Näytetään tekstit, joissa on tunniste fundamentalismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fundamentalismi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Tara Westover: Educated


31-vuotiaan Tara Westoverin omaelämänkerta Educated (2018) on kiehtovaa (vaiko karmivaa) luettavaa: Miten on mahdollista, että nykypäivänä keskellä länsimaista sivistystä on perheitä ja yhteisöjä, jotka kieltävät lähes kaiken yhteyden ympäröivään yhteiskuntaan? Lapset eivät mene kouluun, eikä heillä ei ole edes henkilötodistuksia. Apua ei haeta edes vakaviin onnettomuuksiin, sillä jumala ja parantavat yrtit riittävät. Maailmanloppua odotetaan kiihkeästi ja yhteiskunnan yksilöä rajoittavat juonet halutaan välttää.

Tätä oli Tara Westoverin lapsuus ja nuoruus. Hän syntyi seitsenlapsiseen mormooniperheeseen keskelle kaukaista Idahon vuoristoa. Tarkkaa päivämäärää hänen syntymälleen ei muista kukaan. Mitään syntymätodistusta tai henkilökorttia hänellä ei ollut, eikä hänen perheensä antanut hänen koskaan mennä kouluun. Päivät kuluivat perheen vaarallisella romuttamolla leikkien. Osa lapsista ei oppinut edes kunnolla lukemaan.

Taran äiti oli yhteisönsä kätilö ja parantaja. Yrtit korvasivat antibiootit ja lääkkeet. Kirjassa kuvataan hyvin elävästi erilaisia kipuja, jotka nykyihminen on lähes unohtanut. Päiväkausia kestävät hammaskivut ja kovat päänsäryt eivät yrteillä katoa, mutta mitään muutakaan ei ole saatavilla. Lääketieteen uskotaan tappavan, joten vanhemmat pitävät lapsensa lääkkeistä erillään. Westoverin perheessä tuntuu tapahtuvan koko ajan vakavia onnettomuuksia: palovammoja, auto-onnettomuuksia ja päähän kohdistuneita iskuja. Lukija vain kauhulla seuraa, kuinka yrtit ovat niihinkin ainoa hoito.

Westover kirjoittaa kaikesta kamalasta huolimatta lämmöllä ja huumorillakin perheestään. Lapsuus oli onnellinen kaikesta huolimatta. Huomaa, että hän todella yrittää ymmärtää vanhempiaan, vaikka onkin itsensä joutunut heistä repäisemään irti. Taran isä on arvaamaton yksinvaltiaspatriootti, jonka sana on laki. Kirjassa annetaan ymmärtää, että hänellä saattaa olla jokin persoonallisuushäiriö, joka selittäisi vimmaista vainoharhaisuutta. Äiti osoittaa välillä jonkinlaista järjen ääntä, mutta lannistuu vahvemman miehensä tahdon alle usein jopa lastensa edun kustannuksella.

Yksi Taran veljistä osoittautuu myös väkivaltaiseksi erityisesti Taraa kohtaan. Henkisestä ja rajusta fyysisestä pahoinpitelystä tulee arkea, johon kukaan ei puutu. Usein uhri muuttuu syylliseksi. Tilanne on ristiriitainen, sillä Tara kokee syvää yhteenkuuluvuutta perheeseensä kaikesta huolimatta.

Miksi kirjan nimi on Educated – koulutettu? Valtaosa kirjan tapahtumista sijoittuu vuorille kaiken sivistyksen, koulutuksen ja usein järjen kantamattomiin. Tara kuitenkin pääsee valtavin ponnisteluin irti tästä kaikesta koulutuksen avulla. 17-vuotiaana hän astuu ensimmäistä kertaa luokkahuoneeseen ja päätyy tielle, joka vie hänet Harvardiin ja Cambridgeen asti. Koulutus vapauttaa hänet, mutta yhteys perheeseen katkeaa. Hinta vapaudelle on todella kova.

Kirja on erinomainen ja omakohtainen kuvaus uskonnollisesta fundamentalismista, jonka uhreina yleensä ovat erityisesti naiset ja lapset. Kuuntelin kirjan äänikirjana oikeastaan samalta istumalta, niin mielenkiintoinen se on. Kirja on saanut Yhdysvalloissa ansaitsemaansa huomiota ja on ollut myyntimenestys.

Helmet-haasteeseen pistän tämän kirjan kohtaan #32, kirjassa käydään koulua tai opiskellaan. Sopii tähän kohtaan hienosti! Kiitollinen tästä lukukokemuksesta!

tiistai 14. marraskuuta 2017

Guy Delisle: Pjongjang & Merkintöjä Jerusalemista


Lukemiseni on ollut poukkoilevaa ja keskittymistä vailla viime aikoina. Meneillään on muutama todella pitkä järkäle, ja Helmet-haastekin täytyisi rykäistä loppuun. Lukemisen iloa on tuonut kuitenkin uusi sarjakuvatuttavuus, ranskaksi kirjoittavan kanadalaisen Guy Delislen omaelämänkerralliset matkakertomukset maailman vaarallisimpiin ja oudoimpiin paikkoihin. Pjongjang (2003, suom. 2011) vie Pohjois-Korean stalinistiseen diktatuuriin, jossa kirjailija on ollut töissä. 

Pohjois-Korea on kirjassa juuri niin absurdi, kuin sen olen aiemminkin kuvitellut olevan: tyhjiä katuja ja hotellejä, jättimäisiä muistomerkkejä ja rakkaan johtajan kuva jokaisella seinällä nöyriä alammaisiaan vilkuillen. 

Guy Delisle esittää Pohjois-Korean todellisuuden huumorilla ja kuivalla satiirilla, joka iskee minuun todella. Kaikelle saa nauraa, jos sen tekee tyylillä – eikö niin? Delislen kertojaääntä tulee ikävä, joten luulen vähitellen lukevani kaiken häneltä suomennetun tai englannin kielelle käännetyn. 

Helmet-haasteeseen tämä sarjakuva menee nipin napin kohtaan #25, kirja jossa kukaan ei kuole. Ei aivan heti uskoisi tämän kirjan olevan sellainen, mutta kyllä vaan: kukaan ei tosiaan itse kirjan tapahtumissa kuole. Tosin kirjassa mainitaan 1990-luvulla nälkään kuolleet miljoonat, joista ei mielestäni ole puhuttu riittävästi. Eikä ole juuri vankileirien saaristostakaan puhuttu. Kirjassa on havaittavissa kuitenkin hienoinen (melkein näkymätön) toivon vire: joskus tämäkin tyrannia kaatuu tai avautuu vähitellen. 


Luin heti perään myös hieman paksumman Delislen Merkintöjä Jerusalemista (2008, suom. 2011), joka on ehkä vieläkin maukkaampi lukukokemus. Kirjailija kertoo vuodestaan koti-isänä yhdessä maailman polttopisteistä. Sillä aikaa kun vaimo työskentelee Lääkärit ilman rajoja -järjestölle, kertojaisä kulkee pitkin outoa kaupunkia. Outoa ja surullista todella löytyy. 

Delisle ei saarnaa, ei opeta, mutta antaa silti kaikkien uskontojen ja ryhmittymien fundamentalisteille täyslaidallisen. Pilkka osuu – ja lukija ei voi olla tuntematta pientä vahingoniloa. Siitäs saitte.