Kate Atkinson: Elämä elämältä

Kaikki liikkuu eikä mikään pysy paikallaan. 

Platon, Kratylos

Kate Atkinsonin romaanissa Elämä elämältä (2013, suom. 2014) mikään ei pysy paikallaan. Paitsi että juoni on ajallisesti rikottu ja pomppii, myös päähenkilö, englantilainen Ursula, elää elämästään usean eri version. Kirja leikkii ajatuksella, mitä jos voisi yrittää elämässä uudelleen ja uudelleen, niin että vihdoin onnistuisi elämään parhaan mahdollisen elämän? Miten paljon onkaan kiinni pienistä sattumista, joilla voi olla valtavia vaikutuksia historian kulkuun.

Nyt täytyy heti myöntää: Kate Atkinsonista on tullut yksi lempikirjailijoistani luettuani kesällä saman Toddin perheen tarinaa kertovan Hävityksen jumalan. Ihastuin runsaaseen kerrontaan ja kirjan brittiläiseen huumoriin. Meni kuitenkin useampi kuukausi ennen kuin sain aikaiseksi tarttua aiemmin ilmestyneeseen Elämä elämältä -romaaniin. Hävityksen jumala kertoo Toddin perheen lentäjäpoijan Teddyn tarinaa, kun taas Elämä elämältä kertoo isosiskon tarinan (tai tarinat). Samat henkilöt, äiti Sylvie, Toddin perheen lapset, epäsovinnainen täti Izzie, ilahduttavat. Hienoa, että sain viettää heidän kanssaan aikaa enemmän!

Ursula kuolee lukuisasti, ensimmäisen kerran jo syntyessään ja elää monta – usein täysin erilaista – versiota elämästään. Tämä tuntui aluksi hieman haastavalta rakenteelta, enkä meinannut saada kiinni tarinasta. Vasta puolen välin jälkeen olin aivan koukussa, ja Atkinsonin tuttu velhomainen kerronta sai pyörittelemään päätä ihmetyksestä, niin hienoa tekstiä.

Toisen maailmansodan kauhut muuttavat pahaa-aavistamattoman Toddin perheen elämän pysyvästi. Porvarillisen ja pääosin onnellisen, ellei jopa idyllisen, maaseutuelämän kuvaus vaihtuu Lontoon ja Berliinin pommitusten kuvaukseen. Koko manner luhistuu ja eikä paluuta entiseen ole. Olisiko kuitenkin miljoonien kuolema ja kärsimys pystytty estämään, jos Hitlerin salamurha olisi onnistunut jo varhaisessa vaiheessa?

Saa nähdä, onko Toddin perheen tarina nyt kerrottu, vai tuleeko vielä yksi romaani vaikka Izzien näkökulmasta. Jos tulee, luen sen heti, sillä sen verran upeaa on Atkinsonin teksti. Aivan Hävityksen jumalan tasolle ei tämä varhaisempi romaani yllä mielestäni, mutta hieno lukukokemus se on todellakin.

Helmet-haasteeseen liitän kirjan kohtaan #34, kirjassa syntyy jotakin uutta. Uutta todella syntyy koko ajan, sillä jokainen pienikin valinta voi synnyttää kokonaan erilaisen elämäntarinan.

Mieleen jäi: Kate Atkinsonia kannattaa lukea aina.

Matka ajassa: 1910-luvun alusta 1960-luvulle, vaikka pääosin toisen maailmansodan aika.

Matka paikassa: Englanti, Saksa

Kenelle: Kaikillehan tämä!

Miten tielleni: Kirjastosta

Kate Atkinson: Hävityksen jumala

Kate Atkinson vei minut pitoihin – aina loistokkaista alkuruuista runsaisiin, loputtomilta tuntuviin, jälkiruokiin asti. Kerronta on rönsyilevää, leikkisää ja koskettavaa, kuten täydellisessä kirjassa kuuluukin. 

Hävityksen jumala (2015, suomennos 2016) kertoo englantilaisessa maalaisidyllissä kasvaneen Teddyn tarinan  toisen maailmansodan aikaisena lentäjänä. Hän näkee ilmasta pommittamansa Saksan tuhon kaukaa ilmasta. Tuhoa kylvävien lentäjien kohtalo on myös kova: oli todennäköisempää kuolla, kuin saavuttaa sodanjälkeinen elämä. Teddy ei kyseenalaista työtään, mutta selvää on, että ihmiskunnan syntiinlankeemus on sota, ja ihmisen rooli on siinä olla hävityksen jumala (vai hänen palvelijansa?). 

Kirja ei ole omistettu täysin sodalle, vaan ison osan sivuista saavat Teddyn lapset ja lastenlapset. Kirja kulkeekin rikotussa järjestyksessä sodaa edeltävältä ajalta aina pitkälti 2010-luvulle. Sodittiinko turhaan, sillä maailma ei muutu paremmaksi (tai ainakaan järkevämmäksi) sodan jälkeen. Kiperin hahmo on Teddyn hukassa oleva itsekeskeinen kirjailijatytär, Viola. Ihmiset eivät tunnu kasvavan aikuiseksi enää, sillä Viola on tarvitseva vielä kuusikymppisenäkin. Teddy sen sijaan on yksi miellyttävimmistä koskaan tapaamistani fiktiivisistä hahmoista.

Atkinsonin kirjoittamat hahmot piirtyvät niin selvinä ja teräväreunaisina, että he jäävät kummittelemaan lukijan mieleen. Kirja on sisarromaani aiemmin ilmestyneelle Elämä elämältä (2014), jonka päähenkilönä on Teddyn sisar Ursula. En ole vielä lukenut kirjaa, mutta nyt tapaamani hahmot ja loistokas kerronta vaativat niin tekemään. 

Teddy osaa lentää, vaikka tuo lentäminen kirjassa onkin usein pelottavaa ja hävittävää. Lentäminen on kuitenkin taito, joka olisi hieno oppia (jos uskaltaisi vaan). Helmet-haasteen kohta #29 siis suoritettu!

Viime aikoina olen tuntunut kehuvan jokaista lukemaani kirjaa, mutta minkäs teet: kaikki lukemani on toistaiseksi ollut hyvää ja yllättävän nautittavaa. Pitää nauttia niin kauan kuin tätä iloa kestää. Lukulistalla on nimittäin melko haastaviksi ennakolta tuomitsemiani klassikoita. Kiitos siis ruuasta, Kate Atkinson: se oli taivaallisen hyvää!

Mieleen jäi: Itsekeskeinen ja todella ärsyttävä (mutta silti helposti samaistuttava ja inhimillinen) Teddyn tytär Viola

Matka ajassa: 1920-luvulta vuoteen 2012

Matka paikassa: Iso-Britannia

Kenelle suosittelen: Kaikille

Miten tielleni: Kirjastosta