Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

 

"Fanaattiset juoksijat eivät juokse elääkseen pidempään, vaan koska he haluavat elää täyttä elämää. On parempi elää täysillä selvät tavoitteet mielessä kuin kulkea sumussa ja nähdäkseni juokseminen auttaa tähän. Äärimmäisiä ponnistuksia omissa rajoissa: se on juoksemisen olemus ja elämän vertauskuva – ja minulle myös kirjoittamisen metafora."

Haruki Murakamin omaelämänkerrallinen kirja Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (2007, suomennos 2011) on pieni mutta sinnikäs, ellei jopa filosofinen, teos juoksemisesta. Mukarami rinnastaa juoksemisen ja kirjoittamisen: se on itsensä ylittämistä, kilvoittelua parempaa kohti, elämän miellekkyyden löytämistä, tuskaa ja ennen kaikkea kovaa työtä. Murakami kertoo, miten hänestä tuli kirjailija ja juoksija. Teksti on henkilökohtaista, ja kirjailija tietoisesti kieltäytyy miellyttämästä muita. Hän kirjoittaa, miten itse kokee. Kaikkia ei voi miellyttää.

Minua hän kyllä miellytti. Uskon, että Murakami pukee sanoiksi jotakin oleellista juoksemisesta. Jokainen juoksija voi löytää itsensä hänen tekstistään. Juokseminen on arkinen, fyysinen tapahtuma, joka kuitenkin on merkityksellistä (tai ihan äärettömän turhauttavaa) juoksijalle itselleen. Moni tuttavani on kommentoinut, ettei jaksa kuunnella omien jalkojensa töminää. Minua se rytmi kiehtoo, ja jotakin tällaista Murakami kirjoittaa myös. Jaloilla on oma tahto, vaikka juoksijan mieli matkaa vie. 

Juoksijana – ja kirjailijana – Murakami vaikuttaa aika puurtajalta: hän seuraa uskollisesti vuodesta toiseen täsmälleen samaa rutiinia. Hän juoksee joka päivä ilman lepopäiviä. Hän kirjoittaa aina aamuisin. Miten hän jaksaa? Eikö hän tylsisty? Päinvastoin hän tuntuu saavan voimaa rutiineista. Hän vähättelee luontaisia lahjojaan juoksijana ja kirjailijana, mutta on ylpeä rutiineilla ja puurtamisella saaduista  saavutuksistaan. Täytyy lukea hänen kirjojaan, vaikka ihmisenä hän vaikuttaa hieman yksitotiselta lukemani perusteella. Hän tulee kuitenkin lähellä lukijaansa ja pidän hänen mutkattomasta ilmaisustaan. 

Paljon minulla ei ole tästä kirjasta lisää kerrottavaa. Luin sen nopeasti toisen intensiivisemmän (vielä kesken olevan) kirjan ohella, ja se sai minut hyvälle tuulelle. Sen sävy on positiivinen ja voimaannuttava: heikkokin liikkuja onnistuu. Jokaisesta voi tulla juoksija, ja se yhdistää myös minua ja Haruki Murakamia. Koko ajan teki mieli nyökkäillä: "Noinhan se menee. Tuolta minustakin tuntui maratonilla." 

Mieleen jäi: 

"Minulle juokseminen on sekä harjoittelua että vertauskuva. Juostessani päivästä toiseen kehitän itseäni, keräilen juoksukisoja, vähä vähältä korotan rimaa. Siksi minä ainakin ponnistelen jatkuvasti: nostan omaa tasoani." 

"Kestävyysjuoksussa ainoa vastustaja on minä itse, se joka minä ennen olin, se minun on voitettava."

Matka paikassa: Japani, Yhdysvallat

Matka ajassa: 2005-2006

Kenelle: juoksijoilla ja niille jotka haaveilevat kirjailijan urasta

Miten käteeni: Törmäsin kirjaan jollakin nettisivulla. Ollut pitkään lukulistalla, kunnes sitten kirjastosta lainasin.

Markus Torgeby: Juoksijan sydän

"Juokseminen on vapaan ihmisen likkettä. Ei siinä tarvita mitään hallintoa tai härveleitä, vain vetää kengät jalkaan ja lähteä liikkeelle. Löytää. Antaa veren kiertää. Kaikki kirkastuu silloin."

                                                                                        Markus Torgeby, Juoksijan sydän

Tässä kävi, kuten arvasin: ohi kaikkien lukusuunnitelmien kiilasi nopein askelin ruotsalaisen Markus Torgebyn omaelämänkerta Juoksijan sydän. Torgeby kertoo tarinansa kasvusta juoksijaksi ja tasapainon löytämisestä elämässään. Torgeby ottaa myös vahvasti kantaa suorituskeskeiseen juoksuharrastukseen ja sen ympärillä pyörivään kaupallisuuteen. 

Lahjakas nuori Torgeby ajautuu eksyksiin itsensä ja juoksutreenejensä kanssa. Ulkopuolelta tulevat tavoitteet vievät ilon juoksemisesta ja ymmärtämätön valmentaja patistaa jaksamaan kivusta ja loukkaantumisesta huolimatta. Torgebyn elämään varjostaa myös äidin MS-tauti, joka kuvataan kirjassa sydäntä särkevän realistisesti. Äiti on kirjailijalle selkeästi rakas ja tärkeä – kirja on myös hänen tarinansa. Äiti uskoo ihmeparantumiseen, jota ei kuitenkaan tule hengellisissä kokouksissa, eikä saarnamiesten kätten alla. Kirja lähestyy myös hengellistä puoskarointia, mutta ei kuitenkaan ota sitä käsittelyynsä tarkemmin. 

Torgeby löytää rauhan metsästä. Hän vetäytyy erakkoelämään Jämtlantiin itse rakentamaansa kotaan neljäksi vuodeksi. Hän ei tarvitse muita, kaiken tarvittavan hän saa luonnosta ja itsestään. Elämän täyttää juoksu, joka tuntuu nyt hyvältä jälleen. Torgebyyn ravinto on askeettinen: kaurahiutaleita ja hunajavettä pääasiassa. Torgeby vihjailee myös jonkin asteisesta häntä haitanneesta syömishäiriöstä. Isoisä syyttääkin lapsenlastaan äärimmäisyyksiin päätymisestä. Onhan metsäläisyys äärimmäistä ja toisista ihmisistä eristäytyminen äärimmäistä. Torgeby perustelee valintaansa yksinkertaisesti sillä, että hän tarvitsi sitä ja se tuntui hyvältä. 

Kirja on hyvin ruumiillinen, vaikka henkisestä hyvinvoinnista puhutaankin paljon. Torgeby kuvaa ruumiinsa tuntemuksia, loukkaantumisia, sairastumisia, nälkää, eritteitä, ravintoaan ja yleistä fyysistä olotilaansa poikkeuksellisen tarkasti. Ehkä juuri tämä tekee kirjasta aidon ja mielenkiintoisen. Henkistä hyvinvointia ei voi erottaa fyysisestä, ihminen on kokonaisuus. Juoksu lähtee pään sisältä, mutta ennen kaikkea juoksu on ihmiselle luonnollinen, fyysinen teko. Jalkaa toisen eteen. Yksinkertaista. Mitään gurua ja hörhöilijää Markus Torgebystä ei saa. Hän vain kertoo, miten itse löytää tasapainon elämässään. 

Tähän olisi kiva lopuksi kirjoittaa omaa tarinaa juoksijana. Entinen sohvaperuna keksihiiri juoksi nimittäin ensimmäisen maratoninsa kaksi viikkoa sitten. Ehkä päivittelen sen tähän myöhemmin, nyt kuitenkin mies huutelee lenkille, joten enköhän lopeta löpertelyni ihan Markuksen kunniaksi. 

Mieleen jäi:

"Tunnen itseni sitä vahvemmaksi mitä kauemmaksi juoksen, kun kukaan ei tiedä missä olen."   

Matka ajassa: 1980–nykyhetki

Matka paikassa: Ruotsi, Nepal, Tansania
Kenelle: juoksijoille, suorittajille, itsensä etsijöille