Helmet-haaste hanskassa!

Tämän nobelisti Gabriel Garcia Marquezin pääteoksen "Sadan vuoden yksinäisyys" (1967) saan päätökseen vuoden 2017 loisteliaan Helmet-haasteen osaltani. Tiukoille meni, sillä jo mietin jääkö tämä viimeinen kirja puoleen väliin aivan kalkkiviivoilla. Pusersin sen kuitenkin loppuun, ja hyvä niin!

Kuten jo arvata saattaa, kirja ei ollut aivan helppoa sunnuntailukemista, mutta lukuhaasteeni sai arvoisensa päätöksen. Kirja on sellaista kielellistä ilotulitusta, outoja käänteitä ja erikoisia henkilöitä täynnä, että olo on hengästynyt ja vähän nuutunutkin. Tunnustan ja ymmärrän sen paikan maailmankirjallisuuden TOP 20 -klassikoiden parissa, mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta, että en tule luultavasti koskaan sitä uudelleen avaamaan. Voihan siansaparo, kirja löi minut kanveesiin 6-0!

Macondon eteläamerikkalainen kylä ja sen perustanut merkillinen Buendojen suku on vertaansa vailla. Sukupolvet lipuvat - ja usein sekoittuvat lukijan mielessä. Toistuvat Arcadiot, Joset ja Aurelianot pyörivät tapahtumien pyörteissä sellaisella vimmalla, että Suosittelen todella piirtämään sukupuun, jos haluaa pysyä kärryillä kuka on kuka! Itse aloitin, mutta annoin periksi ennen puoltaväliä.

Kirja herätti minussa voimakkaita visuaalisia mielikuvia. Näin elokuvana kauniin Remedioksen taivaaseenastumisen, ruumiita kuljettavan junan ja kyläläisten unohtelutaudit. En edes yritä tulkita, mitä tällä kaikella fantasialla kirjailija haluaa sanoa.

Helmet-haasteeseen kirja kuittaa kohdan, jossa kirjan nimessä on tunne. Yksinäisyys on toistuva tunnetila läpi sukupolvien yhä oudompien vahvojen henkilöiden parissa. En kiintynyt yhteenkään hahmoon, niin outoja he yksinäisyydessään olivat.

Helmet-haasteeseen palaan vielä uudelleen, sillä on aika katsoa taaksepäin menneeseen lukuvuoteen. Huikea matka tämä on ollut! Itse olen nyt reissussa, ja yhteys tökkii vähän väliä, joten huomenna uusi blogipäivitys aiheesta.

Isaac Bashevis Singer: Isäni seurakunta

Nobel-palkitun Isaac Bashevis Singerin Isäni seurakunta (1966, suomennos 2002) avaa oven tai ainakin pienen kurkistusikkunan kiehtovaan maailmaan ja yhteisöön, jota ei enää ole. Singer kuvaa pienissä kertomuksissaan yksityiskohtaisesti viime vuosisadan alun Varsovan juutalaiskorttelin asukkaita, joiden juutalaisen tuomioistuimen, bet binin, rabbina kirjailijan isä toimi. Usko (ja uskonnollisuus) on vahvasti läsnä: hasidi-juutalaisyhteisön koko elämä pyörii uskonnollisen kalenterin juhlien, sääntöjen ja uskomusten ympärillä. Avioliittoja solmitaan ja puretaan, riitoja ratkaistaan ja maailmaa selitetään väitellen.

Novelleissa tapahtumia ja henkilöitä seurataan lapsen näkökulmasta: Singer kertoo perheestään, naapureistaan ja sukulaisistaan lapsen uteliaiden ja tarkkaavaisten silmien kautta. Elämä on vaikeuksia täynnä: on äärimmäistä köyhyyttä, pilkkukuumetta ja koleraa, ennenaikaisia kuolemia, nälkää ja kylmyyttä. Nykylukija joutuu ihmettelemään, näinkö lähellä on vielä nälkäkuolema Euroopan kaupungeissa. 

Juutalaisuus esitetään mielenkiintoisesti. Jos aineellisesti lapsuus on köyhää, henkisesti se esitetään hyvin rikkaana. Oppineisuus on kaikista suurin pääoma, jonka ihminen voi saada. Kaikesta kiistellään ja esitetään erilaisia tulkintoja. Usko ei ole yhden totuuden varmuus, vaan se tuntuu sisältävän Singerin sivuilla jatkuvaa epäilyä, lukuisia erilaisia teorioita ja ristiriitaisuuksia. Tässä juutalaisuus tuntuu eroavan kristinuskosta – epäily sallitaan ja uusien tulkintojen tekemiseen jopa rohkaistaan. Jumala ja maailmankaikkeus on mysteeri, jonka tutkimiseen kokonaisten sukupolvien miehet keskittyvät täyspäiväisesti, kun taas naiset hoitavat maallisen toimeentulon ja lapset. Singerin lapsuus on täynnä väittelyä ja sanan tutkimista. 

Yhteisö kokee murroksen jo kauan ennen lopullista tuhoutumista – johon Singer lyhyesti ja viiltävästi muutaman kerran kirjassa viittaa. Ikiaikainen juutalaisuus joutuu taipumaan uusien ideologioiden edessä, sillä kommunismi, paheksuttu jumalaton siionismi, liberalismi, psykologia, filosofia ja taide alkavat kiinnostaa lahjakasta juutalaista nuorisoa. Sukupolvien välille syntyy kuilu. Valistus on vihdoin saapunut myös Itä-Euroopan maaseudulle ja eristyksissä eläneisiin kaupunkigettojen juutalaisyhteisöihin. 

Kirjan sävy on iloinen ja positiivinen – täynnä elämää sen koko kirjossa. Ei ihme, että Singerille myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto erityisesti hänen novellejaan ylistäen. En voi olla miettimättä, miten monta loistavaa "singeriä" natsit murhasivat. Singerin sivuilla he kuitenkin elävät edelleen.

Helmet-haasteeseen minä liitän tämän kohtaan #44, uskontoa käsittelevä kirja. Tämä kohta on aiheuttanut minulle pientä päänvaivaa, sillä siihen olisi ollut monta mielenkiintoista ehdokasta. Singer tekee tämän nyt kuitenkin äärettömän tyylikkäästi: Mitään varmaa ei ole, mutta ihmisellä on ikuinen kaipuu selittää maailmaa. Kuka on Jumala, ja mikä on ihminen yrityksessään päästä hänen lähelleen? 

Mieleen jäi:"Ei edes Mooses, suuri opettajamme, tuntenut Tooraa kokonaan. Jokaiselle kuuluu hänen sieluunsa sopiva ymmärrys, joka soveltuu hänen henkensä tasoon. Niin kauan kuin sielu on vankina ruumiin sisällä, se ei voi täysin oivaltaa yläpuolisia maailmoita...Mutta kaikki on oikein, kaikki on oikein."    

Matka ajassa: 1900-luvun alusta vuoteen 1918.

Matka paikassa: Puola

Kenelle suosittelen: Juutalaisuudesta ja eurooppalaisesta historiasta kiinnostuneille

Miten tielleni: Singeriltä olen lukenut aiemmin kaksi teosta, upean Orjan ja hieman puisevan Varjoja Hudsonin yllä. Pidän hänen tavastaan kirjoittaa. Älykästä ja silti mutkatonta. Kirjastosta siis hain ja mielelläni luin. 

Alice Munro: Jupiterin kuut

Kanadalaisen novellistin Alice Munron jo vuonna 1982 ilmestynyt novellikokoelma Jupiterin kuut sai vihdoin tänä vuonna suomennoksensa – ja mikä suomennos se onkaan! Munron teksti välittyy rikkaalla, kauniilla ja mielenkiintoisella suomella. Kirjailijaa tietysti täytyy kiittää ensiksi tästä lukunautinnosta, mutta myös kääntäjä, Kristina Rikman, tekee upean työn. Munro on palkittu ansaitusti Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2013, ja Rikmanille myönnettiin 40-vuotisesta käännöstyöstään Pro Finlandia -mitali vuonna 2014. Lukija tietää saavansa laatua luettavakseen.

Munro kirjoittaa lukuisista kohtaamisista, joissa ihmiset eivät kuitenkaan aivan kohtaa. Kaukaiset sukulaiset pysyvät kaukaisina, lähes käsittämättöminä, vaikka tulevatkin kyläilemään. Yhteyttä ei synny. Rakkaus on myös saattanut pettää tai kulua loppuun. Nainen ei löydä miestään tavalla, joka tyydyttäisi. Jäljelle jää turhautuminen, peitelty kiukku, luopuminen ja sisäinen halveksunta – ja kuitenkin myös miellyttämisen tarve on aina vieraana. Välillä hukassa on mies, välillä lapsi.  

Kaikkien yhdentoista novellin keskiössä on nainen. Hän, novellista toiseen erinimisenä, tulee usein vaatimattomista tai jopa askeettisista oloista ja on jo ehtinyt vanhenemisen porteille tai on jo vanhainkodissa. Hän pohtii elämän loputonta arvaamattomuutta tai vielä traagisempaa ennalta-arvattavuutta. Pienet valinnat, sattumat ja onnettomuudet ovat saattaneet muuttaa koko elämän suunnan. 

Mikään edellä mainittu ei välity lukijalle alleviivattuna selvänä viestinä. Kaikki on puettu vihjailuun, hienovaraiseen huumoriin ja traagisiin yksityiskohtiin. Näkökulma vaihtuu ainakin yhden novellin sisällä kappaleesta toiseen niin, että lukijan on välillä hankala seurata tapahtumia. Novelleissa tapahtuu vähän – vaikka kerralla voikin sitten rysähtää kaikki – henkilöitä taustoitetaan ja heidän ajatustensa annetaan lentää villinä. Heidän ulkonäköään ja vaatteitaan kuvataan todella värikkäästi. 

Kaikki kokoelman novellit ovat hienoja, mutta suosikikseni nousi ensimmäinen kahdesta erilaisesta sukulaistätilaumasta kertova Chaddeleyt ja Flemingit. Kahden suvun naimattomat tädit ovat toistensa vastakohtia ja kuitenkin aivan yhtä herkullisia hahmoja. En ollut lukenut Munroa ennen, ja tämän novellin parissa iski heti vahva tietoisuus: "Mitä tämä on? Vähän outoa, mutta tästä minä pidän." Toivottavasti saan aikaiseksi lukea Munroa myös lisää, vaikka hetken on kyllä hengähdettävä ja vähän toivuttavakin hänen tarinoistaan.

Helmet-haasteeseen tämä teos saa vastata kohtaan #23 käännöskirja. Miten upeaa lukea maailman parhaita teoksia omalla äidinkielellä. Toivottavasti saamme suomeksi näin upeita käännöksiä jatkossakin. 

Mieleen jäi:

"Hän oli havainnut jotain uutta tällä matkalla. Ihmiset eivät enää halunneet tutustua häneen. -- Hän ei ollut lihonut eikä laihtunut eikä vanhentunut silmiinpistävästi, mutta yhtä kaikki hän oli lakannut olemasta tietynlainen nainen ja muuttunut toisenlaiseksi. -- Hän yritti tosissaan, kerran toisensa jälkeen.Toisinaan hänen harkitut mielivaltaiset tekonsa ja tapansa elää jaksoivat ilahduttaa häntä." 

Matka ajassa: sodan ajasta 1900-luvun loppupuolelle

Matka paikassa: Kanada

Kenelle: Jos et pelkää vähän haastavampaa novellikirjallisuutta, tartu ihmeessä.

Miten tielleni: Kirjastosta