Vuoden 2019 Helmet-haaste kunnialla suoritettu!

Helmet-haaste 2019 suoritettu! En olisi uskonut, että saan sitä valmiiksi, mutta niin vain kävi, että vuoden viimeisenä päivänä tämä virstanpylväs tuli saavutettua. Jotain tyydyttävää näiden haasteiden suorittamisessa on, ja olen päätynyt siihen, että listat kiinnostavat.

Tulevan vuoden haaste näyttää ensisilmäyksellä paljon vaikeammalta, mutta lähden mukaan, vaikka seuraavan vuoden muut elämän haasteet voivat tehdä tästä aika vaikeaa. Menköön silti!

Tulen vähän myöhemmin käymään tarkemmin läpi vuoden 2019 parhaita ja pettymyksen tuottaneita kirjoja. Nyt siis vain lista ja pieni arvio perään asteikolla 1-5 tähteä. Kirjoja tuli tänä vuonna luettua 51, eli lähes kaikki kirjat luin haasteeseen. Luettuja kirjoja oli siis niukasti, mutta koen tämän vuoden tarjonneen ehkä elämäni parhaita lukunautintoja. Vuoteen mahtui siis varsinaisia aarteita.

Tässä alla vuoden luetut kirjat ja täyttyneet haastekohdat:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Ingrid ja Joachim Wall: Kun sanat loppuvat: Kim Wallin tarina **

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina **** (Sarja on loistava. Lopetus riipaisi.)

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus *

4. Kirjailijan ainoa teos Jessikka Aro: Putinin trollit ***

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Ulla-Lena Lundberg: Jää ****

6. Rakkausromaani Katja Kettu: Kätilö ***

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina ***

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Fedor Dostojevski: Rikos ja rangaistus ***** Upea klassikko, vaikkei helppoa luettavaa

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja Miklu: Paras kirja ikinä **

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana ****

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ***

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Kate Atkinson: Transcriptions ***

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja Nadja Sumanen: Rambo ***

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Kirstin Hannah: The Great Alone **

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua André Swanström: Hakaristin ritarit ****

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Margaret Atwood: Testamentit ****

17. Kirjassa on kaksoset Sarah Crossan: Yksi ****

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt ***

19. Et pidä kirjan nimestä David Grossman: Hevonen meni baariin ***

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö ***

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Michelle Obama: Becoming ****

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirjan Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät ***

23. Kirjan nimessä on jokin maa Masaji Ishikawa: Pako helvetistä: Kohtalona Pohjois-Korea ***

24. Sokkona hyllystä valittu kirja Karin Mäkelä: Valkea voima - huumeäidin tarina *

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton ***

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan Doris Lessing: The Fifth Child ****

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja Olavi Paavolainen: Kolmannen valtakunnan vieraana **** (pelottava kirja)

28. Kirjan kannessa on kuu George R. R. Martin: Miekkamyrsky 1 ***** (Sarja vain paranee edetessään. Upea.)

29. Kirjassa nähdään unia Cormac McCarthy: Tie ***** (Täyden viiden tähden kirja. Menee kaikkien lukemieni kirjojen aivan suosikkijoukon kärkeen)

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Max Seeck: Uskollinen lukija ***

31. Kirjassa kuljetaan metrolla Sofi Oksanen: Koirapuisto ***

32. Kirjan nimessä on ammatti Heather Morris: Auschwitzin tatuoija **

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan Joseph Conrad: Pimeyden sydän ***

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Toinen tuntematon ****

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä Susanna Makaroff: Homeäidin päiväkirja **

36. Kirjassa ollaan yksin Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa **** (Riipaiseva ja hieman ahdistavakin. Jää mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa.)

37. Pienkustantamon julkaisu Catharina Gripenberg: Ottaisit käteni, kummallista **

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Nawal El Saadawi: Nainen nollapisteessä ****

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja John Williams: Butcher's Crossing ***** (John Williams on yksi lempikirjailijoistani. Omassa luokassaan.)

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Johanna Holmström: Sielujen saari ***

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Cormac McCarthy: Veren ääriin ****

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Yuval Noah Harari: 21 Lessons for the 21st Century ***

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Paul Auster: 4321 ***

44. Kirja kertoo Berliinistä Jason Lutes: Berliini, ensimmäinen kirja, kivikaupunki ***

45. Kirjan nimessä on kieltosana Édouard Louis Ei enää Eddy ***** (Pysyvästi mielessä)

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Pajtim Statovci: Tiranan sydän ****

47. Kirjassa on alle 100 sivua James Joyce: Kamarimusiikkia ***

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Helen Keller: The Story of My Life **

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja Hassan Blasim: Allah99 **** (Hienoa kerrontaa. Pysäyttävä!)

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Pajtim Statovci: Bolla ***** (Upea ja kaiken hehkutuksen arvoinen)

Hyvää uutta vuotta 2020! Olkoon se täynnä upeita kirjoja! 

Max Seeck: Uskollinen lukija

Uskaltaisin väittää, että Max Seeckin Uskollinen lukija (2019) löytyi tänä jouluna usean suomalaisen kodin kuusen alta. Kirjakauppoja kierrellessäni näin monen tätä kirjaa hipelöivän ja se olikin nostettu houkuttelevasti näkyville lahjaehdotuksena. Eivät tule lahjan saaneet pettymään, sillä dekkari on mitä mainiointa lomalukemista!

Minulla on viha-rakkaussuhde dekkareihin. Välillä jo luovuin kokonaan niiden lukemisesta, koska mielestäni petyin niihin toistuvasti. Menetin mielenkiintoni jo ensimmäisten lukujen jälkeen. Silti minussa asuu pieni dekkareiden lukija (jopa suurkuluttaja), enkä usko kirjallisuuden arvottamiseen genren perusteella. Dekkareilla on paikkansa!

Tämänkin kirjan kohdalla emmin, sillä Max Seeck on uusi tuttavuus. Kirja kuitenkin yllätti todella positiivisesti. Se oli äänikirjana mukanani joulusiivouksissa ja pitkillä vauvani kanssa kulkemillani vaunulenkeillä. Varsin onnistunut dekkari, jonka henkilöt kiinnostavat ja juonenkäänteitä riittää - ehkä jopa turhankin hengästyttävästi.

Kirjan alussa Helsingin Kulosaaressa tapahtuu järkyttävä murha: kuuluisan kirjailijan vaimo löytyy julmasti murhattuna pariskunnan upeasta kodista. Jutun saa tutkittavakseen rikoskonstaapeli Jessica Niemi. Niemi on mielenkiintoinen hahmo, jonka taustaa avataan takaumilla (kirjan parasta antia!). Uskon ja toivon, että Niemestä saamme lukea lisääkin, sillä sen verran mielenkiintoinen hahmo hän on.

Kirjaa mainostetaan psykologiseksi dekkariksi, mutta mielestäni mitenkään erityisen vahvasti sellaiseksi se ei asetu. Jännitystä riittää ja juoni edellä mennään. Hieman epäuskottavia piirteitä kirjassa on paljon, sillä tapahtumapaikkana Helsinki vetää tämän lukijan arjen realismiin turhankin vahvasti. Joka tapauksessa minusta satanismikytkökset olisi voinut jättää pois, sillä kirja on jännittävä ilmankin niitä.

Tämän enempää ruotimatta: Max Seeck osaa kirjoittaa ja kirjaa voi suositella ehdottomasti! Tulen lukemaan kirjailijalta lisääkin. Täydellistä lohtukirjallisuutta konvehtirasian äärellä. Suosittelen.

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Harvoin olen onnistunut väistelemään näin kaunista ja taitavasti kirjoitettua kotimaista teosta. En todellakaan tiedä, miksen ole tätä Finlandia-palkittua kirjaa aiemmin lukenut, varsinkin kun se on lojunut kirjahyllyssäni jo joulusta 2012. Lukulistalla Ulla-Lena Lundbergin Jää (2012) on ollut koko tämän vuoden, ja nyt vihdoin sain sen luettua, ja voi, miten hieno kirja se onkaan!

Jää on kertomus ulkosaaristoon Luodoille muuttavasta nuoresta pappisperheestä. Päähenkilöinä ovat lempeä ja ehkä hieman hyväuskoinenkin pappi, Petter ja hänen sähäkkä, monimutkainen ja tehokas – jopa niin tehokas, että lukijana etäännyin hänestä hyvin pian – vaimonsa Mona. Kyläyhteisö ottaa pienen perheen hyvin vastaan ja alkaa sopeutuminen karuun luonnonvoimien armoilla elävään saaristoon.

Joitakin kylän henkilöitä esitellään kirjassa lukijalle tarkemmin, mutta pienehköön osaan he kuitenkin päätyvät, sillä heistä ajatuksineen ja tunteineen saa välillä vain välähdyksenomaisia "maistiaisia". Eniten ääneen pääsee Posti-Anton, joka aistii luonnossa ja meressä piilevät voimat ja tietää tulevia. Toinen kirjan tärkeä sivuhenkilö on Neuvostoliitosta loikannut lääkäri Irina, jonka elämää avataan jonkin verran. Hänen tarinansa tuntuu uskomattomalta, jopa hieman epäuskottavalta, mutta onhan historia täynnä aivan käsittämättömiä tarinoita, joten sujahtihan hänkin saaristoon.

Kirjan suurin anti on mielestäni luonnon kuvaus. Saaristo elää tuulineen, jäineen, myrskyineen niin elävästi, että melkein vilustuin lukemieni sivujen välityksellä. Luontoa ei ihannoida, mutta sitä kunnioitetaan. Luonto on voima, joka tappaa säälimättä ihmisen kesken unelmiensa, päämääriensä ja ihanteidensa. Jää pisti minut hiljaiseksi pakottamalla miettimään elämän tarkoitusta ja tarkoituksettomuutta, ennakoimattomuutta ja arkista elämänmenoa ylipäätään. Miten kaunista elämä on ja miten julmaa samalla! Kitsasta onnea ehkäpä, niin että osalta se otetaan pois ilman varoitusta.

Kirjan uskonnollinen konteksti ei minua haitannut. Jaksoin oikein hyvin jumalanpalvelusten pitkät kuvaukset, niin kauniisti ja yksityiskohtaisesti huomioiden Lundberg kirjoittaa. Mikään herkkä teos ei kirja kuitenkaan ole. Loppu on yksi karuimmista koskaan lukemistani. Jäin nieleskelemään tyhjää, ja toden totta kerrankin takakannen hehkutukset ovat totta: minun on vaikea ottaa uutta kirjaa käteeni. Luulen, että toivun piankin, mutta kirja jätti kyllä pysyvän jäljen.

P.S. Aivan ihanaa kirjoittaa tänne jälleen! Tauko teki hyvää!

Huhuu blogi!

Katosin. Kyllä. Tämä harmittaa, ja siitä pahoittelut.

Syy on kuitenkin hyvä. Vietän vauvavuotta pienen tyttöni kanssa, mutta lukemista en ole jättänyt. Päinvastoin tämä vuosi on ollut aivan erinomainen lukuvuosi, joka on pitänyt sisällään aivan poikkeuksellisen hienoja helmiä. Niistä myöhemmin.

Olen miettinyt pitkään, hautaisinko tämän blogin lopullisesti, mutta en sitä tee. Minusta ei ole Instagramin kuvaviidakkoon, eikä tarvetta videoihin. Pidän blogien pitkistä teksteistä, vaikka välillä tuntuu, etten pysty omissa teksteissäni haluamaani yksityiskohtaisuuteen. Arvostan kuitenkin syvällistä kirjoihin pureutumista ja kirjoitettua muotoa.

Miksi sitten on tarve jakaa lukemaansa? Eihän kirjoituksiani moni lue. Olen päätynyt siihen, että tämä on lukupäiväkirjani. Jos joku nämä tekstit löytää, hyvä niin. Ilman tätä blogia lukemani ikäänkuin hukkuu päässäni massaan, jää muistojen hämärään. Kirjoittaminen tekee lukemastani merkityksellisemmän. Toki tilastoin Goodreadsiin, mutta mitään kovin syvällistä en sinne saa aikaiseksi.

Annan siis tälle blogille uuden mahdollisuuden, ja uusi vuosikin lähenee jälleen. Ihanaa taas pureutua lukemaani täällä. <3

John Williams: Butcher's Crossing

"...häntä oli järkyttänyt se, miten biisoni oli hetkeä aiemmin ollut ylpeä, jalo ja täynnä elämän arvokkuutta mutta sitten alaston ja avuton, ontelo riippuva ruho, minuutensa menettänyt, tai käsityksensä omasta itsestään menettänyt, ja irvokas, pilkkaavana huojuva hänen edessään. Biisoni ei ollut enää oma itsensä tai se, joksi hän oli sen kuvitellut. Sen minuus oli murhattu, ja Andrews oli aistinut tuon murhan tappavan jotain hänestäkin eikä ollut kestänyt kohdata sitä."

John Williams on kirjailija vailla vertaa. Hän saa minut innostumaan jopa western-kirjasta, sillä niin vastustamattomasti hän vie tarinaa eteenpäin. Erämaan, biiisoneiden teurastuksen ja raavaiden miesten kuvauksen alle piiloutuu muistakin hänen teoksistaan tuttuja aiheita ja teemoja: itseään etsivä mies, elämän ohimenevyys ja pientä - vaikka elämänsä voimissa hetkellisesti mahtavaakin - ihmistä suuremmat voimat.

Williamsin kolmesta teoksesta (oi, miksei hän kirjoittanut enemmän?) Butcher's Crossing (1960, suom. 2017) on viimeinen, jonka luen. Pelkäsin hieman siihen tarttua, koska aihepiiri tuntui niin vieraalta. Stoner ja Augustus olivat kuitenkin minulle niin tärkeitä lukukokemuksia, että tiesin lukevani myös tämän. Kolme aivan erilaista kirjaa genreltään, mutta silti ne nivoutuvat yhteen.

Eikä kirja pettänyt! Mietin sitä koko ajan, ja sen maailmasta on kovin vaikea irtautua. Williams pystyy kerronnallaan koskettamaan syvältä ja suomennos on harvinaisen laadukas.

Kirjan alussa päähenkilö William Andrews jättää Bostonin ja yliopiston suunnatakseen syvään länteen kohti koskematonta erämaata. Butcher's Crossingin pienestä pölyisestä kylästä hän löytää kolmen miehen seurueen, jonka kanssa suuntaa vuorille metsästämään vielä mahdollisesti olemassa olevaa suurta biisonilaumaa. Matka on pitkä ja sen aikana Andrews vähitellen muuttuu pysyvästi. Kuka hän on ja miksi hän haluaa tulla? Kirja on (myös) kehitystarina naiivista idealistista kohti elämän raaistamaa ihmistä. Mitä tämä elämä oikein on? Sitä tuntuu kirja kysyvän jokaisella sivullaan.

Vielä Andrewsiakin mielenkiintoisempi henkilö on metsästysryhmän johtaja Miller. Hän on oman alansa eliittiä, arvonsa tunteva ja äärettömän taitava työssään. Miller on niin kyvykäs samooja, että hän on yhtä luonnon kanssa. Millerin ulkonäkö kuvataankin välillä lähes eläimellisenä. Yhden virheen tämä mies kuitenkin tekee: hän sortuu ylettömään tappamiseen, kerskakulutukseen, yli tarpeen luonnon aarteiden haalimiseen. Virhe ja aikakauden muutos vie häneltä kaiken, arvon ja minuuden, kuten hänen lahtaamiltaan eläimiltä.

Tuntuu kuin Williams kertoisi tämän biisonien lähes sukupuuton partaalle vievän lahtauksen olevan merkin jostakin ihmiselle (ainakin amerikkalaisuudessa piilevälle) ominaisuudesta. On vaikea tyytyä vähään. Aina on himo suurempaan, ja lopulta tämä voi tuhota kaiken.

Williamsin kirja kertoo myös aikakauden lopusta ja muutoksesta, jonka uhriksi jotkin ihmisryhmät joutuvat väistämättä. Sivistys puskee jo erämaahankin, junaraiteita rakennetaan aivan erämaan porteille, ihmisten mieltymykset muuttuvat ja pian metsästäjien aika on ohi. Jotkut kuolevat sukupuuttoon kuten eläinlaumat erämaassa. Se on väistämätöntä eikä kukaan sitä pyytele anteeksi.

Mietin pitkään, mihin Helmet-haasteen kohtaan tämän kirjan laittaisin. Se sopisi mainiosti ainakin kohtaan #3, kirja kuuluu sellaiseen kirjallisuudenlajiin, jota et yleensä lue, mutta päätän silti laittan sen kohtaan #39, ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja. Ihmiskunta on kautta aikojen nähnyt eläimen hyödykkeenä ja pääoman polttoaineena. Ihminen tuntuu lajina kuluttavan kaiken näkemänsä, jopa yli maapallon kestokyvyn. Se jättää pelon: Mitenköhän meidän oikein käy?

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana

Tammikuu on lukukuukautena tarjonnut varsinaisia helmiä kohdalleni tänä vuonna, ja niistä ehdottomasti mieleen jää Chimamanda Ngozi Adichien loistokas novellikokoelma Huominen on liian kaukana (2012). Novelleissa liikutaan mantereelta toiselle, Nigeriasta Yhdysvaltoihin ja takaisin. Yleensä keskiössä on nigerialainen nainen. Hän on siirtolainen, yliopisto-opiskelija, järjestetyn avioliiton yllättämä tai kulttuurierojen keskelle heitetty perheenäiti.

Länsimainen ihminen kuvataan toisenlaisen kulttuurin kohtaamisessa melko raadollisena, sillä hän on novelleissa täynnä ylimielisyyttä ja tietämättömyyttä - mikä kamala yhdistelmä! Adichie ei kuitenkaan tyydy syyllistämään tai edes pelkästään realistiseen kuvaukseen, vaan hänen tekstissään on lämpöä, armoa ja huumoria ja silti se on viiltävää.

Jos ei Amerikkakaan ole kultamaa ja unelmien täyttymys, myös Nigeria kuvataan väkivaltaisena, korruption turmelemana ja arvaamattomana maana. Sotien traumoihin palataan yhä uudelleen. Kaduilla nähdään palaneita ruumiita ja lapsia kuolee nälkään. Kulttuuriakaan ei ylistetä. Nigerialainen avioliitto, ainakin järjestetty, tuntuu melko karsealta naisen näkökulmasta. Voi sanoa, ettei Adichie kaunistele mitään, vaikka toisaalta afrikkalainen luonto ja ruokien tuoksu tunkeutuu suomalaiseen pakkaspäivään tavalla, joka ilahduttaa.

Adichie lukeutuu yhdeksi lempikirjailijoistani, ja suurin syy tähän on, että hän avaa minulle lukijana mahdollisuuden kurkistaa maailmaan, jota en tunne lainkaan. Hän kirjoittaa afrikkalaisista naisista, perheistä ja siirtolaisista tavalla, jota monet eivät tee. Adichien tekstissä heillä on itsenäinen ääni, eivätkä he ole pelkkiä tahdottomia uhreja, vaikka kohtaavatkin kamalia asioita. Olen lukenut kaksi romaania Adichielta, Kotiinpalaajat ja Puolikas keltaista aurinkoa, ja mielestäni novellikokoelma toimii aivan yhtä hyvin. Harvoin törmää novellikokoelmiin, jonka jokainen novelli herättää mielenkiinnon ensimmäisistä virkkeistä alkaen.

Adichielta täytyy lukea kaikki ilmestynyt. Se on nyt selvää.

Helmet-haasteen kohdan #10, rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja, kuittaan tällä aarteella.

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina

Elena Ferranten Napoli-sarja on ollut minulle huikea lukukokemus – voisin jopa sanoa sen kuuluvan kaikesta lukemastani suosikkien joukkoon. Ferranten kerronta tulee lähelle, sillä se on koukuttavaa, intiimiä, raastavaa ja inhimillistä. Ostin kirjan heti syksyllä suomennoksen ilmestyttyä, mutta säästelin ensimmäisten lukujen jälkeen sen lukemista. Halusin viettää aikaa Lenun ja Lilan kanssa mahdollisimman pitkään: sarjan loputtua tuntuu kuin kokonainen maailma olisi loppunut.

Täytyy tunnustaa, että hitaaseen lukemiseen on myös toinen syy. Sarjan neljäs osa Kadonneen lapsen tarina alkaa hieman junnaavasti Elenan ja Ninon suhteen kuvauksella. Nino oli jo edellisessä osassa mielestäni vastenmielinen, joten lukijan on helppo arvata, mihin suuntaan suhde väistämättä kulkee. Kirjaa on kuitenkin mahdoton arvioida erillisenä osana, sillä se on niin kiinteä osa koko tarinaa, ja lopulta se viekin tarinan loppuun huikealla tavalla.

Sarjan viimeisessä osassa naisten elämä on edennyt kypsyyteen ja lopulta vanhuuteen. Elämä on lyhyt ja lopussa joutuu kysymään, mikä onkaan sen tarkoitus. Onko elämällä edes tarkoitus olla jokin syvempi merkitys? Joka tapauksessa vanhuus merkitsee luopumista ja katse kääntyy taaksepäin.

Kirjassa on todella luopumista ja kadottamista. Ihmisiä kuolee ja katoaa jälkiä jättämättä. Napolin kadut eivät heitä kaipaa, vaan ne muuttuvat tunnistamattomiksi. Kirjoitetut tekstit, aatteet ja ideologiat menettävät arvonsa ajan hengen vaihtuessa ja koko Italia muuttuu. Minne katosi lapsi ja lapsuuden ystävä? Minne katosi itse elämä?

Minusta kirjasarjan suurin ansio on naisten välisen ystävyyden syvällinen kuvaus. Lilan ja Lenun ystävyys on jopa hajottavaa, mutta se sitoo heidät yhteen syvemmin kuin mikään muu. Kummatkin naiset ovat epäluotettavia ja pettävät ystävänsä, vaikka silti heidät on nivottu yhteen läpi elämän.

Kadonneen lapsen tarina särkee sydämen. Loppuun asti lukija toivoo ja elää henkilöiden mukana, ja minun on vaikea päästää henkilöistä irti vielä lukemisen loputtuakaan. Kirjasta olisi kiva puhua ja sitä olisi kiva ruotia enemmänkin, ja tämä tekee siitä omalla kohdallani harvinaisen. Upea sarja!

Helmet-haasteeseen pistän kirjan kohtaan #2, kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä.

Vielä katsaus vuoden 2018 luettuihin ja siitä eteenpäin

Hyvää uutta vuotta 2019 kaikille, jotka blogiini eksyvät! On aika katsoa vielä hetki menneeseen ja purkaa tuntoja tämän vuoden luetuista. Vuosi 2018 oli minulle erittäin monipuolinen ja hyvä vuosi (muussakin kuin lukemisessa), vaikkei se luettujen kirjojen kohdalta aivan yllä edelliseen vuoteen määrässä eikä ehkä laadussakaan.

Jäin asettamistani tavoitteista: Goodreadsissä tavoittelin 70 kirjaa ja sain luettua 56 kirjaa. Helmet-haaste taas jäi kolmen kirjan päähän. Määrä ei kerro kaikkea – tiedän. Haasteet ja tavoitteet harrastuksessa ovat leikkimielisiä ja hauskoja – tiedän tämänkin. Siksi ei harmitus on helppo karistaa ja siirtyä uusiin haasteisiin. Tänäkin vuonna pienen harkinnan jälkeen tartun Helmet 2019-haasteeseen. Siitä myöhemmin lisää.

Elämä on siis ollut kiireistä ja täyttä, ja tämä on näkynyt sekä lukemisessa että bloggaamisessani. Ei haittaa, sillä tämä on juuri näin mukava harrastus ja aion jatkaa ilman paineita tulevasta. Mutta nyt vielä menneeseen: Merkitsen kirjan nimen perään hieman tähtiä täysin subjektiivisen lukukokemukseni mukaan (*lukeminen kannattaa, **keskivertoa parempi, ***olipa hieno! OS - omassa sarjassaan)

John Lewis, Andrew Aydin, Nate Powell: March, Book One *

Sebastian Barry: Days Without End **

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät **

George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos **

Guy Delisle: Hostage*

Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha***

Rosa Liksom: Everstinna***

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918*

Kate Atkinson: Elämä elämältä**

Kim Leine: Kuilu**

Gaël Faye: Pienen pieni maa*

Hilla Hautajoki: Keinutuolikaupunki ja Tulikärpästen kylä - Harharetkiä Latinalaisessa Amerikassa*

Alejandro Zambra: Kotiinpaluun tapoja (en saanut tästä kiinni!)

Art Spiegelman: Maus - Selviytyjän tarina***

Jon Krakauer: Erämaan armoilla*

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet*

Art Spiegelman: Maus II, Selviytyjän tarina - tästä vaikeudet alkoivat ***

Michael Wolff: Fire and Fury, Inside the Trump White House (ajan haaskausta)

Amos Oz: Juudas (OS, vuoden 2018 ehdottomia huippuja)

Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä *

Laura Manninen: Kaikki anteeksi*

Margaret Atwood: Uusi maa*

George Saunders: Lincoln Bardossa***

Tekla Inari: Siniset vuodet - Blue Years*

Mohsin Hamid: Exit West*

Min Jin Lee: Pachinko*

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät*

Anne Frank: Päiväkirja***

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin**

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia * (jätti kyllä vähän kylmäksi, vaikka yritin)

Tara Westover: Educated*

Ken Follett: Kun suuret sortuvat (ei osunut, ei uponnut)

Toni Morrison: Koti**

Lisa Wingate: Before We Were Yours * (hieman liian tunteisiin vetoava)

Péter Gárdos: 117 kirjettä**

A.J.Finn: Nainen ikkunassa*

Naomi Klein: Kun ei ei riitä*

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut**

Piia Leino: Taivas** (tämä kirja on jäänyt mieleen)

Stephen King: Se**

Lauri Ahtinen: Elias*

Minna Rytisalo: Rouva C.**

Eowyn Ivey: Lumilapsi***

Riitta Kylänpää: Pentti Linkola**

Aila Meriluoto: Lasimaalaus*

Anna Ahmatova: Olen äänenne (OS, aivan omassa luokassaan – upea!)

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki**(jäi kummittelemaan)

Marek Hlasko: Viikon kahdeksas päivä*** ( Hieno ja masentava novellikokoelma kommunistisesta Puolasta, joka olisi ansainnut postauksen)

Kate Morton: Paluu Rivertoniin* (viihteellinen, hieman tusina)

Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen * (hieman omituinen dystopia)


Haluaisin tänä vuonna lukea merkityksellisiä, ajatuksia herättäviä ja laadukkaita kirjoja, eli tiukalla seulalla tähän vuoteen. Vuoteen 2018 mahtui muutama kirja, jonka olisi voinut jättää lukematta. Olkoon alkanut vuosi siis vielä parempi, mikä tarkoittaa sitä, että laatu voittaa määrän haasteidenkin uhalla. Haluan myös nauttia lukemastani yhä enemmän, joten tarkempaa valikointia tulen tekemään yhä enemmän. Olkoon tämä hyvä ja onnellinen vuosi meille kaikille kirjojen maailmassa!