Hans Fallada: Yksin Berliinissä

Voiko kirjalle, jossa on myös melko tylsiä kohtia ja turhia rönsyjä antaa viisi tähteä? Ilmeisesti minä joudun nyt tekemään tällaisen oudon tähdityksen, sillä saksalaisen kirjailijan Hans Falladan sankaritarina Yksin Berliinissä (1946, suomennos 2015) on omassa luokassaan kaikesta huolimatta. Kirjan alku ja varsinkin loppu ovat huikeaa luettavaa – syvästi inhimillinen, raaka ja realistinen kuvaus ihmisistä, jotka uskalsivat riskeerata aivan kaiken ylivoimaisen vastustajan edessä. Yksinäinen vastarinta jättikoneistoa vastaan on turhaa, mutta silti he häviten kaiken pelastavat oman ihmisyytensä. 

Kirjan loppu kasvaa sellaisiin mittoihin, että henkeä haukkoen piti pitää hetken taukoa ja kysyä: mitä ihmettä minä luenkaan?

Kirja perustuu löyhästi tositapahtumiin, Gestapon teloittaman avioparin Elise ja Otto Hampelin tarinaan. Kirjan vaatimaton Quangelin työläispariskunta menettää poikansa länsirintamalla, ja tämä saa heidät kyseenalaistamaan Hitlerin ja natsijärjestelmän. He päättävät ryhtyä vähäiseen, mutta hengenvaaralliseen vastarintaan. 

Berliini on läsnä vahvasti ja Jablonskikadun asukkaat – natsimieliset ja heitä vastustavat – elävät arkea kirjan sivuilla. 1940-luvun ahdistava ilmapiiri ja natsi-ideologian mädättämä yhteiskunta välittyy hienosti. Ennen kuin yhteiskunta tuhoutuu lopullisesti, sen ihmiset ovat jo vähitelleet kuolleet sisäisesti, raaistuneet ja korruptoituneet, vaikka vielä nauttivatkin natsien heille tuomista eduista. Tällaista yksityiskohtaista arjen- ja ajankuvausta en muista lukeneeni, vaikka aikakauteen palaan yhä uudelleen – välillä haluamattakin. 

Kirjan toinen Gestaposta kertova osa ei oikein sytyttänyt minua. En innostunut poliisi-hamppari -kilpaleikistä tai ketkujen naisjutuista. Tämän osan olisi voinut kevyesti tiivistää. Toivottavasti moni lukija ei jätä kesken kirjaa, sillä loppua kohden kirja paranee huomattavasti.     
Fallada kirjoittaa vimmaisesti, melkein pelottavalla kiihkolla. Kirja syntyi nopeasti – ja se näkyy. Kirjailijan elämä oli yhtä räjähtävää ja rajatonta: kaksintaisteluksi naamioitu itsemurhayritys, kavalluksia, tuomioita, huumeriippuvuutta, mielisairaalaa, murhayritys ja loistavaa kirjoittamista.

Tämän pidempää tekstiä en saa nyt kirjasta aikaiseksi. Loma on vienyt mukanaan ja nettiyhteys ollut huono. Sain kirjan luettua jo muutama päivä sitten ja aloitin saman tien uuden, joten on jo hieman vaikea palata Berliiniin. Yleensä kirjoitan vähän kirjasta ennen kuin aloitan seuraavan. Tästä on tullut tapa. 

On hienoa sijoittaa juuri tämä kirja Helmet-haasteen kohtaan #21, sankaritarina. Sitä tämä todellakin on. 

Mieleen jäi: 

"Hän tajusi silmänräpäyksessä, että Otto oli tällä ensimmäisellä lauseellaan julistanut sodan täksi päiväksi ja ikuisiksi ajoiksi, ja hän ymmärsi myös hämärästi, mitä se merkitsi: siinä sodassa taistelivat toisella puolella he, kaksi köyhää, vähäpätöistä, merkityksetöntä työläistä, joiden suut voitaisiin yhden sanan takia tukkia lopullisesti, ja toisella puolella Führer, puolue, koko se hirvittävä, mahtava ja loistelias koneisto, niin ja sen takana neljä viidesosaa Saksan kansasta. Ja he kaksi yksin täällä, tässä pienessä huoneessa Jablonskikadulla." 

Matka ajassa: 1940 - 1943

Matka paikassa: Berliini, Natsi-Saksa

Kenelle suosittelen: Aikakaudesta kiinnostuneelle

Miten tielleni: Kaksi vuotta sitten hankittu pokkari, joka on jo kiertänyt useammalla ihmisellä ennen minua. Omaa kirjahyllyä pitää todella alkaa lukemaan!