Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

"Jokainen kertoo elämänsä niin kuin itse haluaa", Lila vastasi.

Oi, mikä kirja! Elena Ferranten Napoli-sarjan kolmas osa Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (suom. 2018) on ihmeellisen ihana kirja vaikeasta, lähes mahdottomasta, kuitenkin läpi elämän kestävästä naisten välisestä ystävyydestä. Miten paljon pystymme läheisiämme tuntemaan? Sillä jokainen kertoo vain sen version, minkä haluaa.

Kirjan alusta alkaen on selvää, että Elenan ja Lilan elämät ovat kulkeneet eri suuntiin – yhä kauemmas toisistaan sekä fyysisesti että henkisesti. Elenan aikuisuus näyttää valoisalta: hänellä on menestyvä ja sivistynyt kihlattu, lupaava kirjailijan ura ja mahdollisuus päästä kauas pois korttelista. Lila taas on eronnut yksinhuoltaja, joka joutuu työskentelemään kamalissa oloissa makkaratehtaalla. Poikkeuksellinen lahjakkuus on valumassa hukkaan. Elämä vie erilleen, mutta kuitenkin jokin pitää heidät kiinni toisissaan.

Päähenkilöt ja erityisesti kertojaminä Elena kasvaa upeasti sarjan aikana. Tämä osa on aikuisen naisen kertomaa tarinaa, ja kertoja tulee poikkeuksellisen läheiseksi. Avioliitto, parisuhde, naiseus, äitiys, ura – kaikki aikuisuuteen vaikuttavat tekijät ovat läsnä. Enää koulutus ei välttämättä pelasta naista, sillä läpi yhteiskuntaluokkien avioliitto ja äitiys asettavat naiselle elämän raamit. Suhteet miehiin ovat täynnä pettymyksiä. 1960- ja 1970-luvun alun radikalismi vaikuttaa Elenaan: työläisten ja naisten oikeudet nousevat aiheiksi, joiden puolesta marssitaan, kirjoitetaan ja taistellaan. Italiakin on murroksessa yhdessä koko maailman kanssa.

Lilan näemme vain Elenan silmin, ja ehkä siksi hän onkin niin kiehtova. Lila on raivostuttava, tasapainoton, raivoisa ja arvaamaton, mutta kuitenkin hän älykkyydessään kiehtoo miehet ja naiset pauloihinsa. Lila on poikkeuksellinen kaikessa, mitä hän tekee. Koko kirjan lukemisen ajan mietin, että hän on myös pahasti masentunut. Kaikkea kirja ei Lilasta kerro, sillä Elenakin kertojana tietää vain Lilan version tämän elämästä. Yhdessä vietettyä aikaa on yhä vähemmän, ja ystävyys jää sanojen varaan.

Ystävyys onkin tässä osassa entistä vaikeampaa, rakoilevampaa ja jopa lähenee vihaa välillä. Naisten välillä tuntuu olevan paljon olettamuksia, odotuksia ja jännitteitä, joita ei sanota ääneen, mutta jotka vaikuttavat kummankin elämään. Voi vain odottaa, miten sarjan viimeinen osa päättyy. Räjähtääkö kaikki?

Koin tämän osan kaikista läheisimpänä ja koukuttavimpana, vaikken ehkä uskalla tätä kuitenkaan arvottaa muuten suhteessa aiempiin kirjoihin. Upea se on joka tapauksessa. Syvällinen – vaikka viihdyttävä. Harvan kirjan suorastaan ahmii näin, ja liitänkin tämän kirjan suosikkeihini.

Helmet-haasteeseen kirjalla kuittaan kohdan #5, kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla olen syntynyt. Minä käväisin syntymäni jälkeen 1970-luvulla vain muutaman kuukauden, mutta sieltä sitä alkuun ponnistettiin, joten 70-luku suoritettu!

Mieleen jäi: Napolin kaupungin rakkaudellinen kuvaus.

Matka ajassa: 1960- ja 1970 -luvut

Matka paikassa: Italia, Napoli, Firenze

Kenelle: Lue, lue, lue! Naisille tämä on suunnattu, mutta ennakkoluuloista viis! Mies, tartu kirjaan!

Miten tielleni: E-kirjana omalla lukulaitteella

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Olin aistivinani, että Selja Ahavan omakohtainen tarina miehensä katoamisesta ja muuttumisesta naiseksi on herättänyt lukijoissa voimakkaitakin mielipiteitä ja tunteita. Ei jättänyt Ennen kuin mieheni katoaa (2017) kylmäksi minuakaan, sillä Anhava kirjoittaa sydäntään auki repivästi ja raastaen. Kirja on naisen tarina – hänen näkökulmansa, kokemuksensa ja maailmansa:

" Tämä on minun tarinani,
nämä ovat minun sanani,
Intia on siellä,
minä kerron teille mikä tämä maailma on!"

Tarinalla on toinen puolensa: se olisi voinut olla onnellinen kertomus oman seksuaali-identiteetin löytämisestä, uudelleen syntymisestä, uskalluksesta ja voimaantumisesta. Sitä tämä kirja ei kuitenkaan ole, vaan se on luopumisen, surun, vihan ja kuoleman kirja. Tiedän, että tämä on aika voimakas tulkinta, mutta mielestäni kaiken tilan vie sydänverille haavoitettu nainen. Rakkaus ja parisuhde, jonka varaan hän on kaiken laskenut, murenevat miehen myötä täysin.

Nainen kaipaa hautajaisia, joihin hänellä ei kuitenkaan ole oikeutta. Kuka muka on kuollut? Ei kukaan, mutta miehestä on jäljellä enää pieniä sirpaleita. Mikään ei ehkä ollut koskaan, kuten hän luuli. Todennäköisesti ei ollut. Kuten kirjan rinnakkaisen tarinan Kolumbus sinnikkäästi luulee löytäneensä Intian, nainen ei halua hyväksyä tätä. Hän hautaa miehen vaatteet puutarhaan.

Minua kirja kosketti, vaikka samalla yksipuolisuudessaan myös ihmetytti ja vähän ärsyttikin. Kai tämänkin naisen tarina on arvokas ja kertomisen arvoinen, vaikkei se ollut helppo luettava. Olisin mieluummin lukenut miehen tarinan. Kolumbus kohtaukset jäävät mielestäni kuitenkin osittain irrallisiksi tarinassa, vaikka rinnastus näiden kahden tason välillä onkin oivaltava. Sen sijaan menetyksen kuvauksessa Anhava osuu niin kohdalle, että jokainen läheisen menettänyt tunnistaa naisen ristiriitaiset tunteet tutuiksi.

Helmet-haasteeseen olisin halunnut laittaa tämän kirjan kohtaan #25 (kirja, jossa kukaan ei kuole), mutta kirjahan oli pelkkää kuolemaa, varsinainen surupuku koko teos, joten ei tätä kirjaa siihen voi sijoittaa. Lisäksi Kolumbus-tarinassakin taitaa jokunen ihminen kuolla. On yllättävän harvassa teokset, joissa ei kuolla, olen tullut huomanneeksi. Sijoitan siis tämän kirjan kohtaan #49, vuoden 2017 uutuuskirja.

Mieleen jäi: Outo, surullinen tarina, josta en löydä sovintoa.

Matka ajassa: nykyaika ja 1400-luvun loppu

Matka paikassa: Amerikka ja Suomi

Kenelle suosittelen: Kaikille

Miten tielleni: Kirjastosta Best Seller -laina