta parempi olla nuolaisematta ennen kuin tipahtaa, mutta optimismilla mennään kuitenkin eteenpäin.

Eli mitäs tulinkaan lukeneeksi:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis (David Grossman: Sinne missä maa päättyy)
- Nimi on kaunis, kuten kirjakin. Luin tämän heti vuoden alkuun ja ihastuin hirvittävästi. Näin jälkikäteen hieman etäisyyttä jo saaneena tuntuu, että teos olisi tarvinnut ehkä hieman editointia ja rönsyjen katkaisuja, mutta hieno teos ehdottomasti. Grossmania tekee mieli lukea enemmän.

2. Kirjablogissa kehuttu kirja (The Sunlight Pilgrims)
- Jotenkin unenomainen dystopia lähitulevaisuudesta. Pidin!

3. Suomalainen klassikkokirja
X Melko vaikea. Haluaisin lukea jotakin oikein hyvää Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi.Tähän olen miettinyt ja pohtinut pääni puhki eri vaihtoehtoja. Nyt ehkä Vartiaisen Hänen olivat linnut tai Volter Kilven Bathseba, mutta vinkkejä otan vastaan mielelläni!

4. Kirja lisää hyvinvointiasi
X Helppo.Tähän on tulossa runokokoelma. Ihania sanoja, jotka lisäävät todellakin hyvinvointiani. Luen muutaman runon hitaasti aina aamuisin ja iltaisin.

5. Kirjassa liikutaan luonnossa (Jon Krakauer: Into Thin Air)
- Tosielämän Everest-seikkailu, josta tiesin paljon jo entuudestaan. Yllättävän vaikealla englannilla kirjoitettu.

6. Kirjassa on monta kertojaa (Mats Strandberg: Risteily)
- En suosittele tätä ruotsalaista kauhukirjaa kenellekään. Lattea tunnelma jäi ja sanoisin tämän olleen koko vuoden huonoin lukukokemus.

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja (Elena Ferrante: Uuden nimen tarina)
- Paljon luetun Napoli-sarjan toinen suomennettu osa. Jäin tähän osaan täysin koukkuun ja jo mietin pitäisikö minun lukea seuraava osa englanniksi vai odottaa suomennosta. Suosittelen!

8. Suomen historiasta kertova kirja
X Melko vaikea. Otan ehdotuksia vastaan mielelläni. Olen vähän miettinyt suomalaisesta äärioikeistosta kertovaa melko pitkää (yli 500 sivua!) tutkielmaa Suomalaiset fasistit - mustan sarastuksen airuet. Onkohan pitkän lukemisen arvoinen, vai joku muu teos?

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
X Melko vaikea. Olen loputtomassa varausjonossa McEwanin uutuuteen Pähkinänkuori. Onko joku lukenut?

10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
X Tämä on helppo. Kotoa ja kirjastosta löytyy niin paljon kauniita kirjoja.

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
X Vaikea. Ehkä yksi Putinin vihamiehen kirjoittama muistelma.

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja (Heidi Köngäs: Hertta)
- Hieman lattea lukukokemus mielenkiintoisesta suomalaisesta poliitikosta Hertta Kuusistosta

13. Kirja "kertoo sinusta" (Yuval Harari: Homo Deus)
- Yuvalin Hararin kertojaääni on hieman ylimielinen kirjassa, mutta hieno (hyytävä) katsaus ihmiskunnan tulevaisuuteen kuitenkin. Mitään kovin henkilökohtaista tämä ei minusta paljasta, joten hieman kiersin helpomman kautta. 

14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella (Tim Butcher: Blood River)
- Loputon Kongo-joen tarina. Odotin enemmän, vaikka oli hienoa oppia Kongon historiasta. Pidän Afrikkaan sijoittuvista kirjoista.

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen(Sandra Brown: Mean Streak)
- Viihteellä mentiin ja kovaa juostiin vuorilla.

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja (Colson Whitehead: The Underground Railroad)
- Tämä oli hieno ja teos orjuudesta. Ehkä tähänastisista lukemistani kirjoista jännittävin ja elokuvallisin. Koska ilmestyy Hollywood-versio?

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista (Richard Bach: Lokki Joonatan)
- Klassikko tuli luettua, vaikka en oikein päässyt tämän kirjan sisään.

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa (Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä he tekevät)
- Hieno järkäle, jonka kuuntelin äänikirjana hitaasti ja kuulemaani pohtien. Upea.

19. Yhdenpäivänromaani
X Vaikea. Tähän kohtaan kaipaan vinkkejä!

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö (Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies)
- Yhdeltä istumalta luin Oksasen syvästi omakohtaisen kirjan, jossa sairaus muuttaa pysyvästi muutakin kuin kasvot.

21. Sankaritarina (Hans Fallada: Yksin Berliinissä)
- Upea, haastava ja vähän ristiriitainen tosielämän sankaritarina vastarinnasta Natsi-Saksassa. Olen ylpeä, että sain tähän kohtaan näin hienon kirjan luettua.

22. Kuvitettu kirja (Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira)
- Luin ääneen lapsilleni tämän ihanan absurdin kirjan. Kuvat upeita myös.

23. Käännöskirja (Alice Munro: Jupiterin kuut)
- Munron novellit olivat tämän lukuvuoden ehdottomia kohokohtia.

24. Kirjassa selvitetään rikos (Shari Lapena: The Couple Next Door)
- Kelpo jännäri.

25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
X Vaikea. Olen toivonut, että tällainen kirja vain purjehtisi vastaan, mutta ei ole kohdalle tullut. Ehdotuksia ja vinkkejä kaipaan.  

26. Sukutarina (Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia)
- Luettava, vaan ei mestarillinen, perhetragedia

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
X Melko helppo. Jostain syystä nämä Suomeen liittyvät haastekohdat ovat jääneet viimeisiksi. Helsinkiin liittyvää kirjaa haen.

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
X Helppo. Luen parhaillaan John Williamsin upeaa Augustusta.

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
X Melko vaikea. Haluaisin osata lentää. Vinkkejä?

30. Kirjan nimessä on tunne
X Helppo. Omassa kirjahyllyssä odottaa klassikko Sadan vuoden yksinäisyys, jota pelkään jo valmiiksi sekavaksi. 

31. Fantasiakirja
X Melko helppo. Lasketaanko Ishiguron Haudattu jättiläinen fantasiaan?

32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta (D.J.Salinger: Sieppari ruispellossa)
- Tuli luettua klassikko.

33. Kirja kertoo Intiasta
X Melko helppo. Omassa kirjahyllyssä useampi Rushdien kirja, joita olen aloittanut ja nopeasti kesken jättänyt.

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt (Mika Waltari: Johannes Angelos)
- Lukuhetkellä tuntui raskaalta, mutta nyt huomaan usein ajattelevani Konstantinopoliksen viimeisiä päiviä.

35. Kirjan nimessä on erisnimi (John Williams: Stoner)
- Upea. Williams taitaa olla yksi lempikirjailijoistani.

36. Elämäkerta tai muistelmateos (Katarina Baer: He olivat natseja)
- Toimittaja kirjoittaa yksityiskohtaisen ja tärkeän omien isovanhempiensa elämänkerran.

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta (Stephen King: Mersumies)
- Tämä kauhun mestarin dekkari oli pettymys. Taidan jättää dekkarit vähemmälle, koska petun niihin lähes aina.

38. Kirjassa mennään naimisiin
X Melko vaikea. Päädynkö lukemaan Jane Austinia?

39. Ikääntymisestä kertova kirja (Rutu Modan: The Property)
- Sarjakuva joka virkisti.

40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
X Melko helppo. Tähän olen ajatellut kehuttua Vegetaristia, joka on lukulistalla seuraavana. En malttaisi odottaa.

41. Kirjan kannessa on eläin (Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia)
- Todella hieno suomalainen kirja. Yksi tämän vuoden kohokohtia.

42. Esikoisteos (Yaa Gyasi: Homegoing)
- Hieno tämäkin esikoisteos, vaikka pidin kyllä The Underground railroadista enemmän. Jostain syystä nämä kaksi englanniksi lukemaani orjuudesta kertovaa kirjaa kulkevat parina mielessäni.

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
X Melko vaikea. Näitä on niin kovin monia, aika vaikea valita.

44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
X Melko helppo. Vinkkejä otan kyllä tähänkin.

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja (Mila Teräs: Jäljet)
- Kaunis, lyyrinen kirja.

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
X Melko vaikea. Pää lyö tyhjää. Ehdotuksia?

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (Pierre Lemaitre: Iréne)
- Kamalan väkivaltainen jopa vastenmielinen kirja, vaikka hyvin kirjoitettu.

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän (Ernest Hemingway: Vanhus ja meri)
- Klassikko tuli luettua ja nautittuakin – ihme kyllä.

49. Vuoden 2017 uutuuskirja
X Melko helppo. Lahtarit-uutuutta olen tähän suunnitellut, jos sen joskus käsiini saan.

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
X Helppo. Tähän tulee Tsehovin novelleja, joita hitaasti luen.

Tässä pitkä katsaus menneeseen ja tulevaan. Vinkkejä otan todella mielelläni vastaan tälle hienolle lukumatkalle. Olen nauttinut haasteesta.