Margaret Atwood: Oryx ja Crake (MaddAddam #1)

Margaret Atwood tuntuu olevan kaikkien huulilla yhtäkkiä. Feministinen dystopia Orjattaresi on löydetty uudelleen, ja päädyin minäkin sitä muistelemaan. Luin kirjan jo todella kauan sitten, mutta se jätti minuun "muistijäljen" – kuten puhutteleva kirja tekee joskus. En tiedä, miksen ole lukenut enempää Atwoodia, ennen kuin muutama päivä sitten nappasin kirjastosta mukaani toisen hänen dystopiansa, MaddAddam -sarjan ensimmäisen osan Oryx ja Crake (2003). 

Kirja sijoittuu lähitulevaisuuteen ja kertoo "Lumimiehestä" Jimmystä, joka on kenties ainoa eloonjäänyt suuren viruksen aiheuttaman epidemian jäljiltä. Hän elää trooppisessa ympäristöstä uuden ihmisrodun – olennot ovat geenimanipulaation tulosta – ympäröimänä. Kloonit ovat hyväntahtoisia, lapsenomaisia ja kauniita, mutta Lumimies ei saa heistä seuraa. 

Kirja kulkee kahdella aikatasolla: ennen ja jälkeen katastrofin. Ruttoa edeltänyt maailma on jo vuosikymmeniä ollut ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden möyhentämä. Koulutettu eliitti asuu tarkoin vartioiduissa "piireissä", joissa he kehittävät pitkälle vietyä ja kontrolloimatonta geeniteknologiaa yhä kasvavaan (tai tehtyyn) tarpeeseen. Ravintoa on saatava, sairaudet voitettava ja nuorena on pysyttävä. Eliitti rahastaa mellakoivaa ja kuluttavaa rahvasta, joka asuu täysin holtittoman ostamisen ja myymisen sekä väkivallan keskellä "rahvaanmailla". Tätä yhteiskuntajärjestystä kontrolloidaan ja kapinoitsijat tapetaan. 

Jimmyn lisäksi tarinan keskeisiä hahmoja ovat hänen pelottavan älykäs ja kylmä ystävänsä, toinen piirin kasvatti Crake ja molempien miesten rakkauden kohde, lapsena seksiteollisuudelle myyty Oryx. Tarina avautuu pelottavasti vähitellen. Lumimies tietää syyn ja taustan ihmiskunnan tuhoutumiseen ja lukija jaksaa odottaa sitä aivan loppuun asti, sillä tarina on täynnä herkullisia ja kauheita yksityiskohtia. (Vain hienoinen, vähäpätöinen särö oli lukuisat maininnat DVD-elokuvista, sillä eihän niitä näin kehittyneessä tulevaisuudessa enää katsottaisi.)

Kirja on mestarillinen kuvaus ihmiskunnan irvokkaasta piirileikistä hyvän ja pahan kanssa. Itsekkyys, kehitys, taide, raha, tiede, himo, väkivalta ja viihde – siinä ihmistä eteenpäin repiviä voimia (kirjan kielellä peli Ruusujen ja Veren, historian positiivisten saavutusten ja negatiivisten tekojen, välillä). Ehkä rakkauskin pilkahtaa välillä esille. Kummalle puolelle ihminen lopulta kallistuu?

Atwoodin dystopia on parasta genressään (scifiä tämä minusta on, vaikka Atwood itse määrittelee sen spekulatiiviseksi fiktioksi). Luin kirjan yhdeltä istumalta, joten lukukokemuksena yksi parhaista ja viihdyttävimmistä tänä vuonna. Luen aivan varmasti sarjan kaksi muuta itsenäistä osaa myös, vaikken näitä kirjoja Helmet-haasteeseen saakaan enää mahdutettua. Suosittelen todella!

Mieleen jäi:Atwoodin luoma maailma on hyytävän todentuntuinen, jopa mahdollinen. Miten hyvin hän kirjoittaakaan!   

Matka ajassa: lähitulevaisuus

Matka paikassa: Pohjois-Amerikka

Kenelle suosittelen: Dystopioiden ystävä nauttii tästä aivan varmasti

Miten tielleni: Kirjastosta