Vielä katsaus vuoden 2018 luettuihin ja siitä eteenpäin

Hyvää uutta vuotta 2019 kaikille, jotka blogiini eksyvät! On aika katsoa vielä hetki menneeseen ja purkaa tuntoja tämän vuoden luetuista. Vuosi 2018 oli minulle erittäin monipuolinen ja hyvä vuosi (muussakin kuin lukemisessa), vaikkei se luettujen kirjojen kohdalta aivan yllä edelliseen vuoteen määrässä eikä ehkä laadussakaan.

Jäin asettamistani tavoitteista: Goodreadsissä tavoittelin 70 kirjaa ja sain luettua 56 kirjaa. Helmet-haaste taas jäi kolmen kirjan päähän. Määrä ei kerro kaikkea – tiedän. Haasteet ja tavoitteet harrastuksessa ovat leikkimielisiä ja hauskoja – tiedän tämänkin. Siksi ei harmitus on helppo karistaa ja siirtyä uusiin haasteisiin. Tänäkin vuonna pienen harkinnan jälkeen tartun Helmet 2019-haasteeseen. Siitä myöhemmin lisää.

Elämä on siis ollut kiireistä ja täyttä, ja tämä on näkynyt sekä lukemisessa että bloggaamisessani. Ei haittaa, sillä tämä on juuri näin mukava harrastus ja aion jatkaa ilman paineita tulevasta. Mutta nyt vielä menneeseen: Merkitsen kirjan nimen perään hieman tähtiä täysin subjektiivisen lukukokemukseni mukaan (*lukeminen kannattaa, **keskivertoa parempi, ***olipa hieno! OS - omassa sarjassaan)

John Lewis, Andrew Aydin, Nate Powell: March, Book One *

Sebastian Barry: Days Without End **

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät **

George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos **

Guy Delisle: Hostage*

Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha***

Rosa Liksom: Everstinna***

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918*

Kate Atkinson: Elämä elämältä**

Kim Leine: Kuilu**

Gaël Faye: Pienen pieni maa*

Hilla Hautajoki: Keinutuolikaupunki ja Tulikärpästen kylä - Harharetkiä Latinalaisessa Amerikassa*

Alejandro Zambra: Kotiinpaluun tapoja (en saanut tästä kiinni!)

Art Spiegelman: Maus - Selviytyjän tarina***

Jon Krakauer: Erämaan armoilla*

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet*

Art Spiegelman: Maus II, Selviytyjän tarina - tästä vaikeudet alkoivat ***

Michael Wolff: Fire and Fury, Inside the Trump White House (ajan haaskausta)

Amos Oz: Juudas (OS, vuoden 2018 ehdottomia huippuja)

Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä *

Laura Manninen: Kaikki anteeksi*

Margaret Atwood: Uusi maa*

George Saunders: Lincoln Bardossa***

Tekla Inari: Siniset vuodet - Blue Years*

Mohsin Hamid: Exit West*

Min Jin Lee: Pachinko*

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät*

Anne Frank: Päiväkirja***

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin**

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia * (jätti kyllä vähän kylmäksi, vaikka yritin)

Tara Westover: Educated*

Ken Follett: Kun suuret sortuvat (ei osunut, ei uponnut)

Toni Morrison: Koti**

Lisa Wingate: Before We Were Yours * (hieman liian tunteisiin vetoava)

Péter Gárdos: 117 kirjettä**

A.J.Finn: Nainen ikkunassa*

Naomi Klein: Kun ei ei riitä*

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut**

Piia Leino: Taivas** (tämä kirja on jäänyt mieleen)

Stephen King: Se**

Lauri Ahtinen: Elias*

Minna Rytisalo: Rouva C.**

Eowyn Ivey: Lumilapsi***

Riitta Kylänpää: Pentti Linkola**

Aila Meriluoto: Lasimaalaus*

Anna Ahmatova: Olen äänenne (OS, aivan omassa luokassaan – upea!)

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki**(jäi kummittelemaan)

Marek Hlasko: Viikon kahdeksas päivä*** ( Hieno ja masentava novellikokoelma kommunistisesta Puolasta, joka olisi ansainnut postauksen)

Kate Morton: Paluu Rivertoniin* (viihteellinen, hieman tusina)

Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen * (hieman omituinen dystopia)


Haluaisin tänä vuonna lukea merkityksellisiä, ajatuksia herättäviä ja laadukkaita kirjoja, eli tiukalla seulalla tähän vuoteen. Vuoteen 2018 mahtui muutama kirja, jonka olisi voinut jättää lukematta. Olkoon alkanut vuosi siis vielä parempi, mikä tarkoittaa sitä, että laatu voittaa määrän haasteidenkin uhalla. Haluan myös nauttia lukemastani yhä enemmän, joten tarkempaa valikointia tulen tekemään yhä enemmän. Olkoon tämä hyvä ja onnellinen vuosi meille kaikille kirjojen maailmassa!

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä

Amos Ozin yli 600-sivuinen Tarina rakkaudesta ja pimeydestä kertoo kirjailijan oman lapsuuden tarinan 1940-luvun lopun myllerryksissä Jerusalemissa. Amosin lapsuus on kirjojen ja sanojen ympäröimä – tai lähes tuhahduttama. Hänen isänsä puhuu yli kymmentä kieltä, tutkii kirjallisuutta ja sanojen etymologiaa loputtomiin, ja kertoo tästä kaikesta lakkaamatta. Äiti taas on hiljainen kuuntelija, muistojensa vanki, ehkä elämänsä pettämä. Amos on vanhempiensa ainoa, palvottu lapsi, jolta odotetaan suuria. Lukijalle jää vaikutelma, että perheessä on rakkautta, mutta myös paljon puhumattomuutta, jopa pimeyttä. 

Amos Oz on selkeästi hyvin älykäs kirjailija. Hän vie tarinansa läpi ovelasti, yksityiskohtaisesti, kuitenkin pieniä harppauksia ottaen ja uudelleen toistaen. Hän sanoo itsekin, ettei mielistele lukijaa, eikä varo häntä. Hyvä lukija tekee itse tarinansa lukiessaan, ja kirjailija-Amos haluaa, että hänet irrotetaan ainakin jossakin määrin tekstistä, vaikka se omaelämänkerrallinen onkin: 

"Hyvä lukija ei pohdi kirjallisuutta lukiessaan kirjoittajan ja tekstin yhteyttä vaan omaa suhdettaan tekstiin." 

Silti uskon – hyvä lukija tai ei – Amoksen äänen kuuluvan kertojan kautta, ja hänet ehtii oppia tuntemaan pitkän teoksen aikana. Näkökulma on lapsen, vaikka koko ajan aikuinen kertoja kuvailee tapahtumia ja ihmisiä välillä kirkkaiden välillä häilyvien muistojen kautta. 

Kirjassa ei tapahdu suuria, vaikka toisaalta tapahtuukin: Israelin haparoiva ja holokaustin haavoittamien ihmisten perustama valtio syntyy ja Amoksen äiti tekee itsemurhan. Se luo käänteen koko loppuelämään.  Kirja on kuvaus arjesta, sen pienistä yksityiskohdista, ihmisten sanomisista ja tekemisistä. Ohikiitävistä hetkistä, joista muodostuu kokonaisia ajanjaksoja ja ainutkertainen elämä.

Tarina rakkaudesta pimeydestä on tarina kirjoista. Amoksen lapsuus pursuaa niitä, hän kasvaa niiden keskellä, ahmii niitä ja päätyy kirjoittamaan niitä. Se on teos myös lukemisesta ja suhteesta tarinaan:

"Kirja ei laskelmoi, ei esitä tekosyitä tai kysy itseltään, kannattaako tämä ja ansaitsetko sen ja sovitteko te toinen toisellenne, vaan se tulee heti kun pyydät. Kirja ei koskaan petä sinua."

Siirtolaisuus ja juuristaan irrallaan oleminen ovat yhdet keskeiset aiheet kirjassa. Israel on siirtolaisten maa. Eurooppa sylkäisi juutalaiset pois, tuhosi loput ja henkiinjääneet löysivät itsensä takapajuisesta ja aavikoituneesta luvatusta maasta. Uutta halutaan rakentaa niin vahvasti, että lapsellekin päätetään puhua vain maan uutta henkiinherätettyä kieltä, hepreaa. Vanhaa hävetään, eikä muistella. Siionismi aatteena kuolee kirjan sivuilla, vaikka Amoksen tekstistä välittyy rakkaus omaan kansaan ja maahan. Lukemisen arvoinen teos, syvällinen mutta täynnä ironiaa ja huumoria.

Mieleen jäi: "Sen sijaan että olisin lähestynyt tyttöä niin kuin uusi heprealainen nuoriso jaloa arabikansaa, tai niin kuin leijona toisia leijonia, olisin voinut yksinkertaisesti lähestyä häntä niin kuin poika tyttöä. Vai olisiko se ollut mahdotonta?"

Matka ajassa: 1940-luvun loppu enimmäkseen

Matka paikassa: Israel, Jerusalem

Kenelle: Kirjanörteille, sanoja rakastaville  ja elämää rakastaville ihmisille.

Miten tielleni: Kirjastosta