Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana

Tammikuu on lukukuukautena tarjonnut varsinaisia helmiä kohdalleni tänä vuonna, ja niistä ehdottomasti mieleen jää Chimamanda Ngozi Adichien loistokas novellikokoelma Huominen on liian kaukana (2012). Novelleissa liikutaan mantereelta toiselle, Nigeriasta Yhdysvaltoihin ja takaisin. Yleensä keskiössä on nigerialainen nainen. Hän on siirtolainen, yliopisto-opiskelija, järjestetyn avioliiton yllättämä tai kulttuurierojen keskelle heitetty perheenäiti.

Länsimainen ihminen kuvataan toisenlaisen kulttuurin kohtaamisessa melko raadollisena, sillä hän on novelleissa täynnä ylimielisyyttä ja tietämättömyyttä - mikä kamala yhdistelmä! Adichie ei kuitenkaan tyydy syyllistämään tai edes pelkästään realistiseen kuvaukseen, vaan hänen tekstissään on lämpöä, armoa ja huumoria ja silti se on viiltävää.

Jos ei Amerikkakaan ole kultamaa ja unelmien täyttymys, myös Nigeria kuvataan väkivaltaisena, korruption turmelemana ja arvaamattomana maana. Sotien traumoihin palataan yhä uudelleen. Kaduilla nähdään palaneita ruumiita ja lapsia kuolee nälkään. Kulttuuriakaan ei ylistetä. Nigerialainen avioliitto, ainakin järjestetty, tuntuu melko karsealta naisen näkökulmasta. Voi sanoa, ettei Adichie kaunistele mitään, vaikka toisaalta afrikkalainen luonto ja ruokien tuoksu tunkeutuu suomalaiseen pakkaspäivään tavalla, joka ilahduttaa.

Adichie lukeutuu yhdeksi lempikirjailijoistani, ja suurin syy tähän on, että hän avaa minulle lukijana mahdollisuuden kurkistaa maailmaan, jota en tunne lainkaan. Hän kirjoittaa afrikkalaisista naisista, perheistä ja siirtolaisista tavalla, jota monet eivät tee. Adichien tekstissä heillä on itsenäinen ääni, eivätkä he ole pelkkiä tahdottomia uhreja, vaikka kohtaavatkin kamalia asioita. Olen lukenut kaksi romaania Adichielta, Kotiinpalaajat ja Puolikas keltaista aurinkoa, ja mielestäni novellikokoelma toimii aivan yhtä hyvin. Harvoin törmää novellikokoelmiin, jonka jokainen novelli herättää mielenkiinnon ensimmäisistä virkkeistä alkaen.

Adichielta täytyy lukea kaikki ilmestynyt. Se on nyt selvää.

Helmet-haasteen kohdan #10, rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja, kuittaan tällä aarteella.

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina

Elena Ferranten Napoli-sarja on ollut minulle huikea lukukokemus – voisin jopa sanoa sen kuuluvan kaikesta lukemastani suosikkien joukkoon. Ferranten kerronta tulee lähelle, sillä se on koukuttavaa, intiimiä, raastavaa ja inhimillistä. Ostin kirjan heti syksyllä suomennoksen ilmestyttyä, mutta säästelin ensimmäisten lukujen jälkeen sen lukemista. Halusin viettää aikaa Lenun ja Lilan kanssa mahdollisimman pitkään: sarjan loputtua tuntuu kuin kokonainen maailma olisi loppunut.

Täytyy tunnustaa, että hitaaseen lukemiseen on myös toinen syy. Sarjan neljäs osa Kadonneen lapsen tarina alkaa hieman junnaavasti Elenan ja Ninon suhteen kuvauksella. Nino oli jo edellisessä osassa mielestäni vastenmielinen, joten lukijan on helppo arvata, mihin suuntaan suhde väistämättä kulkee. Kirjaa on kuitenkin mahdoton arvioida erillisenä osana, sillä se on niin kiinteä osa koko tarinaa, ja lopulta se viekin tarinan loppuun huikealla tavalla.

Sarjan viimeisessä osassa naisten elämä on edennyt kypsyyteen ja lopulta vanhuuteen. Elämä on lyhyt ja lopussa joutuu kysymään, mikä onkaan sen tarkoitus. Onko elämällä edes tarkoitus olla jokin syvempi merkitys? Joka tapauksessa vanhuus merkitsee luopumista ja katse kääntyy taaksepäin.

Kirjassa on todella luopumista ja kadottamista. Ihmisiä kuolee ja katoaa jälkiä jättämättä. Napolin kadut eivät heitä kaipaa, vaan ne muuttuvat tunnistamattomiksi. Kirjoitetut tekstit, aatteet ja ideologiat menettävät arvonsa ajan hengen vaihtuessa ja koko Italia muuttuu. Minne katosi lapsi ja lapsuuden ystävä? Minne katosi itse elämä?

Minusta kirjasarjan suurin ansio on naisten välisen ystävyyden syvällinen kuvaus. Lilan ja Lenun ystävyys on jopa hajottavaa, mutta se sitoo heidät yhteen syvemmin kuin mikään muu. Kummatkin naiset ovat epäluotettavia ja pettävät ystävänsä, vaikka silti heidät on nivottu yhteen läpi elämän.

Kadonneen lapsen tarina särkee sydämen. Loppuun asti lukija toivoo ja elää henkilöiden mukana, ja minun on vaikea päästää henkilöistä irti vielä lukemisen loputtuakaan. Kirjasta olisi kiva puhua ja sitä olisi kiva ruotia enemmänkin, ja tämä tekee siitä omalla kohdallani harvinaisen. Upea sarja!

Helmet-haasteeseen pistän kirjan kohtaan #2, kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä.

Vielä katsaus vuoden 2018 luettuihin ja siitä eteenpäin

Hyvää uutta vuotta 2019 kaikille, jotka blogiini eksyvät! On aika katsoa vielä hetki menneeseen ja purkaa tuntoja tämän vuoden luetuista. Vuosi 2018 oli minulle erittäin monipuolinen ja hyvä vuosi (muussakin kuin lukemisessa), vaikkei se luettujen kirjojen kohdalta aivan yllä edelliseen vuoteen määrässä eikä ehkä laadussakaan.

Jäin asettamistani tavoitteista: Goodreadsissä tavoittelin 70 kirjaa ja sain luettua 56 kirjaa. Helmet-haaste taas jäi kolmen kirjan päähän. Määrä ei kerro kaikkea – tiedän. Haasteet ja tavoitteet harrastuksessa ovat leikkimielisiä ja hauskoja – tiedän tämänkin. Siksi ei harmitus on helppo karistaa ja siirtyä uusiin haasteisiin. Tänäkin vuonna pienen harkinnan jälkeen tartun Helmet 2019-haasteeseen. Siitä myöhemmin lisää.

Elämä on siis ollut kiireistä ja täyttä, ja tämä on näkynyt sekä lukemisessa että bloggaamisessani. Ei haittaa, sillä tämä on juuri näin mukava harrastus ja aion jatkaa ilman paineita tulevasta. Mutta nyt vielä menneeseen: Merkitsen kirjan nimen perään hieman tähtiä täysin subjektiivisen lukukokemukseni mukaan (*lukeminen kannattaa, **keskivertoa parempi, ***olipa hieno! OS - omassa sarjassaan)

John Lewis, Andrew Aydin, Nate Powell: March, Book One *

Sebastian Barry: Days Without End **

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät **

George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos **

Guy Delisle: Hostage*

Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha***

Rosa Liksom: Everstinna***

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918*

Kate Atkinson: Elämä elämältä**

Kim Leine: Kuilu**

Gaël Faye: Pienen pieni maa*

Hilla Hautajoki: Keinutuolikaupunki ja Tulikärpästen kylä - Harharetkiä Latinalaisessa Amerikassa*

Alejandro Zambra: Kotiinpaluun tapoja (en saanut tästä kiinni!)

Art Spiegelman: Maus - Selviytyjän tarina***

Jon Krakauer: Erämaan armoilla*

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet*

Art Spiegelman: Maus II, Selviytyjän tarina - tästä vaikeudet alkoivat ***

Michael Wolff: Fire and Fury, Inside the Trump White House (ajan haaskausta)

Amos Oz: Juudas (OS, vuoden 2018 ehdottomia huippuja)

Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä *

Laura Manninen: Kaikki anteeksi*

Margaret Atwood: Uusi maa*

George Saunders: Lincoln Bardossa***

Tekla Inari: Siniset vuodet - Blue Years*

Mohsin Hamid: Exit West*

Min Jin Lee: Pachinko*

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät*

Anne Frank: Päiväkirja***

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin**

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia * (jätti kyllä vähän kylmäksi, vaikka yritin)

Tara Westover: Educated*

Ken Follett: Kun suuret sortuvat (ei osunut, ei uponnut)

Toni Morrison: Koti**

Lisa Wingate: Before We Were Yours * (hieman liian tunteisiin vetoava)

Péter Gárdos: 117 kirjettä**

A.J.Finn: Nainen ikkunassa*

Naomi Klein: Kun ei ei riitä*

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut**

Piia Leino: Taivas** (tämä kirja on jäänyt mieleen)

Stephen King: Se**

Lauri Ahtinen: Elias*

Minna Rytisalo: Rouva C.**

Eowyn Ivey: Lumilapsi***

Riitta Kylänpää: Pentti Linkola**

Aila Meriluoto: Lasimaalaus*

Anna Ahmatova: Olen äänenne (OS, aivan omassa luokassaan – upea!)

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki**(jäi kummittelemaan)

Marek Hlasko: Viikon kahdeksas päivä*** ( Hieno ja masentava novellikokoelma kommunistisesta Puolasta, joka olisi ansainnut postauksen)

Kate Morton: Paluu Rivertoniin* (viihteellinen, hieman tusina)

Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen * (hieman omituinen dystopia)


Haluaisin tänä vuonna lukea merkityksellisiä, ajatuksia herättäviä ja laadukkaita kirjoja, eli tiukalla seulalla tähän vuoteen. Vuoteen 2018 mahtui muutama kirja, jonka olisi voinut jättää lukematta. Olkoon alkanut vuosi siis vielä parempi, mikä tarkoittaa sitä, että laatu voittaa määrän haasteidenkin uhalla. Haluan myös nauttia lukemastani yhä enemmän, joten tarkempaa valikointia tulen tekemään yhä enemmän. Olkoon tämä hyvä ja onnellinen vuosi meille kaikille kirjojen maailmassa!