George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos

Yksi on selvää: Game of Thrones -sarjan isällä, George Martinilla, on tarinankerronnan lahja, ja nyt tarkoitan sellaista vanhanaikaista peri-inhimillistä "kokoonnutaan nuotion ympärille tähtikirkkaan taivaan alle ja yksi alkaa kertoa tarinaa" -tyyppistä kerrontaa. Tämä kertoja ravistelisi jokaista kuulijaansa tarinalla niin, ettei kukaan pystyisi nukkumaan tuona yönä – todennäköisesti tarina jatkuisi aivan aamun kajoon asti joka tapauksessa.

Hieman pelästyin, kun sain kirjastosta käteeni järkälemäisen Tulen ja jään laulu -fantasiasarjan toisen osan, sillä Kuninkaiden koitos (1999, suom. 2004) tuntuu painavan kädessä ainakin kilon. Kun huomasin vielä, että lähes 800-sivuisen järkäleen teksti on painettu pienellä fontilla, alkoi minua mietityttämään, jaksaako tarina kantaa loistavan ensimmäisen osan jälkeen. Olin kuitenkin huolineni väärässä: tarina kantaa.

Kuninkaiden koitos on edellistä osaa hidastempoisempi ja synkempi, vaikka toki paljon tapahtuukin. Westerosin seitsemän kuningaskunnan valtakunta on hajonnut, ja raaka sisällissota valtaistuimen herruudesta on edessä. Ihmisen vallanhimo on niin suuri, ettei helpotusta ole tulossa. Välillä tapahtumat olivat jo niin väkivaltaisia, että lukeminen kauhistutti. Minua on varoitettu, että seuraavat osat ovat vielä hurjempia ja synkempiä, joten saa nähdä, miten käy. 

Rakenne on tuttu, sillä jokainen luku kerrotaan jonkun henkilön näkökulmasta. Kirjan henkilöt, uudet ja vanhat, saavat lihaa luiden päälle kunnolla, sillä kirjassa juuri kukaan ei ole ainoastaan paha tai hyvä, ja myös kaikista vastenmielisimmätkin hahmot saavat ulottuvuuksia ja historiansa. Ensimmäisessä osassa Talvivaaran tytöt, Sansa ja Arya kyllästyttivät minua, mutta nyt kummankin kohtalon seuraaminen oli jännää. Ensimmäisen osan suosikkini lohikäärmeiden äiti, Daenerys taas on tässä osassa hieman syrjässä. 

Kuninkaiden koitos keskittyy mielestäni enemmän henkilöihin eikä juoneen, vaikka ennakolta toisin luulisi. Usein itse tapahtumat jäävät ikäänkuin lukujen väliin, ja niihin viitataan vain takaumina. Mielenkiinnolla odotan, miten seuraavissa osissa juoni kehittyy. 

Aion jatkaa Game of Thrones -pimennossani edelleen, koska kirjat ovat liian hyviä: George Martin kertokoon minulle tarinansa. Välillä pitää häntäkin vähän suitsia hitaammaksi, sillä minulle ainoa oikea tapa sulattaa tämä valtava tarina on lukea se hitaasti pätkissä. Kokonainen maailma historioineen ja taikoineen on liian hämmentävä hetkessä nautittavaksi. Aion viipyä tämän parissa pitkään!

Helmet-haaste on tänä vuonna erityisen fantasiamyönteinen: tämän kirjan pistän kohtaan #29, kirjassa on lohikäärme.  

Mieleen jäi: Kirjan eri henkilöiden yksinäisyys. He tuntuvat kaikki olevan yksin ja eksyksissä.

Matka ajassa: Keskiaikatyylinen tapahtuma-aika 

Matka paikassa: Westeros

Kenelle suosittelisin: Niille jotka jaksavat ja nauttivat pitkästä ja viipyvästä tarinasta

Miten teilleni: Kirjastosta

George R.R. Martin: Valtaistuinpeli, Tulen ja jään laulu, osa 1

Talvi on tulossa! Olen valmaankin viimeinen ihminen, joka ei vielä kuukausi sitten tunnistanut tämän lausahduksen olevan Starkin pohjoisen suvun tunnussanan. Nyt sen tiedän, sillä sain juuri kuukauden kestäneen luku-urakan vihdoin valmiiksi. 

George Martinin järkälemäinen Valtaistuinpeli (1996, suom. 2003) aloittaa massiivisen Tulen ja jään laulun -fantasiasarjan. Ja millaisen maailman hän onkaan luonut! Synkkä ja uhkaava on Westerosin manner: Kesä on päättymässä, yliluonnollinen heräämässä, uhka nousemassa pohjoisen muurin takaa. Kaikista suurin on kuitenkin ihmisen loputon vallanhimo. Käynnissä on peli Seitsemän kuningaskunnan hallinnasta. Panoksena elämä ja kuolema. 

Kirjassa keskitytään seuraamaan tapahtumia eri kertojaäänillä kolmella rintamalla, kolmen suvun tapahtumia ja valtataisteluita. Starkin perhe on elänyt pohjoisessa karua, mutta melko rauhallista elämää jo vuosia. Eddard saa kuitenkin yllättäen kutsun tulla vanhan ystävänsä, kuningas Robert Baratheonin lähimmäksi neuvonantajaksi, Kouraksi. Elämä muuttuu pysyvästi ja perhe hajoaa eri puolille valtakuntaa. Kuningattaren vallanhimoinen Lancesterin suku pelaa ikävää peliä, joka vie rauhan. Toisaalla vanhan hallitsijasuvun viimeiset eloonjääneet jäsenet prinssi Viserys ja prinsessa Daenerys keräävät valtaa. Kolmas merkittävä tapahtumapaikka on pohjoisen muuri, jonne mustaksi vartijaritariksi lähetetään Eddard Starkin äpäräpoika Jon. Pohjoisesta on nousemassa vuosituhansia uinuneet pimeät voimat. Vuosia kestänyt kesä on loppumassa ja talvi ottaa pian vallan.   


Kuulun siihen vähemmistöön, jota ei ole Game of Thrones -filmatisointi juuri kiinnostanut. Mielikuva on ollut tummasävyisestä, väkivaltaisesta ja seksin kyllästämästä nörttisarjasta. Nyt täytyy ehkä ottaa vähän kovia ennakkoasenteita takaisin. Ymmärrän sarjan lumon, sillä juonenkäänteet ovat vetäviä ja kirjaa lukiessa syntyy voimakkaita kuvia mieleen. En taida haluta ainakaan vielä katsoa sarjaa, sillä oma kuvitukseni vetää varmasti HBO:lle vertoja. 

Pelkkää suurta juhlaa ei tämän kirjan lukeminen aina ollut. Siinä on myös suvantovaiheita ja loputon määrä eri henkilöitä, jotka eivät jaksaneet minua kiinnostaa. Kerronta ja kieli (vai suomennos?) tuntuvat välillä kovinkin keskinkertaisilta, mutta kyllä Martin on palkintonsa ansainnut, koska lukijana jäin kirjan vangiksi. Miten käy suosikkini Tyrianin ja Jon Nietoksen? Entä lohikäärmekuningatar Daeneryksen? Löytääkö Lansesterien vangiksi jäänyt Sansa vapauden ja onnen? Älkää kertoko. Haluan lukea itse.

Helmet-haasteeseen tämä järkäle menee kohtaan #31, fantasiakirja. Myönnettävä on: minä nautin fantasiakirjallisuuden, erityisesti tällaisen aikuisille suunnatusta "korkean fantasian" lukemisesta, vaikka sitä aika harvoin luen. Tässä osassa yliluonnollinen on vasta heräämässä, joten melko realistinen tämä kirjan maailma on.  

Mieleen jäi: Kirjan huikea loppu, joka velvoittaa lukemaan seuraavankin osan.


Matka ajassa: Keskiaikatyylinen tapahtuma-aika (kertokaa noviisille, mainitaanko ajanjaksoa tarkemmin?)

Matka paikassa: Westeros

Kenelle suosittelisin: Tämä lienee jo fantasiaklassikko

Miten teilleni: Kirjastosta

Asko Sahlberg: Pilatus

Jäin koukkuun! Nyt tulee suuria sanoja, sillä uskallan väittää, että Asko Sahlbergin Pilatus (2016) on hienoin lukemani kotimainen historiallinen romaani sitten Waltarin teosten. Mahtavaa, että suomeksi kirjoitetataan näin hienosti juuri tässä, mielestäni vaikeassa genressä, jossa rima on valmiiksi asetettu todella korkealle.

En odottanut kirjalta mitään (korkeintaan pettymystä juuri lukemani John Williamsin Augustuksen jälkeen), enkä ole lukenut kirjailijalta mitään aiemmin. Alku ei lupaillut hyvää, sillä ensimmäinen luku oli nopeatempoinen ja hieman sekava, mutta jaksoin sen lukea, koska mieheni kehui kirjaa loistavaksi. Toisesta luvusta lähtien ei sitten tarvinutkaan kehuja enää, sillä kirja koukutti minut täysin.

Vieraileva "tähti" mieheni saa kunnian kirjoittaa jotain, koska hän löysi kirjan ensin. Helmet-haasteeseen kirja solahtaa loistavasti kohtaan #10 (kirjan kansi on mielestäni kaunis). Se on tyylikäs, kuuluisan Antonio Ciserin maalauksen Ecce Homo etukannessa kullattujen kirjainten kera. Kaunis ehdottomasti. Vielä kauniimpi on saman kirjailijan aiempi teos Herodes. Upea kirja, joka odottaa sekin lukijaansa. Mutta enemmittä puheitta kynä miehelleni:

Pontius Pilatus on henkilönä kaikille tuttu - tai ainakin pitäisi olla. Pilatuksen käsien pesu on jäänyt elämään niin kirjallisuuteen kuin arkikieleen, ja Pilatus on esimerkki henkilöstä, joka ei uskalla toimia kuten pitäisi. Olipa sitten uskonnollinen tai ei, niin yleissivistykseen kuuluu tietää Pilatuksen rooli kristinuskon synnyssä. 

On upeaa, että Asko Sahlberg on puhaltunut tämän Raamatun sivuilta tutun hahmon henkiin ja esittelee hänet lukijoille historiaan ja perimätietoon perustuen. Olen aina rakastunut Waltarin historiallisia romaaneja, ja Sahlberg, mestaria kunnioittaen ja hänen kynän jäljessään kulkien, on kirjoittanut upean kertomuksen miehestä, jonka tarina on nykylukijallekin ajankohtainen.

Valta. Intohimot. Pelko. Rakkaus. Vaikeus ja haluttomuus ymmärtää. Kotoilu. Itseensä käpertyminen. Paluu luontoon. Jeesus. Uskonto ja uskottumuus. Luottamus. Epätoivo. Itsensä hyväksyminen.

Pilatuksen elämä ja ajatukset ovat peili, josta lukija voi poimia ikuisia teemoja, pohtia niitä - tai sitten vain nauttia hienosta ja jännittävästä tarinasta, jonka miljöö ja henkilöt on rakennettu vaivaa säästämättä. Tällaistä lukee NIIIIIN mielellään, ja harmi, että kirja loppui niin nopeasti kesken. 

Onneksi Sahlbergilta löytyy tiiliskiven paksuinen Herodes, jota olen ahminut viime päivinä. Sekin on erinomainen opus. 

Mieleen jäi: Kahden maailman (juutalais-kristillinen vs. roomalainen) törmäys

Matka ajassa: Ajanlaskun alun molemmin puolin

Matka paikassa: Rooma, Germania, Juudea

Kenelle suosittelen: Kyllä suosittelen kaikille

Miten tielleni: Kirjastosta Best-seller -lainana

John Williams: Augustus

Miksi lukea keskinkertaisia kirjoja, kun tarjolla on hyvää ja jopa upeaa, loistokasta kirjallisuutta? John Williams teki sen jälleen minulle: tekisi mieli kumartaa kunnioituksesta ja ihailusta – järjestää triumfi 😉 – sillä niin hieno historiallinen teos Augustus (1971, suomennos 2017) on. Lukekaa, lukekaa! 

Augustus on enemmän kuin historiallinen romaani, vaikka hyvä sinäkin, sillä se jatkaa samoista teemoista kuin Stoner. Mitä on valta? Mitä on olla ihminen ja mitä jää jäljelle elämästä lopuksi? Vähäeleistä, älykästä, taitavaa ja kaunista – kertakaikkisen nautittavaa kirjallisuutta. Kehuinko riittävästi? En ole onneksi ainoa kehuja, vaan kirja on laajasti lukijoiden ylistämä ja sai ilmestyessään National Book Award -palkinnon. Mikä onni, että se on uudelleen löydetty ja suomennettu näin hienosti.

Augustus maalaa henkilökuvan Rooman keisari Augustuksesta, Gaius Octaviuksesta, joka perii vallan enoltaan Julius Ceasarilta. Aikalaisina myös Kleopatra, Antonius ja Augustuksen tytär Julia ovat tarinassa keskeisesti mukana. Lukija saa tietää Augustuksesta palapelin lailla pieniä väläyksiä eri henkilöiden päiväkirjamerkintöjen, kirjeiden ja asiakirjojen välityksellä. Aivan lopussa kirjailija päästää Augustuksen itsensä ääneen, mutta paljon henkilöstä jää silti arvoitukseksi. Pidin todella kirjan rakenteesta: kirjeromaani toimii ja on yllättävä. 

Tälle teokselle tekisi kunniaa kirjoittaa siitä samalla keveydellä ja kyvyllä kuin alkuperäinen teksti on kirjoitettu, mutta sehän olisi paljon pyydetty, joten annan Williamsin puhua Augustuksen suulla: 

"Kaikista rooleista, joita olen elämäni varrella joutunut esittämään, kiusallisin on ollut juuri tuo kuolevaisen jumalan rooli. Minä olen ihminen ja aivan yhtä hölmö ja heikko kuin useimmat ihmiset; jos minulla on ollut jokin etu muihin nähden, niin se, että olen tiennyt tämän totuuden itsestäni ja siten tiennyt muidenkin heikkoudet, enkä ole ikinä kuvitellut, että minusta itsestäni löytyisi voimaa ja  viisautta kuin olen löytänyt muista. Tämän ymmärtäminen oli yksi valtani avaintekijöistä."

Ja vielä:

"Kohtalonani oli muuttaa maailmaa, minä sanoin edellä. Kenties olisikin pitänyt sanoa, että maailma oli minun runoni, että otin tehtäväkseni järjestää sen osat kokonaisuudeksi ja alistaa tämän ryhmän tuolle ja koristaa se arvollee sopivilla kaunistuksilla. Ja silti, jos minä kerran olen sommitellut runon, se on runo, joka ei säily pitkään oman aikansa yli. "

Olen nyt lukenut nyt kaksi John Williamsin kirjaa ja rakastanut kaikkea hänen kirjoittamaansa, eli jäljelle jää enää mahdollisuus lukea yksi hänen kirjoittamansa lännenromaani Butcher's Crossing. Tämä ei aiheeltaan ehkä kiinnosta aivan yhtä paljon, mutta aion silti lukea sen, koska minun tulee Williamsin tekstiä ja ääntä ikävä. Helmet-haasteeseen liitän tämän kirjan kohtaan #28, olen lukenut vain yhden kirjailijan aikaisemman teoksen.

Mieleen jäi: Keisarin tyttären Julian päiväkirjamerkinnät vankisaarellaan. Mitä uhrauksia hän joutuikaan tekemään!

Matka ajassa: 45 eKr. - 55 jKr.

Matka paikassa: Rooman valtakunta

Kenelle suosittelen: Kaunista kirjallisuutta kaikille

Miten tielleni: Ostin kirjan lahjaksi miehelleni, eli omasta kirjahyllystä