Näytetään tekstit, joissa on tunniste fantasia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fantasia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos



Yksi on selvää: Game of Thrones -sarjan isällä, George Martinilla, on tarinankerronnan lahja, ja nyt tarkoitan sellaista vanhanaikaista peri-inhimillistä "kokoonnutaan nuotion ympärille tähtikirkkaan taivaan alle ja yksi alkaa kertoa tarinaa" -tyyppistä kerrontaa. Tämä kertoja ravistelisi jokaista kuulijaansa tarinalla niin, ettei kukaan pystyisi nukkumaan tuona yönä – todennäköisesti tarina jatkuisi aivan aamun kajoon asti joka tapauksessa.

Hieman pelästyin, kun sain kirjastosta käteeni järkälemäisen Tulen ja jään laulu -fantasiasarjan toisen osan, sillä Kuninkaiden koitos (1999, suom. 2004) tuntuu painavan kädessä ainakin kilon. Kun huomasin vielä, että lähes 800-sivuisen järkäleen teksti on painettu pienellä fontilla, alkoi minua mietityttämään, jaksaako tarina kantaa loistavan ensimmäisen osan jälkeen. Olin kuitenkin huolineni väärässä: tarina kantaa.

Kuninkaiden koitos on edellistä osaa hidastempoisempi ja synkempi, vaikka toki paljon tapahtuukin. Westerosin seitsemän kuningaskunnan valtakunta on hajonnut, ja raaka sisällissota valtaistuimen herruudesta on edessä. Ihmisen vallanhimo on niin suuri, ettei helpotusta ole tulossa. Välillä tapahtumat olivat jo niin väkivaltaisia, että lukeminen kauhistutti. Minua on varoitettu, että seuraavat osat ovat vielä hurjempia ja synkempiä, joten saa nähdä, miten käy. 

Rakenne on tuttu, sillä jokainen luku kerrotaan jonkun henkilön näkökulmasta. Kirjan henkilöt, uudet ja vanhat, saavat lihaa luiden päälle kunnolla, sillä kirjassa juuri kukaan ei ole ainoastaan paha tai hyvä, ja myös kaikista vastenmielisimmätkin hahmot saavat ulottuvuuksia ja historiansa. Ensimmäisessä osassa Talvivaaran tytöt, Sansa ja Arya kyllästyttivät minua, mutta nyt kummankin kohtalon seuraaminen oli jännää. Ensimmäisen osan suosikkini lohikäärmeiden äiti, Daenerys taas on tässä osassa hieman syrjässä. 

Kuninkaiden koitos keskittyy mielestäni enemmän henkilöihin eikä juoneen, vaikka ennakolta toisin luulisi. Usein itse tapahtumat jäävät ikäänkuin lukujen väliin, ja niihin viitataan vain takaumina. Mielenkiinnolla odotan, miten seuraavissa osissa juoni kehittyy. 

Aion jatkaa Game of Thrones -pimennossani edelleen, koska kirjat ovat liian hyviä: George Martin kertokoon minulle tarinansa. Välillä pitää häntäkin vähän suitsia hitaammaksi, sillä minulle ainoa oikea tapa sulattaa tämä valtava tarina on lukea se hitaasti pätkissä. Kokonainen maailma historioineen ja taikoineen on liian hämmentävä hetkessä nautittavaksi. Aion viipyä tämän parissa pitkään!

Helmet-haaste on tänä vuonna erityisen fantasiamyönteinen: tämän kirjan pistän kohtaan #29, kirjassa on lohikäärme.  

Mieleen jäi: Kirjan eri henkilöiden yksinäisyys. He tuntuvat kaikki olevan yksin ja eksyksissä.

Matka ajassa: Keskiaikatyylinen tapahtuma-aika 

Matka paikassa: Westeros

Kenelle suosittelisin: Niille jotka jaksavat ja nauttivat pitkästä ja viipyvästä tarinasta

Miten teilleni: Kirjastosta

perjantai 20. lokakuuta 2017

George R.R. Martin: Valtaistuinpeli, Tulen ja jään laulu, osa 1





Talvi on tulossa! Olen valmaankin viimeinen ihminen, joka ei vielä kuukausi sitten tunnistanut tämän lausahduksen olevan Starkin pohjoisen suvun tunnussanan. Nyt sen tiedän, sillä sain juuri kuukauden kestäneen luku-urakan vihdoin valmiiksi. 

George Martinin järkälemäinen Valtaistuinpeli (1996, suom. 2003) aloittaa massiivisen Tulen ja jään laulun -fantasiasarjan. Ja millaisen maailman hän onkaan luonut! Synkkä ja uhkaava on Westerosin manner: Kesä on päättymässä, yliluonnollinen heräämässä, uhka nousemassa pohjoisen muurin takaa. Kaikista suurin on kuitenkin ihmisen loputon vallanhimo. Käynnissä on peli Seitsemän kuningaskunnan hallinnasta. Panoksena elämä ja kuolema. 

Kirjassa keskitytään seuraamaan tapahtumia eri kertojaäänillä kolmella rintamalla, kolmen suvun tapahtumia ja valtataisteluita. Starkin perhe on elänyt pohjoisessa karua, mutta melko rauhallista elämää jo vuosia. Eddard saa kuitenkin yllättäen kutsun tulla vanhan ystävänsä, kuningas Robert Baratheonin lähimmäksi neuvonantajaksi, Kouraksi. Elämä muuttuu pysyvästi ja perhe hajoaa eri puolille valtakuntaa. Kuningattaren vallanhimoinen Lancesterin suku pelaa ikävää peliä, joka vie rauhan. Toisaalla vanhan hallitsijasuvun viimeiset eloonjääneet jäsenet prinssi Viserys ja prinsessa Daenerys keräävät valtaa. Kolmas merkittävä tapahtumapaikka on pohjoisen muuri, jonne mustaksi vartijaritariksi lähetetään Eddard Starkin äpäräpoika Jon. Pohjoisesta on nousemassa vuosituhansia uinuneet pimeät voimat. Vuosia kestänyt kesä on loppumassa ja talvi ottaa pian vallan.   


Kuulun siihen vähemmistöön, jota ei ole Game of Thrones -filmatisointi juuri kiinnostanut. Mielikuva on ollut tummasävyisestä, väkivaltaisesta ja seksin kyllästämästä nörttisarjasta. Nyt täytyy ehkä ottaa vähän kovia ennakkoasenteita takaisin. Ymmärrän sarjan lumon, sillä juonenkäänteet ovat vetäviä ja kirjaa lukiessa syntyy voimakkaita kuvia mieleen. En taida haluta ainakaan vielä katsoa sarjaa, sillä oma kuvitukseni vetää varmasti HBO:lle vertoja. 

Pelkkää suurta juhlaa ei tämän kirjan lukeminen aina ollut. Siinä on myös suvantovaiheita ja loputon määrä eri henkilöitä, jotka eivät jaksaneet minua kiinnostaa. Kerronta ja kieli (vai suomennos?) tuntuvat välillä kovinkin keskinkertaisilta, mutta kyllä Martin on palkintonsa ansainnut, koska lukijana jäin kirjan vangiksi. Miten käy suosikkini Tyrianin ja Jon Nietoksen? Entä lohikäärmekuningatar Daeneryksen? Löytääkö Lansesterien vangiksi jäänyt Sansa vapauden ja onnen? Älkää kertoko. Haluan lukea itse.


Helmet-haasteeseen tämä järkäle menee kohtaan #31, fantasiakirja. Myönnettävä on: minä nautin fantasiakirjallisuuden, erityisesti tällaisen aikuisille suunnatusta "korkean fantasian" lukemisesta, vaikka sitä aika harvoin luen. Tässä osassa yliluonnollinen on vasta heräämässä, joten melko realistinen tämä kirjan maailma on.  

Mieleen jäi: Kirjan huikea loppu, joka velvoittaa lukemaan seuraavankin osan.


Matka ajassa: Keskiaikatyylinen tapahtuma-aika (kertokaa noviisille, mainitaanko ajanjaksoa tarkemmin?)

Matka paikassa: Westeros

Kenelle suosittelisin: Tämä lienee jo fantasiaklassikko

Miten teilleni: Kirjastosta





tiistai 28. maaliskuuta 2017

Bill Willingham: Fables, Vol 4 March of the Wooden Soldiers


Fables -fantasiasarjakuvan neljäs osa March of the Wooden Soldiers jatkaa tuttujen satuhahmojen parissa: Lumikki on raskaana ja mutkikas rakkaus suureen Susi-Hukkaan syvenee. Miltä heidän lapsensa tai pentunsa tulee näyttämään? Prinssi Uljas havittelee Fables Townin johtajuutta ja Red Rose jatkaa eläinfarmilla. 


Uusiakin hahmoja astuu areenalle: Punahilkka, Hannun ja Kertun paha noita ja Pinokkion sadat, elleivät jopa tuhannet, puusotilasveljensä marssivat lukijaa vastaan sellaisella vauhdilla ja outoudella, että minun piti välillä hengähtää ja pitää taukoa lukemisesta. Itseasiassa kirjan kannesta tuli yöpöytäni pysyvä sisustuselementti, johon aloin lopulta kyllästyä ja tartuin kirjaan uudelleen. Ehkä taisteluja oli tässä osassa hieman liikaa makuuni, josta pitkä tauko johtui.

Mielenkiintoisinta on, että vihdoin saamme tietoa satuolentojen mystisestä pahan valloittamasta kotimaasta. Sarjakuvan alussa seurataan viimeistä katkeraa taistelua ja pakenemista. Pysyykö paha poissa Fables-townista? Se jää nähtäväksi.



lauantai 31. joulukuuta 2016

Fables Vol 2: Animal Farm ja Fables Vol 3: Storybook Love


Ihmeellisen satuhahmojen valtaaman maailman sarjakuvatarina jatkuu ja kehittyy Fablesin toisessa (Animal Farm) ja kolmannessa (Storybook Love) osassa. Pääosan vievät kummassakin jaksossa ensimmäisestä osasta tutut Lumikki ja Susihukka, ja näiden välille kehkeytyvä suhde. Tarina saa syvyyttä ja taustoittuu yhä enemmän. Kuka tiesiköhän, että Lumikin sisko Punaruusu (onko oikea suomennos?) on elänyt katkeruudessa kuuluisamman sisarensa varjossa. Entä kuka olisi uskonut, että Kultakutri onkin aikamoinen pahis.

Animal Farm kertoo satuhahmosta – eläimistä ja kaikenlaisista muista olennoista, jotka eivät voi sulautua ihmisten joukkoon. Maatilalla tapahtuu eläinten vallankumous, jota masinoivat kolme possua (kuulostaako tutulta?) ja jonka pyörteisiin myös Lumikki siskoineen tempaistaan. Edellistä osaa väkivaltaisempaan kuvaa, mutta tarinana mielestäni jännittävämpi kuin ensimmäinen osa.

Kolmas osa on tarinana hajanaisempi ja pomppii ajassa sekä henkilöissä. Lumikki ja Susi ajautuvat kohti rakkaussuhdetta, mutta mitenköhän tämä vielä päättyy? Tarina, eivätkä sen kuvitus, ole todellakaan lapsille, sillä tässä osassa veri roiskuu roisisti.

Olen jäänyt koukkuun. Minun oli heti pakko käydä kirjastossa hakemassa seuraavat osat, vaikka en niitä vielä ehdi lukea. Tarina on jotenkin vapauttavan hullu ja outo.

Hyvää uutta vuotta!

Mieleeni jäi: Kiehtovaa lukea todella pitkää hitaasti avautuvaa ja aivan hullua tarinaa

Matka ajassa ja paikassa: 2000-luvun New York, 1800-luvun sisällisodan syvä etelä ja Animal farm jossakin New Yorkin liepeillä

Kenelle: Heittäytyjille, jotka kestävät myös melko väkivaltaista sarjakuvaa

Miten tielleni: Kirjastosta

maanantai 5. joulukuuta 2016

Fables, Legends in Exile Vol. 1


Halusin tässä taannoin uutta fantasiaa luettavaksi, ja kiitos Lukuisan vinkin, sitä todella sain! Luen vähän sarjakuvaa ja vähän fantasiaa, joten olen vierailla vesillä – ehkä juuri niin kuin pitääkin, kun astuu fantasian arvaamattomaan maailmaan. Innostuin niin, että vinkkasin Fables-sarjakuvasarjasta heti myös miehelleni, joka heitti takaisin julman tuomion: Nerd Alert! Vapauttavaa heittäytyä tähän, vaikka nörtteilyä olisikin. Pelkään, että luen koko 22-osaisen sarjan. 


Pitkän ja monipolvisen tarinan on alettava alusta, luvusta ja osasta yksi. Fablesin asetelma on alusta lähtien herkullinen ja outo: tutut satuhahmot ovat joutuneet jättämään valloittajien tultua oman kotimaansa ja he ovat paenneet maailmaamme. Ne hahmot, jotka menevät tavallisista ihmisistä asuvat New Yorkissa ja eläinhahmot ja muut liian erottuvat hahmot asuvat maaseudulla farmilla. Satuhahmot elävät ja kokevat arkea karusti ja proosallisesti, kuten me muutkin kuolevaiset, mutta omaavat samalla voimia ja yliluonnollisia kykyjä – satuhahmoja kun ovat.

Fablesin ensimmäinen osa Fables, Lagends in Exile (2003) lähtee liikkeelle salapoliisitarinalla: Lumikin sisar Red Rose (Punaruusu? Lumikilla on siis sisar saduissa, mutta hän on ainakin tälle suomalaiselle lukijalle jäänyt tuntemattomaksi) on kadonnut, ehkä jopa tapettu. Kuka on murhaaja?

Mikään kovin vetävä tai yllättävä ratkaisultaan ei ensimmäisen osan arvoitusdekkaritari ole, mutta se esittelee tulevan tarinan henkilöitä ja luo maailman, jonka uskon olevan loputtoman rikkaan erilaisille kertomuksille. Mitä tuokaan tuleva, mitä tapahtuikaan menneisyydessä? Kehittyvätkö tutut satuhahmot tarinan edetessä?

Bill Willinghamin, Lan Medinan, Steve Leialohan ja Craig Hamiltonin yhteistyön on komeaa katseltavaa. Kynän jälki on pikkutarkkaa ja helppoa seurattavaa, mutta välillä mukaan mahtuu yllätyksiä. Mietin, vaihtuuko tyyli pitkän sarjan myöhemmissä osissa, vai onko oma sarjalle tunnistettava tyyli luotu jo ensimmäisillä sivuilla. Se jää nähtäväksi.



Mieleeni jäi: Novellikatkelma varsinaisen sarjakuvan jälkeen. Sujuvasti tarina muovautuu genrestä toiseen. 

Matka ajassa ja paikassa: 2000-luvun New York ja satuolentojen "homelands"

Kenelle: Niille, jotka uskaltavat nauttia aikuisille suunnatusta fantasiasarjakuvasta

Miten tielleni: Kirjastosta 


perjantai 25. marraskuuta 2016

Fantasiaa elämään



Linnanmäki, syksy 2016

Kaipaan uutta, jännittävää, laadukasta, mukaansatempaavaa, aikuisille suunnattua fantasiakirjallisuutta luettavaksi. Onko ehdottaa jotakin sarjaa tai yksittäistä teosta? Fantasia on lapsuuteni ensirakkaus, mutta en ole vuosiin löytänyt genrestä uutta, vaan jumittunut vanhoihin tuttuihin. 

Mielelläni otan vastaan ehdotuksia loputtomaan (kasvavaan) listaan. Nyt juuri meneillään Haruki Murakamin novelleja, ja tänään sain käsiini Elena Ferranten teoksen Loistava ystäväni. 100-kirjaa haasteessa vuorossa takavuosien kirkas tähti Da Vinci -koodi. Luettava ei hetkeksi lopu, mutta mielelläni silti hamstraan lisää.    


Linnanmäki, syksy 2016