Anneli Kanto: Lahtarit

"Ajattelin, että puutkin vuotavat verta haavoistaan ja itkevät. Ilmassa liikkui isoa surua, joka meni meistä kaikista läpi, sellainen yhteinen murhe, että pitää ihmisenä olla tällaisena aikana, kun puutkin ammutaan. Siinä kohden ei vihattu, surtiin vain, ja ymmärsin, että samalla lailla punikitkin omiansa murehtivat kuin valkoiset."

Anneli Kannon Lahtarit (2017) on rankka ja realistinen kuvaus Suomen ehkä synkimmästä historiallisesta aikakaudesta, kansan sisällissodasta. Sisällissodasta on kirjoitettu paljon, mutta tämä usean eri kertojan romaani on nimensä mukaisesti valkoisten näkökulmasta kirjoitettu tilitys sodan kauhuista. Ja millainen se onkaan! Siinä muonittajasta tulee arkuttaja ja kirkasotsaisesta maalaispojasta tulee murhamies. Aatteen ylevä palo vaihtuu silmittömään lahtaamiseen, jolta ei säästy juuri ketään. 

Tarina on hajanainen, vaikka jotkin kertojat kulkeavat läpi kirjan ja tulevat tutuiksi lukijalle. Vaihtuvat minäkertojat ovat kuin silminnäkijöitä ja aikalaisia – tämä lisää autenttisuuden tuntua. Tuollaista se lienee ollut kaikessa kauheudessaan. Kanto on tehnyt tarkkaa taustatyötä ja historiallisia lähteitä löytyy kirjan lopusta pitkä liuta. 

Kertojat ovat erilaisista taustoista: Saksassa koulutuksensa saaneita jääkäreitä, pienten pohjalaisten tilojen poikia, suojeluskuntalaisia, ruotsalaisia vapaaehtoisia, naisia ja miehiä – kaikki sotaan jollakin tavalla kohtalonsa kietoneita. Ehkä erikoisin kertoja on on suomenhevonen, vaikka vain kerran lyhyesti kertomuksessa vilahtaakin. Kertojat puhuvat eri murteita, mikä ei kuitenkaan haittaa kirjan kielen ymmärtämistä tai luettavuutta.

Naiset ovat kirjassa keskeisessä osassa. He ovat sotilaita, muonittajia, haavottuneiden ja kuolleiden huoltajia, morsiamia sekä vankeja. Heitä kohdellaan usein (pääsääntöisesti) huonosti, ja moni kokee kamalan lopun kaupunkitaisteluissa, vankileireillä ja metsissä ensin kärsittyään häväistystä, halveksuntaa ja raiskauksia. Sotaanosallistuva valkoinenkaan nainen ei säästy huoran maineelta, eikä arvostusta heidän työstään tipu. 

Kanto on kirjoittanut aiemmin punaisten naisten näkökulmasta teoksessaan Veriruusut (2008), joka alkoi kiinnostamaan ja taitaa mennä lukulistalle. Aikaa täytyy ottaa vähän näiden teosten lukemisen väliin. Lahtarit oli aika rankka kokemus, joten en taida heti kyetä lukemaan uutta samasta aikakaudesta kertovaa. 

Nyt on kovin puulla päähän lyöty olo tämän lukemisen jäljiltä. Menin vielä katsomaan Antti Tuurin kirjaan perustuvan elokuvan Ikitie, joka jatkaa samoista teemoista. Loistava elokuva, jota suosittelen kaikille.

Tuntuu uskomattomalta, että itsenäisen satavuotiaan Suomen historiaan sisältyy näin kamala vaihe, ja josta kovin pitkään kerrottiin vain voittajien tarina. HelMet-haasteeseen liitän tämän hienon ja vahvan kirjan kohtaan #8, Suomen historiasta kertova kirja.  

Mieleen jäi: "Emme puhu tästä koskaan. Tästä ei kukaan saa koskaan tietää mitään. – – En voi kenellekään kertoa, mitä meille on tapahtunut ja mitä olen tehnyt."

Matka ajassa: 1918

Matka paikassa: Pohjanmaalta Viipuriin, läpi Suomen.

Kenelle suosittelen: Kaikille

Miten tielleni: Kirjastosta 

Heidi Köngäs: Hertta

"Jokaisella meistä on totuutemme ja minun on se, joka on puutteineenkin maailman työtätekevien ainoa toivo: Punatähti"

Heidi Köngäksen sodan ja vaaran vuosiin sijoittuva Hertta (2015) kertoo ehkä Suomen kuuluisimmasta tulipunaisesta naispoliitikosta Hertta Kuusisesta. Köngäs herättää henkiin paitsi Hertan myös hänen  rakkautensa aatetoveriinsa Yrjö Leinoon. Aate on kuitenkin suurempi kaikkea muuta: rakkaus, äitiys ja perhe jäävät toiseksi. Aate maksaa Hertalle kaiken, sillä yksilöllä ei ole juuri merkitystä suuria poliittisia linjauksia tehtäessä.   

En tiennyt Hertta Kuusisesta juuri mitään ennen kirjan lukemisesta, paitsi tietenkin, että hän oli palava kommunistipoliitikko ja kuuluisan Otto Wille Kuusisen tytär. Hahmona hän ei ole kiinnostanut, sillä hän on minulle näyttäytynyt etäisesti suomettumisen ajan jonkinlaisena tunkkaisena hahmona. Onneksi kuitenkin luin kirjan, kun ystävä sen minulle työnsi käteen. Hertta Kuusisen elämä on traaginen, vaikka hän kirjassa esiintyy rautaisen vahvana. 

Kirjan alussa, vuonna 1939, Hertta on vapautunut vankilasta ja rakastuu intohimoisesti naimisissa olevaan Yrjö Leinoon. Hertta on vahva nainen ja elää todeksi "uuden, porvarillisista sukupuolirooleista ja moraalisäädöksistä vapaan naisen elämää". Hän on täynnä elämää ja kiehtoi minua koko lukemisen ajan. Moskovaan on jäänyt ainoa lapsi, Juri.  

Leinoon tai kirjan rakkaustarinaan en oikein syttynyt. Päinvastoin, en päässyt häneen henkilönä kiinni ollenkaan. Leino näyttäytyy Köngäksen luomana heikkona, ylihygieenisenä ja arkana – lähes vätyksenä. Miten karismaattinen Hertta häneen haksahti? En myöskään jännittänyt hänen sinänsä hyvin vaiheikkaan elämänsä käänteissä. 

Kirjassa on kolme kertojaminää: Hertta, Leino ja Supon etsivä Esko Riekki. Riekki jää mielestäni kirjassa hieman irralliseksi muista hahmoista, mutta ehkä hän on jonkinlainen vastapaino punaiselle äänelle. Lisäksi lukija saa hänen kauttaan ajasta monipuolisemman kuvan. Hertta ja Leino nähdään myös ulkopuolisen silmin, mikä on lukijan etu. 

Hyvän kirjan suurin vihollinen on erinomainen kirja. Hertta jää nimittäin väistämättä kahden edellisen poikkeuksellisen hienon kirjan varjoon. Kirjan suurin ongelma on se, että se jää rakkaustarinana melko vaisuksi, eikä se ole kovin poliittinenkaan – paitsi, että se viestii selvästi aatteen usein vievän kannattajaltaan kaiken. Ehkä suurin anti on sen kuvaus äidinrakkaudesta. En syttynyt oikein tähänkään. Historiallisena ajankohtana Suomen vaaran vuodet on hyvin mielenkiintoinen ajanjakso sittenkin – otin selvää, googlailin ja päätin lukea lisää. Hyvä siis, että luin Hertan.

Laitan tämän kirjan Helmet-haasteen kohtaan #12 (poliitikosta kertova kirja). Jo kymmenen kirjaa luettu tähän haasteeseen. Loistavaa! 

Mieleen jäi: Helsingin eri vuodenaikojen kuvaukset. Kaupunki on vahvasti läsnä ja aistittavissa sivuilla

Matka ajassa: 1939 - 1946

Matka paikassa: Helsinki ja Moskova

Kenelle suosittelen: Suomen historiasta pitäville

Miten tielleni: Ystävältä lainassa