sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut


Marja-Liisa Vartion postuumisti julkaistu klassikkoromaani Hänen olivat linnut (1967) on täynnä täytettyjä tomuisia lintuja, perintölusikoita ja katkeria ihmisiä. Henkilöhahmot ovat niin äkkivääriä, että kaikessa vastenmielisyydestä huolimatta heihin melkein kiintyy. 

Hänen olivat linnut on suomalaisen modernismin kulmakiviä. Tiesin kirjasta paljon–sen juonesta ja symboliikasta–, mutta jotenkin teos oli jäänyt lukematta. Lainasin sen jo vuosi sitten kirjastostakin, mutta en saanut sitä silti luetuksi. Mielessä oli ennakkoaavistus vaikeaselkoisesta, pölyisestä klassikosta sekä kuivasta ja symboliikkaa sisältävästä tarinasta. 

Olin oikeassa – osittain. Kirja oli kaikkea, mitä ennen lukemista pelkäsinkin sen olevan, mutta samalla se on lukemisen arvoinen. Se on myös yksi parhaista ja tunteisiin asti menevistä kuvauksista osattomuudesta, omistamisen himosta, katkeruudesta ja väärinkohdelluksi tulemisen tunteesta. Kaikki nämä tunteet tekevät henkilöistä onnettomia ja tappavat lopulta sielun. Kirjan henkilöt muuttuvat vähitellen kuolleiksi kuoriksi, kuten kokoelman täytetyt linnut. Omistamisesta tulee taakka, ja tärkein jää henkilöiltä näkemättä, kun he keskittyvät kuolleeseen ja elottomaan, eli materiaan ja menneisyyden haamuihin.

Minut yllätti myös Vartiaisen vaivihkaa esille tuoma naisen heikon aseman esittäminen. Perinnöt eivät mene tasan, se on selvää. Viittaukset myös seksuaaliseen hyväksikäyttöön tulivat kirjassa yllätyksenä. Suurimman nalvailevat pedot toisilleen ovat kuitenkin naiset, vaikka miesten armoilla he joutuvatkin elämään. 

En koe tarpeelliseksi kirjoittaa tästä klassikosta juuri mitään enempää. Juoni ja henkilöt on esitelty muualla niin kattavasti, etten lähde niitä erittelemään. Se on puhkianalysoitu, ja sen runsasta lintusymboliikkaa voisi sivukaupalla tulkita, mutta jätän sen tekemättä. 

Minulle jää oma lukukokemukseni, joka on ihme kyllä vahva. Vartion teos ansaitsee klassikon asemansa kielensä ja oivaltavan rakenteensa takia, mutta ehkä juuri vahva tunnelma tekee siitä kiinnostavan ja ajankohtaisen myös nykylukijalle. Kiinnostava tapaus. 

Helmet-haasteeseen teos menee kohtaan #43, suomalainen kirja, joka on käännetty toiselle kielelle. Ainakin englanniksi ja viroksi tiedän kirjan käännetyn. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti