Olen lukenut paljon viime aikoina - mutta blogannut vähän. Pieni blogini on minulle rakas, enkä ole sitä todellakaan hylkäämässä, mutta nyt vain ei kirjoittaminen ole jostain syystä maistunut. En suorita, en. Helmet-haaste myös menee tänä vuonna viimevuotiseen tapaan aivan hilkuille, koska jotenkin haasteen viimeiset kohdat tuntuvat hankalilta, ja kiinnostavaa luettavaa on vain niin paljon. Ihania aarteita jopa on kulkeutunut tielleni, mutta niistä enemmän vähän myöhemmin.
Helmet-haastetta vie kuitenkin eteenpäin seuraava kirja: Riitta Kylänpään voitti tietokirjallisuuden Finlandia -palkinnon vuonna 2017 teoksellaan Pentti Linkola–Ihminen ja legenda. Ilman haastetta en olisi luultavasti lukenut koskaan kirjaa, koska Linkola on näyttäytynyt minulle jopa melko vastenmielisenä hahmona. Jostain kumman syystä kirja tarttui kuitenkin kirjastosta mukaan ja se osoittautui hyvin kirjoitetuksi ja mielenkiintoiseksi, vaikkei se välttämättä kohteestaan onnistunut mielipidettäni vaihtamaan.
Linkola ei jätä kylmäksi ketään, ja se tekee hänestä mielenkiintoisen hahmon. Itseäni kirjassa - joka lähtee aivan Linkolan elämän alusta liikkeelle - kiinnostaa eniten se, miten Linkolasta tuli ääriajattelun kannattaja. Kylänpää ei juuri tulkitse, vaan hän antaa äänen lukuisille Linkolan aikalaisille ja ystäville. Linkola itsekin puhuu, mutta kirja ei missään nimessä ole yksiääninen. Ristiriitainen hahmo näkyy kirjan sivuilla ja hyvä niin.
Jo lapsena Linkola koki syvää yhteyttä luontoon ja eläimiin, erityisesti lintuihin. Vaikeampaa tuntuu olleen ihmisten kanssa eläminen. Linkola saattoi surra vielä aikuisena enemmän kaadettuja puita kuin menetettyjä ihmisiä. Tosin täytyy todeta, että Linkolaa kuvataan kirjassa myös jopa viihdyttävänä seuramiehenä ja syvästi ihmisiin kiintyvänä.
Aviomiehenä Linkola tuntuu olleen – nyt täysin oma tulkintani ja vahva mielipiteeni – sietämätön. Harva suostuu sellaiseen asketismiin elämässään, jonka eteen Linkolan vaimo ja myöhemmät naisystävät joutuivat. Positiivista ja elämäniloista äitiä käy myös sääliksi.
Itse hänen luontofilosofiansa ei juuri minulle avaudu, ja hylkään sen muiden "massaihmisten" mukana liian radikaalina, epäeettisenä ja mahdottomana toteuttaa. Tosin täytyy myöntään, että jonkinlainen profeetan silmä Linkolalla tuntuu olleen: hän ennusti ja julisti ilmastonmuutosta ja lajien katoamista suomalaisille kymmeniä vuosia ennen muita.
Linkola on aina ollut vastavirtaankulkija ja rohkeasti edellä aikaansa. Luultavasti hänen sanojaan on tarvittu, vaikka tärkeä sanoma on usein varsin vastenmielisesti ja ylimielisen kylmästi kerrottu. Kaukaa vähän ihailen tällaisia rohkeita ehdottomia ihmisiä, mutta lähelle en koskaan haluaisi.
Helmet-haasteeseen tämä kirja menee kohtaan #45, palkittu tietokirja.
Totta, että LInkola lienee ollut sietämätön aviomies, ja vaimo lähti laputtamaan. En ole Linkolan kanssa monestakaan asiasta samaa mieltä, mutta yhdestä olen. Luontoja ilmasto ovat luultavasti lopullisesti pilalla, ja nyt oleva lämpenemiskehitys jatkuu, jollei jotain keksitä, tai auringon aktiivisuus muutu tai tapahdu ihmettä, mutta ihmiskunta nyky väestönkasvulla, ja autoilulla, matkailulla, ja omakotiasumisella ei pysty vähentämään päästöjä. SE, mitä pitäisi tehdä, on tehdä yhdessä kaikki voitava. Suomen päästöt ovat ainakin alle 0,2% eli meidän on turha pelastaa maailmaa, mutta elän henkilökohtaisesti elämää, jossaen käytä autoa, enkä lennä, eikä ole kesämökkiä, enkä asu omakotitalossa.
VastaaPoistaKyllä. Linkola näki tämän kehityssuunnan jo kauan ennen muita, mutta puhui kuuroille korville - ja puhuu edelleen. Pahoin pelkään, että ihminen kerskakuluttaa niin kauan kuin siihen on mahdollisuus. Koska ja miten tämä nykyinen meno loppuu, en uskalla arvata, mutta jokin muutos tulee haluamme tai ei.
Poista