Richard Bachin Lokki Joonatan (1970) on varmasti läpianalysoitu teos, joten yritän olla vähäsanainen ja säästää lukijoita itsestäänselvyyksiltä. En ollut tämän kirjan parissa omimmillani, sillä koen usein tällaiset "elämää suuremmat, voimaannuttavat ja syvempää henkisyyttä" hakevat teokset hieman vaivaannuttavina ja tekotaiteellisina. Ennakkoluuloineni tämä klassikko on siis jäänyt ennen lukematta juuri tästä syystä.
Kirja on kuitenkin raikas: Lokki Joonatan haluaa lentää sinisellä taivaalla vapaasti ja nopeasti, vaikka lauma leimaa ja hylkää. Selvää on, että kyseessä allegoria ihmisen ponnistelulle yltää omaan potentiaaliinsa, etsiä omaa tarkoitustaan ja vapautta toteuttaa itseään ennakkoluulottomasti toisista välittämättä. Lentääpä vapaana, tässäkö ihmisen ikuinen haave? Teos tuntuu sanovan, että vain harva tätä haluaa. Loput jäävät massaihmisiksi muiden asettamiin lokeroihin, itsestäänselvyyksiin ja totuttuun tapaan elää.
Mitään uutta uskontoa on turha odottaa löytävänsä tästä lyhyestä ja lintuvalokuvin kuvitetusta teoksesta, mutta opettajana ja oppilaana olemisesta sekä oppimisesta se antaa kauniin kuvan:
"Silloin yksinäisestä menneisyydestään huolimatta Lokki Joonatan oli syntynyt opettajaksi, ja sen omin tapa osoittaa rakkautta oli lahjoittaa osa näkemästään totuudesta sellaiselle lokille, joka ei muuta pyytänyt kuin tilaisuutta totuuden näkemiseen."
"Ja vaikka Fletcher yritti katsella oppilaitaan oikein ankarasti, se äkkiä näki ne hetken ajan sellaisina kuin ne todella olivat, eikä se ainoastaan pitänyt näkemästään, vaan se rakasti sitä. Eikö mitään rajoja, Joonatan? se ajatteli hymyillen. Sen kilvoittelu kohti oppimista oli alkanut."
Helmet-haasteessa tämä iskeytyy loistavasti kohtaan #17 (kirjan kannessa on sinistä ja valkoista). Sinisellä taivaalla lentelee valkoinen lokki. Tosin sininen on hieman turhan turkoosi muistuttamaan taivaan sineä, mutta menköön!
Matka ajassa: Ei aikaa
Matka paikassa: Taivas, ranta, meri
Kenelle: Jokaiselle maata tallaavalle
Miten tielleni: Kirjastosta pitkään välteltyäni
