lauantai 24. maaliskuuta 2018

Alejandro Zambra: Kotiinpaluun tapoja


Aina joskus tulee eteen näitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa oikein mitään. Chileläisen runoilija-kirjailijan Alejandro Zambran pienoisromaani Kotiinpaluun tapoja (2011, suom.2017) on juuri yksi näistä. Olen ottanut tavakseni kirjoittaa melkein heti saatuani kirjan luettua, mutta tämän kirjan postaus on jäänyt jonoon odottelemaan – harmittavasti. Ehkä tästä syystä tuntuu, etten saa kiinni teoksesta juuri ollenkaan.

Olen huomannut Fabriikki kustannuksen tekevän pieniä kulttuuritekoja vähän väliä, ja jälleen on ilo lukea suomeksi teos, joka helposti jäisi suurempien ja helpompien tarinoiden varjoon. Kirja ei ollut minulle lyhyestä sivumäärästä huolimatta kevyt luettava: juonta ei ollut nimeksikään, henkilöt olivat kuin harsoa ja kerronta yhtäkkiä niin syvällistä, että täytyi pysähtyä. 

Kirjassa kuljetaan kahdella tasolla. Siinä kerrotaan kirjan syntymisen (synnyttämisen) vaikeudesta ja siihen liittyvistä valinnoista ja vastuusta. Kuka joutuu tai saa kunnian päästä kirjan henkilöksi? Nouseeko sivuhenkilö sittenkin usein vastentahtoisesti päähenkilön osaan? Miten kirjailija henkilönsä kuvaa, ja mikä onkaan totuus? Toinen tarinan taso on Chilen väkivaltainen ja vaiettu lähihistoria. Miten monella tapaa sen voi muistaa? Kuka olikaan paha ja kuka hyvä? Mihin omat vanhemmat ja sukulaiset asettuvat tällä hyvyyden ja pahuuden janalla? 

Voimakkaimmin kirjasta välittyy tunnelma, ja tässä mielessä suorasanainen teksti muistuttaa runoa. Lukijalle välittyy epäselvä ja hämmentävä, mutta kiusallisen usein toistuva ajatus: jostakin pitäisi puhua, mutta silti päädytään vaikenemaan. Kotiin kyllä palataan, mutta mikään ei näytäkään siltä kuin muistaa. Muistot taitavat nekin olla vääriä ja tilanteiden tulkinnat menneet kohtalokkaasti metsään. Parempi olisi ollut pysyä pysyvästi poissa.

Helmet-haasteeseen tämä kirja menee kohtaan #26, kirja kertoo paikasta, jossa en ole koskaan käynyt.

Mieleen jäi: Voimakas menettämisen tunnelma

Matka ajassa: nykypäivä ja lähimenneisyys 

Matka paikassa: Chile

Kenelle: Lukijalle joka sietää rikottua juonta ja nopeasti pakoon liukkivia henkilöitä

Miten tielleni: Kirjastosta 

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Hilla Hautajoki: Keinutuolikaupunki ja Tulikärpästen kylä


Joskus kirjan maailma on niin elävä, että melkein voi lukijakin sanoa kokeneensa, eläneensä, nähneensä saman kuin kirjan henkilöt. Näin käy Hilla Hautajoen esikoisteoksen  Keinutuolikaupunki ja Tulikärpästen kylä – Harharetkiä Latinalaisessa Amerikassa (2017) lukijalle. Lähes opin espanjaa ja tanssin salsaa yhdessä Hillan kanssa – tai jos ei nyt sentään, niin ainakin kirja oli värikäs pommi valoa ja energiaa skandinaavisen harmaan taivaan alle. 

Tämä valoisa ja positiivinen matkakertomus kuvaa Hautajoen oman tarinan väsähtäneestä työnarkomaanista maailman jokaisen kolkan onnelliseksi kiertelijäksi. Hautajoki teki rohkean valinnan jättää tuttu elämä taakseen ja lähteä oppimaan espanjaa Guatemalaan, maahan josta ei tiennyt juuri mitään. Matka ei jää yhteen maahan, vaan vie Latinalaisen Amerikan eri maihin, erilaisiin kyliin ja kaupunkeihin sekä ennen kaikkea erilaisten ihmisten pariin. 

Kirjassa tärkeämpää kuin itse kohteiden kuvaaminen on matkanteko. Jokainen reppu, rinkka tai painava matkalaukku mukanaan matkannut tunnistaa itsensä Hautajoen kirjasta. Aurinko on armoton, olo on sairas ja hämmentynyt, bussi on täynnä, vieraat ihmiset tuijottavat ja vähäisetkin väärät valinnat voivat johtaa katastrofiin. Ja kuitenkin – matkustaminen on vapautta, uusia ainutlaatuisia kohtaamisia ja itsensä haastamista! 

Minulla on erityinen paikka sydämessäni matkustelulle ja matkakertomuksille. Ne saavat aina minut tuntemaan olevani elossa, ja tästä Hautajokikin kirjoittaa: matkustaminen vaaroineen vie niin lähelle kuolemaa, että matkaaja tuntee olevansa elossa joka solullaan aistit äärimmilleen ärsytettyinä. Hautajoki ei vain kuvaa matkustelua ja vierasta kulttuuria, vaan antaa sivuillaan tilaa itsessään tapahtuvalle muutokselle varsin yksityiskohtaisesti ja yksityisesti. 

Vahva suositus tälle kirjalle: se on peittelemätön, rohkea ja elämänmyönteinen! Sanoisinko jopa ihana! 

Helmet-haasteeseen kohtaan #4, nimessä on jokin paikka. 

Mieleen jäi: Matkustelu tekee kirjoittajan todella onnelliseksi, ja onnellista ihmistä on mahtavaa seurata ja kuunnella.

Matka ajassa: 2008 taitaa tämä matka alkaa. Onkohan se päättynyt vieläkään?

Matka paikassa: Väli- ja Etelä-Amerikka

Kenelle: Sohvamatkaa kaipaavalle

Miten tielleni: Kirjastosta E-kirjana.


lauantai 10. maaliskuuta 2018

Gaël Faye: Pienen pieni maa


Eikö olekin kaunis kirjan kansi? Poika vailla huolia keskellä lapsuuden loputtomia huolettomia päiviä. Aurinkoa ja väriä. Leikkiä ja seikkailua. Ranskalais-burundilaisen kirjailijan Gaël Fayen kirjan Pienen pieni maa (suom. 2018) kansi sekä avaa kirjan maailmaa että pettää lukijan hyvin julmasti: kirja nimittäin kertoo erään lapsuuden ja viattomuuden lopusta. 

Ranskalaisen isän ja ruandalaisen äidin 10-vuotias poika, Gabi, elää melko onnellista ja turvattua elämää Burundista. Levottomuudet ja myöhemmin tutseihin kohdistuva kansanmurha tekee Gabin lapsuudesta, perheestä, suvusta ja koko elämästä täysin erilaisen. Naapurista tulee vihollinen ja leikkikavereista murhaajia. 

Kirja kulkee suurimmaksi osaksi lapsi-Gabin kerronnan kautta eteenpäin. Kirja alkaa kuitenkin jo aikuisen Gabin pohdinnalla, mikä etäännytti minut pitkäksi aikaa lapsikertojasta. Burundi kuvataan todella elävästi väreineen, ihmisineen ja tunnelmineen, enkä muista koskaan lukeneeni yhtään kirjaa, joka tähän pieneen valtioon sijoittuisi. Mielenkiintoinen lukumatka tämä oli, vaikkei kovin mieleenjäävä kuitenkaan.

Olisi kiva tietää kirjailijasta enemmän. Onko kirja missään määrin omaelämänkerrallinen vai täysin fiktiota? Kirja ei mässäile kauhuilla, vaan on suurimmaksi osaksi lapsen arjen kuvausta, joka vähitellen muuttuu aivan absurdiksi. Hutujen ja tutsien taistelut sekä kansanmurha ovat järkyttävä osa ihmiskunnan lähihistoriaa. En lainkaan muistanut, että tämä tapahtui vasta 1990-luvulla, eikä maailma – silloinkaan – tehnyt mitään, vaikka asiasta tiedettiin. Miten surullista! 

Olen viettänyt melkein koko alkuvuoden melko raskaiden kirjojen parissa; sota ja elämän rajallisuus ja usein myös raakuus vetävät puoleensa. Tämä tuskin tulee muuttumaan, mutta nyt tuntuu, että kuppi on hetkeksi täynnä. Vielä yksi rankka kirja on luettavana, mutta sitten saavat kauhut vähäksi aikaa jäädä. Pitää saada kevyttä, iloista, huumoristista, ovelaa ja yllättävää kirjallisuutta. Oikeasti valoa ja väriä kevääseen. 

Helmet-haasteeseen tämä kirja olisi sopinut useampaan kohtaan, mutta valitsen kuitata tällä teoksella kohdan #47, kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.

Mieleen jäi: "Seurattuani jälkiäni menneisyyteen tajusin, että minut oli karkoitettu lapsuudestani. Se tuntuu vielä julmemmalta."

Matka ajassa: 1990-luku, kirjan alussa ja lopussa nykyhetki.

Matka paikassa: Burundi, Ranska, Ruanda

Kenelle: Afrikan historiasta ja lapsuuden kuvauksesta kiinnostuneelle

Miten tielleni: Kirjastosta 

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Kim Leine: Kuilu



Tanskalaisen kirjailijan Kim Leinen suurromaani Kuilu (2015, suom. 2018) kertoo nuorista kaksosista, jotka lähtevät vapaaehtoisina Suomen kansalaissotaan. Taistelu punaisia vastaan raaistaa ja oikeastaan sekoittaa raiteiltaan pysyvästi kummankin veljeksen, Ibin ja Kajn, elämän, psyyken ja identiteetin. Romaani laajenee kokonaiseksi elämäntarinaksi iloiselta 20-luvulta kohti uutta vielä raaempaa sotaa Tanskan vastarintaliikkeessä. 

Täytyy tunnustaa, että odotin tämän kirjan lukemista todella paljon. Leinen aikaisempi romaani Grönlantiin sijoittuva Ikuisuusvuonon profeetat (2012) on ollut pitkään lukulistallani, ja olen nähnyt pelkästään romaania kehuvia kirjoituksia. Kun vielä kuulin Suomi-yhteydestä tässä uudemmassa kirjassa, olin aivan myyty. Usein kovat odotukset eivät ole hyvä lähtökohta – sen olen huomannut lukumatkoillani. Näin kävi osittain nytkin, sillä tiiliskiven kokoinen Kuilu paljastui melko rankaksi – tai vähintään ristiriitaiseksi – lukukokemukseksi, vaikka kerronta on osittain poikkeuksellisenkin erinomaista.

Mikä sitten meni vikaan? En saanut kaksosiin juuri minkäänlaista yhteyttä, mikä olisi ehkä suotavaa yli seitsemänsadan sivun romaanissa. Kansalaissodassa Ib muovautuu varsinaiseksi lahtariksi, ja sodan jälkeen hän jatkaa murhiaan sosiopaatti-psykiatrina. Veljeksistä Kaj on hieman inhimillisempi, ja hänen näkökulmastaan tapahtumia seurataan enemmän. Kaj lukuisat naisseikkailut kertovat, ettei hänkään juuri pysty pysyvään suhteeseen. Sota on korruptoinut, raaistanut ja tuhonnut jotain pysyvästi. Seikkailunhaluisista nuorukaisista tuli massamurhaajia. Kaj tuntuu rakastavan kaikkia naisiaan, mutta kohtalon oikkujen myötä hänkin päätyy kylvämään kuolemaa lähelleen. 

Kuilu jättää tyhjän olon, sillä lukijakin tippuu loputtoman syvään ihmisen pimeyteen, eikä mistään saa kiinni, joten koko kirja on vapaapudotusta alusta loppuun. Varsinkin aivan viimeisillä sivuilla en voinut olla miettimättä, eikö tämä raakuus koskaan lopu. Ehkä tämä on kirjailijalta täysin harkittua, ehkä ei. Joka tapauksessa kustannustoimittajalle ja saksille olisi myös ollut mielestäni työtä: tarinaa olisi voinut lyhentää reilut kaksisataa sivua kevyesti sen siitä yhtään kärsimättä. 

Kerronta on ytimekästä, yleensä lyhyitä virkkeitä ja välillä jopa töksähtelevää. Mielestäni kuvaus 20-30-luvun Saksan kuvaus on mielenkiintoinen ja ihmisten ulkoisen olemuksen  kuvaajana Kim Leine taitaa olla jopa nerokas. Henkilöiden sisäinen maailma, tai sen pimeys ja tunteettomuus, etäännytti ja jätti kylmäksi. 

Kirja sijoittuu Suomeen, Tanskaan, Saksaan ja Yhdysvaltoihin, joten sijoitan sen Helmet-haasteessa kohtaan #14, tapahtumat sijoittuvat useampaan maahan. 

Mieleen jäi: "Täytyy syleillä sitä mitä ei voi ymmärtää, Ib sanoo. Ja täytyy syleillä pahuutta, myös sitä mikä on sisällämme. Sitten voi saada rauhan."

Matka ajassa: Vuodesta 1918 1940-luvulle.

Matka paikassa: Suomi, Tanska, Saksa, Yhdysvallat

Kenelle: Jos pystyt keskittymään ihmisten pahuuteen ja nautit pitkästä romaanista, tämä voi olla kirjasi

Miten tielleni: Kirjastosta (myöhästymismaksuja tuli!)