Naomi Klein: Kun ei ei riitä

Tunnelmat, mielipiteet ja otteet ovat tiukentuneet Trumpin myötä Amerikassa ja muualla maailmassa. Vastakkainasettelun aika ei ole todellakaan ohi, vaan voimakkaasti polarisoitunut identiteettipolitiikka on tämän päivän todellisuutta. Keskustelua ei synny, eikä mahdollisuuksia siihen enää edes haeta. Naomi Kleinin Kun ei ei enää riitä (2018) nousee tästä ajasta ja on tämän aikakauden tyypillinen teos. Sen sanoma on, että keskustelun aika – tai ainakin välinpitämättömyyden ylellisyys – on ohi, koska ihmisoikeusrikkomukset, ilmastorikokset ja tai ainakin niiden uhat ovat kasvaneet jo niin sietämättömiksi, että on aika ryhtyä vastarintaan ja etsimään aktiivisesti vaihtoehtoa nykyiselle vallalle (huonoille päätöksille ja päättäjille). 

Naomi Klein on kanadalais-yhdysvaltalainen aktivisti, kirjailija ja tutkija, joka tunnetaan ehkä parhaiten teoksesta No Logo (1999). Siinä Klein paljastaa ylikansallisten yritysten vallan ja kaiken kattavan brändäyksen voiman.  Kleinin uusin kirja jatkaa tämän teoksen viitoittamalla tiellä, vaikka Klein itse kertoo sen syntyneen lähes spontaanisti ilman aiempien teosten tarkkaa tutkimustyötä ja lähdeviittauksia. 

Klein näkee brändäyksen periaatteiden rantautuneen kiistatta myös politiikkaan: Trump on luonut itsestään niin vahvan brändin, että hänen voi sanoa toimivan jo itsekin sen ehdoilla. Trumpismi vaatii jatkuvaa pönkitystä, brändin ylläpitoa twiitteineen ja uhitteluineen. Trump ja populaarikulttuuri ovat flirttailleet niin voimakkaasti, että Trumpista on tullut ilmiö, tositelevisiotähti ja tuote, että on mahdotonta sanoa, missä on brändi loppuu ja todellinen mies alkaa. Tämä on Kleinin kirjan ensimmäisen osan keskeisin väite, jonka hän perustelee vakuuttavasti. 

Trump palvelee pääomaa ja rikkainta omistavaa yhtä prosenttia, vaikka pääsikin valtaan pettyneen ja petetyn alemman keskiluokan äänin. Ilmastonmuutos on mahdollista kieltää, koska kaikista rikkaimmat ovat järjestäneet itsensä siltä turvaan. Karvaimmat iskut osuvat jo valmiiksi kärsiviin ja heikoimpiin. 

Kirjan toisessa osassa käydään läpi "sokkipolitiikan" käsitettä. Kun yhteiskuntaa kohtaa jokin sokki; ilmastonmuutoksen myötä yhä useammin kohtaamme luonnonkatastrofeja tai sitten terroristi-iskut ympäri maailmaa horjuttavat totuttua järjestystä; päättelykykymme ja harkintamme hetkeksi herpaantuvat. Poikkeustilan varjolla valtaapitävät voivat tehdä pysyviä heikennyksiä yksilönvapauteen, ihmioikeuksiin ja luontoa suojeleviin lakeihin. Tämän on historia osoittanut useaan otteeseen. Klein varoittaa lukijaansa ja kehottaa häntä suojautumaan tällaisilta väistämättä edessä olevilta yrityksiltä.

Klein ei tyydy vain kertomaan ja kuvailemaan nykymaailma epäkohtia ja uhkakuvia–vaikka tekeekin sen varsin mielenkiintoisesti –, vaan esittää lukijalle konkreettisia toimintamalleja. Mitä tavallinen ihminen voi tehdä? Kenen kanssa kannattaa liittoutua? Kirjan loppupuoli on jo niin positiivissävytteinen, että se alkaa tuntua epäuskottavalta. Voiko maailma tosissaan kääntyä radikaalisti parempaan suuntaan? Kleinin mielestä voi, vaikka pessimistinen lukija hieman empii. Ehkä tämä naiiviltakin tuntuva maailmankuva on kirjan parasta antia: miksi vain velloa uhkakuvissa, kun on mahdollista vaikuttaa. 

Kirja on helppolukuinen ja kiinnostava. Se jaksoi kiinnostaa, vaikka jouduinkin pitämään pienen tauon sen lukemisessa. Suosittelen siis niillekin, jotka yleensä jättävät politiikan ja aktivismin muille. 

Helmet-haasteeseen sujautan tämän teoksen kohtaan #22, kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin. Mitenköhän Helmet-haasteen käy? Tuleeko kovakin kiire, sillä niin täydeltä on tämä vuosi tuntunut?

Kim Leine: Kuilu

Tanskalaisen kirjailijan Kim Leinen suurromaani Kuilu (2015, suom. 2018) kertoo nuorista kaksosista, jotka lähtevät vapaaehtoisina Suomen kansalaissotaan. Taistelu punaisia vastaan raaistaa ja oikeastaan sekoittaa raiteiltaan pysyvästi kummankin veljeksen, Ibin ja Kajn, elämän, psyyken ja identiteetin. Romaani laajenee kokonaiseksi elämäntarinaksi iloiselta 20-luvulta kohti uutta vielä raaempaa sotaa Tanskan vastarintaliikkeessä. 

Täytyy tunnustaa, että odotin tämän kirjan lukemista todella paljon. Leinen aikaisempi romaani Grönlantiin sijoittuva Ikuisuusvuonon profeetat (2012) on ollut pitkään lukulistallani, ja olen nähnyt pelkästään romaania kehuvia kirjoituksia. Kun vielä kuulin Suomi-yhteydestä tässä uudemmassa kirjassa, olin aivan myyty. Usein kovat odotukset eivät ole hyvä lähtökohta – sen olen huomannut lukumatkoillani. Näin kävi osittain nytkin, sillä tiiliskiven kokoinen Kuilu paljastui melko rankaksi – tai vähintään ristiriitaiseksi – lukukokemukseksi, vaikka kerronta on osittain poikkeuksellisenkin erinomaista.

Mikä sitten meni vikaan? En saanut kaksosiin juuri minkäänlaista yhteyttä, mikä olisi ehkä suotavaa yli seitsemänsadan sivun romaanissa. Kansalaissodassa Ib muovautuu varsinaiseksi lahtariksi, ja sodan jälkeen hän jatkaa murhiaan sosiopaatti-psykiatrina. Veljeksistä Kaj on hieman inhimillisempi, ja hänen näkökulmastaan tapahtumia seurataan enemmän. Kaj lukuisat naisseikkailut kertovat, ettei hänkään juuri pysty pysyvään suhteeseen. Sota on korruptoinut, raaistanut ja tuhonnut jotain pysyvästi. Seikkailunhaluisista nuorukaisista tuli massamurhaajia. Kaj tuntuu rakastavan kaikkia naisiaan, mutta kohtalon oikkujen myötä hänkin päätyy kylvämään kuolemaa lähelleen. 

Kuilu jättää tyhjän olon, sillä lukijakin tippuu loputtoman syvään ihmisen pimeyteen, eikä mistään saa kiinni, joten koko kirja on vapaapudotusta alusta loppuun. Varsinkin aivan viimeisillä sivuilla en voinut olla miettimättä, eikö tämä raakuus koskaan lopu. Ehkä tämä on kirjailijalta täysin harkittua, ehkä ei. Joka tapauksessa kustannustoimittajalle ja saksille olisi myös ollut mielestäni työtä: tarinaa olisi voinut lyhentää reilut kaksisataa sivua kevyesti sen siitä yhtään kärsimättä. 

Kerronta on ytimekästä, yleensä lyhyitä virkkeitä ja välillä jopa töksähtelevää. Mielestäni kuvaus 20-30-luvun Saksan kuvaus on mielenkiintoinen ja ihmisten ulkoisen olemuksen  kuvaajana Kim Leine taitaa olla jopa nerokas. Henkilöiden sisäinen maailma, tai sen pimeys ja tunteettomuus, etäännytti ja jätti kylmäksi. 

Kirja sijoittuu Suomeen, Tanskaan, Saksaan ja Yhdysvaltoihin, joten sijoitan sen Helmet-haasteessa kohtaan #14, tapahtumat sijoittuvat useampaan maahan. 

Mieleen jäi: "Täytyy syleillä sitä mitä ei voi ymmärtää, Ib sanoo. Ja täytyy syleillä pahuutta, myös sitä mikä on sisällämme. Sitten voi saada rauhan."

Matka ajassa: Vuodesta 1918 1940-luvulle.

Matka paikassa: Suomi, Tanska, Saksa, Yhdysvallat

Kenelle: Jos pystyt keskittymään ihmisten pahuuteen ja nautit pitkästä romaanista, tämä voi olla kirjasi

Miten tielleni: Kirjastosta (myöhästymismaksuja tuli!)

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Suomalaisten kohtaloita kansalaissodan ajalta:

Milja, Uusimaa:

-syntyy äärimmäiseen köyhyyteen ja menettää äitinsä jo varhain

-huutolaislapsena  ja piikana julmassa talonpoikaisperheessä

-vahvatahtoinen, yritti karata jo lapsena, mutta jäi kiinni 

ja joutui henkisen ja fyysisen hyväksikäytön uhriksi tämän takia

-ilmeisesti kodin perintönä omaksuttu kommunismi 

vie kansalaissodan alkuvaiheessa liittymään punakaartiin

-taistelee aktiivisesti Tampereella punaisten joukoissa, loukkaantuu kyynerpäähän, mutta toipuu.

-päätyy valkoisten erityisesti vihaamaksi tapettuaan vangin Tampereella

- Jää valkoisten vangiksi keskitysleirille, jossa näkee nälkää ja joutuu raiskatuksi toistuvasti. Saa sukupuolitaudin.

-Tuomitaan isänmaan vihollisena kuolemaan, mutta säästyy tuomiolta

-Vastoin todennäköisyyttä selviää hengissä leiriltä, mutta vangitaan uudelleen.

-Selviää jälleen ja aloittaa hitaan sopeutumiseen yhteiskuntaan. Ottaa kasvattilapsen.

Waltteri, saamelainen, Lappi

- syntyy vaatimattomiin oloihin

-huutolaislapseksi isänmaalliseen perheeseen

 ja julmista oloista huolimatta voittaa perheen suosion.

- ennen sotaa päätyy suojeluskuntalaiseksi

 ja vaikuttaa kylässä torppareiden aktiivisena häätäjänä

- sodassa etenee nopeasti valkoisten upseeriksi

-teloittaa punaisia, maine julmana

-haavoittuu Tampereen taistelussa, toipuu

-palattuaan kansalaissodan taisteluihin kaatuu vihollisen ammuttua häntä silmään

Vilho, Kainuu

-tausta vaatimaton, orpo

-perheen perintönä syvä uskovaisuus

-päätyy huutolaislapseksi kartanoon

-lupaavan alun jälkeen joutuu vaikeuksiin kartanossa 

ja herättää valkoisten epäluulon ja vihan

-uskovaisuutensa takia myös punaiset vieroksuvat, vaikka ottavat joukkoihinsa 

-pakenee taisteluita erämaamökkiin

-joutuu toisen karkurinaisen puukottamaksi ja kuolee pakomatkalla.

Nämä kolme (fiktiivistä) kohtaloa ovat minun, Mike Pohjolan ja arpapelin yhteisiä luomuksia. Mike Pohjolan romaani Sinä vuonna 1918 (2018) antaa lukijalle harvinaisen mahdollisuuden vuorovaikutukseen: Lukija saa määrätä henkilönsä tietyt reunaehdot, esimerkiksi asuinpaikan, nimen, onko kyseessä juutalainen, tataari, venäläinen, saamelainen vai ei mikään näistä. Hahmon alkulähtökohta on aina vaatimaton ja vaikea. Sen jälkeen hahmo on lukijan valintojen, kohtalon (arpanoppa) ja tiettyjen historiallisten tapahtumien ja realiteetin armoilla. 

Teksti on kirjoitettu sinämuodossa, joten kohtalot tulevat lähelle. Huomaa, että Mike Pohjola on harrastanut paljon roolipelaamista, sillä lukija päätyy nyt keskelle roolipeliä. Kohtalot ovat julmia ja realistisia, mutta joskus pientä toivoakin – jos kaikki osuu sattumalta kohdalleen – on, vaikka historiallinen aika on yksi Suomen verisemmistä. 

Mahdollisuuksia paksussa kirjassa on lukemattomia, ja minua tämä innosti lukemaan yhä uudelleen ja luomaan uusia hahmoja kohtaloineen. Entä jos hahmo olisikin jo lapsena valinnut paeta tai entä jos hän olisi tajunnut mielistellä kasvattajiaan enemmän? Luin eri versioita lähemmäs kymmenen. Kaksi hahmoistani selvisi, yksi kuoli nälkään ja tauteihin jo lapsena, loput kuolivat kansalaissodan taisteluissa tai siviiliuhreina. Kärsimystä, hyväksikäyttöä ja väkivaltaa riittää, joten mikään lasten lukemistoa tämä ei todellakaan ole pelillisestä rakenteesta huolimatta. 

Mike Pohjola on selvästi tutkinut kansalaissotaa ja sitä edeltävää aikaa, joten tapahtuma-ajan ja -paikan kuvaus on realistinen, mutta mitään kovin elävää historiallista kehystä ainakaan minun hahmoilleni ei tullut. Tarinat jäivät melko ohuiksi, koska vaihtoehtoja on niin monia, joten mikään kaunokirjallinen elämys Mike Pohjolan romaani ei ole. 

Mike Pohjola kuitenkin yrittää ja uskaltaa uutta, ja tämä ansaitsee kiitoksen. Hienoa, että joku tuo erilaisia kansalaissodan aikaisia suomalaisten kohtaloita esille. Nykylukija pääsee eläytymään hyvin konkreettisella tavalla köyhyyteen, eriarvoisuuteen ja sodan julmuuksiin. Mielenkiintoinen – ja totisesti erilainen – lukukokemus. Ehdottomasti kirja kannattaa kokea.

Helmet-haasteeseen tämä kirja menee kohtaan #44, kirja liittyy johonkin peliin, tässä tapauksessa roolipeliin. Melkein jo pelkäsin, että tämän kohdan kanssa tulisi vielä päänsärkyä, mutta nyt kirjan rakenne tarjosi yllättävän mieluisan haastekohdan toteutuksen. Kiitos, Mike!

Mieleen jäi: Elämä on toki valintojen ja kohtalon arpapelia. Vaihtoehdot olivat sata vuotta sitten paljon vähäisemmät.

Matka ajassa: 1900-luvun alusta vuoteen 1919.

Matka paikassa: Koko Suomi

Kenelle: Erilainen lukukokemus aikuisille

Miten tielleni: Kirjastosta

John Lewis, Andrew Aydin & Nate Powell: March, Book One

Aloitin vuoden nyt helposti ja mieluisasta: mustavalkoinen sarjakuvaromaani ja elämänkerta March, Book One (2013) kertoo kansalaisoikeusaktivistin  ja kongressiedustajan John Lewisin taistelusta  tummaihoisten tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta 1950- ja 1960-lukujen Amerikan syvässä etelässä. Kirjaa kehuttiin kovasti Goodreadsin ryhmissä, joten päädyin lukemaan itselleni melko tuntemattomasta ilmiöstä mutta äärettömän kiinnostavista historian tapahtumista. Ja onneksi luin, sillä kirja vei heti mennessään.

Miten pahaa, rasismia, takapajuisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta voi vastustaa? Lewis esittelee liikkeen väkivallattoman, mutta valtavan rohkean – jopa henkiä vaatineen – aktivismin. Gandhin esimerkkiä seuraten kansalaisoikeusliike sitoutui väkivallattomaan vastustamiseen ja oikeuksien vaatimiseen. Kirjan kerronta on yllättävän kiihkotonta ja vailla katkeruuden häivää. Epäoikeudenmukaisuudet tuodaan esille, mutta kirja ei keskity kuvaamaan uhreja – vaikka epäkohdat nostetaankiin rohkeasti esille –, vaan kertoo niiden ihmisten tarinan, jotka eivät tyytyneet olemassa oleviin yhteiskunnan rasistisiin rakenteisiin. 

Kovin pitkälle ei vielä tässä kirjassa päästä, sillä kirjasarjaan kuuluu vielä kaksi osaa. Nyt vasta käydään pienempiä taisteluita rotusortoa vastaan ja saadaan pieniä voittoja. Kirjan nimi viittaa vuoden 1963 ihmisoikeuksia puolustaneeseen marssiin ja kirja antaa ensisivuillaan välähdyksen tulevasta. Tässä kirjassa kuitenkin vasta johdatellaan kohti suurempia yhteenottoja. 

Pidin Nate Powellin piirrosjäljestä: vahvaa, elävää ja taitavaa piirrosta, joka tekee kunniaa kirjan aiheelle. Vahva suositus kaikille ja sarjakuvan ystävälle pakkolukeminen! Aion lukea koko sarjan.

Helmet-haasteeseen kirja kävisi moneenkin kohtaan, mutta valitsen sen täyttämään nyt kuitenkin kohdan #12, sarjakuvaromaani. 

Mieleen jäi:

Lewisin lapsuuden kokemukset paikassa, jossa tummaihoiset joutuivat elämään koko ajan pelon ja sorron alaisina. Sääntöjen vastustamisesta sai maksaa jopa hengellään. 

Matka ajassa: 1950 - 1960-luvut

Matka paikassa: Yhdysvallat, Etelävaltiot

Kenelle: Tämä tekee hyvää aivan kenelle vaan: uudistava ja ravisteleva lukukokemus!

Miten tielleni: Kirjastosta

Dave Eggers: The Circle

Facebook, Instagram, Snapchat, Twitter, Google, YouTube, Blogger... We all are watching You! Privacy Is Theft! Sharing is caring! Secrets Are Lies! 

Dave Eggarsin dystopinen trilleri The Circle (2013) on kylmäävää luettavaa. Millaista on elää maailmassa, jossa kaikki on läpinäkyvää, kuvattua, tallennettua ja jaettua? Millaista on olla kaiken aikaa saatavilla, löydettävissä ja kuvattuna? Yksityisyys on pahe, ja kaikkea mitataan tykkäyksillä, hymynaamoilla ja seuraajien määrällä. Ihmiset ovat valmiita luopumaan laumoina yksityisyydestään turvallisuuden ja avoimuuden nimeen. 

Kirjan maailma on ahdistava ehkä siksi, että se on täysin mahdollinen – jopa tuttu. Apua! Pysy vain siellä kirjan kansien välissä, emme halua sinua tänne. Luulen, että jokainen kirjan lukenut peilaa omaa somekäyttäytymistään ja miettii ihmiskunnan tulevaisuutta. Syytä ainakin olisi. 

The Circle alkaa nuoren, vastavalmistuneen Maen tutustumisella uuteen unelmiensa työpaikkaan, jättimäiseen viestintä- ja teknologiayhtiöön nimeltä The Circle. Se rekrytoi ikäluokkien lahjakkaimmat ja on edelläkävijä kaikessa. Työ vaatii täydellistä sitoutumista ja lopulta aivan kaiken jakamista. Yhtiötä johtaa "kolme viisasta miestä", joiden huomiosta kilpaillaan ja joita ihaillaan kritiikittömästi. 

Kirja on viihdettä. Mitään kovin syvällistä henkilöiden kuvausta on turha odottaa, vaikka henkilöt toki kehittyvät – tai muuttuvat aivopestyiksi. Ihmiset kuvataan melko tahdottomana onnellisena laumana, mikä on ärsyttävää. Voivatko kaikki olla näin vietävissä? Aihe on kuitenkin tärkeä, joten lukeminen kannattaa. 

Kirjasta on tehty myös – ilmeisesti keskinkertainen – Emma Watsonin tähdittämä Hollywood-filmatisointi, jota en ole nähnyt.

Kieli ei myöskään ole kovin suurta taiteen mahtia, mutta täytyy myötää, että viihdyttävä tämä kirja on. Luin sen sähkökirjana ja jäin täysin koukkuun puhelimeni vangiksi. Ajattelin jo, että saisin tästä hyvän kirjan Helmet-haasteen kohtaan #25, kirja jossa kukaan ei kuole. Mutta ei! Ilmeisesti jokainen kirjailija verenhimoisesti haluaa viimeisillä sivuilla tappaa ainakin yhden henkilön, joten tämäkin kirja meni ohi haasteen. Tuleeko minulle vielä kiire saada haaste toteutettu? Luultavasti. 

Mieleen jäi: Tämä on varmasti yksi ahdistavimmista koskaan lukemistani dystopioista. Hyytävä. 

Matka ajassa: Aivan lähitulevaisuus

Matka paikassa: Kalifornia, USA

Kenelle suosittelisin: Kelpo trilleri kenelle tahansa

Miten teilleni: Sähkökirjana kirjastosta

Timothy Snyder: Tyranniasta – 20 opetusta 1900-luvulta

"Totuuden jälkeinen aika on fasismia edeltävä aika." 

Timothy Snyderin lyhyt ja erittäin kantaaottava kirja Tyranniasta – 20 opetusta 1900-luvulta (2017) on pelottavaa, mutta samalla ravistelevaa luettavaa. Mitä opimme historiasta? Ajaako terrorismi meitä kohti fasismia ja tyranniaa? Luovummeko oikeuksistamme turvallisuuden nimessä? Heräämmekö historiattomuuden illuusiosta, "vaihtoehdottomuuden politiikasta", joka uskottelee meidän kulkevan vääjäämättä aina vain kohti liberaalia demokratiaa? Vai lankeammeko populistiseen "ikuisuuden politiikkaan", joka uskottelee ennen olleen paremmin? 

Pelottavaa, että Yalen historian professori kokee tarpeelliseksi kirjoittaa tällaisen Trumpin (ja Putinin) vastaisen pamfletin. Mihin uuteen aikakauteen olemmekaan siirtymässä – ja vielä tärkeämpää, mitä voimme sille tehdä? Se, mikä tapahtui viime vuosisadalla, on mahdollista tapahtua tänäänkin. Mikään ei suojele meitä, ellemme suojele itse itseämme tyranniasta. Instituutiot ja saavutetut vapaudet eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan niiden eteen pitää aktiivisesti toimia. Sen on historia osoittanut.

Kirja vetoaa lukijaansa ottamaan aktiivisen kansalaisen roolin ja toimimaan omantuntonsa mukaan. Kaikkien tekojen ei tarvitse olla suuria, sillä demokratiaa voi edistää jopa kielellisin valinnoin. Snyder kehottaa lukijaa suhtautumaan varauksellisesti tapaan, jolla sanoja aktivismi, ekstremismi, terrorismi, poikkeustila ja isänmaallisuus käytetään. 

Snyder kehottaa lukemaan kirjoja ja välttämään internetiä. Hän uskoo sen pitävän aivomme kirkkaina ja mahdollistavan suurten kokonaisuuksien hahmottamisen. Hän kehottaa laajentamaan omaa ystäväpiiriä ja hakeutumaan alueille, joilla ei tavallisesti ole tottunut toimimaan. Snyder kehottaa rohkeuteen, avoimmuuteen, kriittisyyteen ja erottautumiseen. Historia kohtelee lempeästi niitä, jotka tekevät sen itse.

Minusta kirja on raju vastarinnan ja aktivismin ele. Tarvitseeko maailma tällaisia kirjoja todella? Mieli tekisi sanoa, että ehkei aivan tässä mittakaavassa ainakaan Suomessa. Toisaalta päädyin kirjaa lukiessa sattumalta katsomaan presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren eduskunnan kyselytunnin puheenvuoron, jossa hän ihailee Unkarin valtion toimia suhteessa maahanmuuttoon ja käyttää sanaa islamisaatio. Luultavasti Huhtasaari tulee niittämään muhkean sadon ääniä vaaleissa, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin.

Snyderin tapaan uskon nyt elävämme uuden maailmanjärjestyksen murrosvaiheessa. Globalisaatio luo haasteensa, ja siinä häviävät osapuolet ovat yhä tyytymättömämpiä. Kokonaiset kansakunnat ottavat hyppyjä tuntemattomaan brexit-ilmiöineen.

Minä jaan nyt blogissani hyväksi kokemaani, sillä Snyder neuvoo tähänkin. Tässä siis ovat Snyderin teesit: 

1. Älä tottele ennakkoon.
2. Puolusta instituutioita.
3. Varo yhden puolueen valtioita.
4. Kanna vastuusi maailmaa kohtaan.
5. Muista ammattietiikka.
6. Varo puolisotilaallisia ryhmiä.
7. Harkitse tarkkaan, jos sinun on kannettava asetta.
8. Erottaudu.
9. Kohtele kieltämme lempeästi.
10. Usko totuuteen.
11. Ota selvää.
12. Katso silmiin ja juttele.
13. Harjoita kehon politiikkaa.
14. Puolusta yksityiselämää.
15. Aja hyviä asioita.
16. Ota oppia muiden maiden vertaisryhmistä.
17. Kuulostele vaarallisia sanoja. 
18. Säilytä maltti kun tapahtuu mahdottomia.
19. Ole isänmaan ystävä.
20. Ole mahdollisimman rohkea.

Lukemisen arvoinen on myös Helsingin Sanomien kirja-arvostelu http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005289842.html

Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö

Miten voi kertoa pirstaleisen tarinan?

Muuttumalla hiljalleen jokaiseksi.

Ei. Muuttumalla hiljalleen kaikeksi.

Arundhati Royn uudessa odotetussa kirjassa Äärimmäisen onnen ministeriö (2017) ei ole juonta juuri ollenkaan. Se on irrallisten tarinoiden kudelma, joka pysyy kasassa juuri ja juuri. Sitä lukevan kannattaa unohtaa edellisen kirjan, kahdenkymmenen vuoden takaisen Joutavuuksien jumalan luomat ennakko-odotukset, sillä kirjailija tarjoaa lukijalle nyt aivan muuta. 

Äärimmäisen onnen ministeriö ei siis ole helppo kirja. Se vei minut välillä täysin mennessään, välillä taas meinasin jättää sen kesken. Sen aihe on myös kantaaottava ja raaka – Intian ihmisoikeusrikkomukset ja Kashmirin sota ovat keskiössä. Kirja on omistettu radikaalisti lohduttomille, mikä sai minut heti ihastumaan. Harvaa kirjaa on omistettu heille ja siksi se tuntui heti tärkeältä. Aryndhati Roy on aktivisti ja hänen äänensä on lähes raivoisa ja turhautunut köyhien, väärinkohdeltujen ja hiljaisten puolesta. Voiko tällaisesta kirjasta olla pitämättä?

Intia on minusta kaukana. Se on yksi niistä paikoista, joissa olen eniten kokenut "toiseutta". Intian todellisuus tuntui siellä matkatessani olevan niin kaukana oman maailmani todellisuudesta, että paikka tuntui lähes absurdilta. Kuitenkin tämä on kahden miljardin ihmisen koti ja juuri sellaiseen maailmaan he ovat syntyneet. Intiassa oli minusta kaikkea liikaa: värejä, ihmisiä, ääniä, hajuja, kosteutta – kuumuus sai lasit huuruun – ja kärpäsiä. Kaiken rasittavan ja länsimaisestä näkökulmasta pyörryttävän keskellä tämä toinen maailma on äärimmäisen kiehtova. Intia on niin täynnä elämää, että se ihan kuhisee. 

Arunthati Royn kirja ei pelkästään vienyt Intiaan, vaan se on kokemani Intia. Ei helppo, mutta kiehtova. Raaka ja silti kaunis. Absurdi ja kaikessa pimeydessään myös hellä ja täynnä huumoria. Tärkeintä eivät ole kirjan henkilöt ja heidän tarinansa (päähahmoina tarinassa transsukupuolinen Arjum ja Tilo sekä häntä rakastaneet kolme miestä), vaan miljoonien sorrettujen äänet. Henkilöt eivät tulleet minulle kovin läheiseksi, vaikka he välittävätkin tärkeää sanomaa. Fakta ja fiktio sekoittuvat, jopa niin että fiktio hieman kärsii tässä kirjassa. 

Arunthati Roy tavoittelee sorretuille ääntä ja ehkäpä maailma kuuntelee – jos vain jaksaa lukea kirjan loppuun. Helppoa se ei ole.

Kirjalla kuittaan Helmet-haasteen kohdan #33, kirja kertoo Intiasta. 

Mieleen jäi:"Jonakin päivänä Kashmir saa Intian tekemään samalla tavalla itsemurhan. Siinä vaiheessa te olette varmaan sokaisseet kuulapyssyillänne meidät kaikki, joka ikisen. Mutta teillä itsellänne on vielä silmät päässä, ja silloin näette, mitä olette meille tehneet."

Matka ajassa: 1990-luvulta nykyhetkeen

Matka paikassa: Intia, Delhi, Kashmir

Kenelle suosittelen:Vaikeaa kirjallisuutta, mutta kieli on kovin kaunista. Intiaan pääset myös todella.

Miten tielleni: Kirjastosta

Hans Fallada: Yksin Berliinissä

Voiko kirjalle, jossa on myös melko tylsiä kohtia ja turhia rönsyjä antaa viisi tähteä? Ilmeisesti minä joudun nyt tekemään tällaisen oudon tähdityksen, sillä saksalaisen kirjailijan Hans Falladan sankaritarina Yksin Berliinissä (1946, suomennos 2015) on omassa luokassaan kaikesta huolimatta. Kirjan alku ja varsinkin loppu ovat huikeaa luettavaa – syvästi inhimillinen, raaka ja realistinen kuvaus ihmisistä, jotka uskalsivat riskeerata aivan kaiken ylivoimaisen vastustajan edessä. Yksinäinen vastarinta jättikoneistoa vastaan on turhaa, mutta silti he häviten kaiken pelastavat oman ihmisyytensä. 

Kirjan loppu kasvaa sellaisiin mittoihin, että henkeä haukkoen piti pitää hetken taukoa ja kysyä: mitä ihmettä minä luenkaan?

Kirja perustuu löyhästi tositapahtumiin, Gestapon teloittaman avioparin Elise ja Otto Hampelin tarinaan. Kirjan vaatimaton Quangelin työläispariskunta menettää poikansa länsirintamalla, ja tämä saa heidät kyseenalaistamaan Hitlerin ja natsijärjestelmän. He päättävät ryhtyä vähäiseen, mutta hengenvaaralliseen vastarintaan. 

Berliini on läsnä vahvasti ja Jablonskikadun asukkaat – natsimieliset ja heitä vastustavat – elävät arkea kirjan sivuilla. 1940-luvun ahdistava ilmapiiri ja natsi-ideologian mädättämä yhteiskunta välittyy hienosti. Ennen kuin yhteiskunta tuhoutuu lopullisesti, sen ihmiset ovat jo vähitelleet kuolleet sisäisesti, raaistuneet ja korruptoituneet, vaikka vielä nauttivatkin natsien heille tuomista eduista. Tällaista yksityiskohtaista arjen- ja ajankuvausta en muista lukeneeni, vaikka aikakauteen palaan yhä uudelleen – välillä haluamattakin. 

Kirjan toinen Gestaposta kertova osa ei oikein sytyttänyt minua. En innostunut poliisi-hamppari -kilpaleikistä tai ketkujen naisjutuista. Tämän osan olisi voinut kevyesti tiivistää. Toivottavasti moni lukija ei jätä kesken kirjaa, sillä loppua kohden kirja paranee huomattavasti.     
Fallada kirjoittaa vimmaisesti, melkein pelottavalla kiihkolla. Kirja syntyi nopeasti – ja se näkyy. Kirjailijan elämä oli yhtä räjähtävää ja rajatonta: kaksintaisteluksi naamioitu itsemurhayritys, kavalluksia, tuomioita, huumeriippuvuutta, mielisairaalaa, murhayritys ja loistavaa kirjoittamista.

Tämän pidempää tekstiä en saa nyt kirjasta aikaiseksi. Loma on vienyt mukanaan ja nettiyhteys ollut huono. Sain kirjan luettua jo muutama päivä sitten ja aloitin saman tien uuden, joten on jo hieman vaikea palata Berliiniin. Yleensä kirjoitan vähän kirjasta ennen kuin aloitan seuraavan. Tästä on tullut tapa. 

On hienoa sijoittaa juuri tämä kirja Helmet-haasteen kohtaan #21, sankaritarina. Sitä tämä todellakin on. 

Mieleen jäi: 

"Hän tajusi silmänräpäyksessä, että Otto oli tällä ensimmäisellä lauseellaan julistanut sodan täksi päiväksi ja ikuisiksi ajoiksi, ja hän ymmärsi myös hämärästi, mitä se merkitsi: siinä sodassa taistelivat toisella puolella he, kaksi köyhää, vähäpätöistä, merkityksetöntä työläistä, joiden suut voitaisiin yhden sanan takia tukkia lopullisesti, ja toisella puolella Führer, puolue, koko se hirvittävä, mahtava ja loistelias koneisto, niin ja sen takana neljä viidesosaa Saksan kansasta. Ja he kaksi yksin täällä, tässä pienessä huoneessa Jablonskikadulla." 

Matka ajassa: 1940 - 1943

Matka paikassa: Berliini, Natsi-Saksa

Kenelle suosittelen: Aikakaudesta kiinnostuneelle

Miten tielleni: Kaksi vuotta sitten hankittu pokkari, joka on jo kiertänyt useammalla ihmisellä ennen minua. Omaa kirjahyllyä pitää todella alkaa lukemaan!

Roberto Saviano: Gomorrah - Italy's Other Mafia

Mitä tehdä, kun maa saastuu jalkojen alla? Mitä tehdä, kun kaikki ympärillä on korruptoitunutta ja rikollisten käsissä? Oma yhteisö on täynnä vihaa, murhaa ja orjuutta. Juuri kukaan ei tätä systeemiä uskalla, ymmärrä tai halua vastustaa. Systeemi tappaa miettimättä omansa ja vastustajansa. Taistelu sitä vastaan on tuomittu epäonnistumaan, ja silti jotkut taistelevat, koska ovat nähneet ja tietävät vääryyden, eivätkä voi siksi olla hiljaa. Tutkiva journalisti Robert Savianon kirja Gomorrah (2006) on tällainen epätoivoinen, mutta raivokas hätähuuto kotiseutunsa Napolin puolesta. Se näyttää järjestäytyneen rikollisuuden, napolilaisen Camorran, kaikessa kamaluudessaan ihannoimatta mafiaa yhtään.

Camorra on levittänyt lonkeronsa kaikkialle: jätehuoltoon, muotibisnekseen, tehtaisiin, rakennusalalle, satamiin, huumekauppaan, ihmiskauppaan, asekauppaan ja kaikkeen inhimilliseen muuten toimimattoman yhteiskunnan osa-alueeseen. Se on vaikutusvaltainen osa Italian taloutta ja se on levittänyt lonkeronsa kaikkialle Eurooppaan ja ympäri maailman. Tätä ilmiötä Saviano tutkii hyvin omakohtaisella otteella - napolilaisen lääkärin poikana mafia on ollut osa hänen elämäänsä varhaisesta nuoruudesta lähtien. Kirjan parasta antia on juuri tämä omien kokemuksien kerronta. Saviano kirjoittaa sydänverellä.

Kirja on ennen kaikkea tarina köyhyydestä. Köyhiä orjuutetaan monella tasolla, eikä köyhillä ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä systeemin pelinappulaksi. Napolin takamaiden tehtaissa työskentelee surkealla palkalla, ilman sopimuksia tai oikeuksia tuhansia perheitä. Systeemi varastaa lapset väkivaltansa koneiston osiksi jo varhain. Se vie hengen ja terveyden nuorilta. Savianon kirja on lohdutonta luettavaa, eikä toivoa muutokseen juuri ole. Mafia pyörittää taloutta, eikä se juuri kärsi pomojensa jatkuvista pidätyksistä.

Kirja alkaa olla jo aika vanha tietokirjaksi. Lukija miettii, mikä on tämän hetken tilanne. Saviano vakuuttaa Helsingin Sanomien vuoden takaisessa haastattelussa, ettei juuri mikään ole muuttunut Italiassa. Saviano elää mafian koston pelossa jatkuvassa poliisin valvonnassa edelleen. Kirjailija on joutunut todella maksamaan hinnan mafian vihollisuudesta. Hän on jatkanut taisteluaan ja uusimmassa teoksessaan Zero Zero Zero (2015) kertoo huumekaupasta.

Kirjasta on tehty samanniminen jo toiselle tuotantokaudelle ehtinyt televisiosarja. Toivon todella, ettei siinä glorifioida väkivaltaa tai mafiapomojen elämäntyyliä, sillä juuri tästä Hollywoodin Kummisetä-sadusta Saviano tekee selväsanaisen pesäeron. Väkivallassa ja kuolemassa ei ole mitään kaunista tai ihannoitavaa. Vuoden 2006 mafiaryhmittymien välisen sodan kuvaus on välillä melkein liian rankkaa luettavaa. Toisaalta välillä Savianon tyyli on asiallisen tylsää listaamista. Minulla italialaisten mafiasukujen nimet eivät meinanneet pysyä päässä. Aiheeltaan kirja tuo mieleen lähiaikoina lukemani Vihan kadut, mutta tämä teos kosketti vielä enemmän. Kirjailija selkeästi kokee olevansa sodassa ja puolustavansa omiaan kertomalla maailmalle, mitä tapahtuu.

Mieleen jäi: "I feel depressed and exhausted; everywhere I turn, everything seems to be theirs. Everything. Land, buffalos, farms, quarries, garages, dairies, hotels, and restaurants. A sort of Camorra omnipotence. I can't see anything that doesn't belong to them."

Matka ajassa: 2000-luku

Matka paikassa: eteläinen Italia, Napoli

Kenelle: Järjestäytyneen rikollisuuden tilasta ja vaikutuksesta Euroopassa kiinnostuneelle tämä on vaikuttava kirja köyhyydestä ja vastarinnasta