torstai 6. heinäkuuta 2017

Helmet-haaste, mitä sinulle kuuluu?

Luin lempikirjabloggarini Lukuisan mietteitä tämän vuoden Helmet-haasteesta ja päätin palata itsekin menneeseen hänen mallillaan. (Tuskin hän pahastuu, että hieman otan mallia!)

Helmet-haaste on osoittautunut mukavaksi ja helpoksi. Olen mukana ensimmäistä kertaa, ja yllättävän helpolta on haaste tuntunut. Kirjat ovat ikään kuin loksahtaneet kohdilleen ilman sen suurempaa säätämistä tai etsimistä. Nyt kyllä jäljellä olevat kohdat ovat jo vaikeampia, ja muutamia kohtia joudun kyllä todella miettimään. Kaikki ehdotukset ovat tervetulleita, eli vinkatkaa!


Tilanne tänään: 29/50 luettua kirjaa. Hyvällä vaudilla on jo kolmaskymmenes, joten uskon saavani haasteen suoritettua ehkä jopa hieman etuajassa. Toisaalta parempi olla nuolaisematta ennen kuin tipahtaa, mutta optimismilla mennään kuitenkin eteenpäin.

Eli mitäs tulinkaan lukeneeksi:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis (David Grossman: Sinne missä maa päättyy)
- Nimi on kaunis, kuten kirjakin. Luin tämän heti vuoden alkuun ja ihastuin hirvittävästi. Näin jälkikäteen hieman etäisyyttä jo saaneena tuntuu, että teos olisi tarvinnut ehkä hieman editointia ja rönsyjen katkaisuja, mutta hieno teos ehdottomasti. Grossmania tekee mieli lukea enemmän.

2. Kirjablogissa kehuttu kirja (The Sunlight Pilgrims)
- Jotenkin unenomainen dystopia lähitulevaisuudesta. Pidin!

3. Suomalainen klassikkokirja
X Melko vaikea. Haluaisin lukea jotakin oikein hyvää Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi.Tähän olen miettinyt ja pohtinut pääni puhki eri vaihtoehtoja. Nyt ehkä Vartiaisen Hänen olivat linnut tai Volter Kilven Bathseba, mutta vinkkejä otan vastaan mielelläni!

4. Kirja lisää hyvinvointiasi
X Helppo.Tähän on tulossa runokokoelma. Ihania sanoja, jotka lisäävät todellakin hyvinvointiani. Luen muutaman runon hitaasti aina aamuisin ja iltaisin.

5. Kirjassa liikutaan luonnossa (Jon Krakauer: Into Thin Air)
- Tosielämän Everest-seikkailu, josta tiesin paljon jo entuudestaan. Yllättävän vaikealla englannilla kirjoitettu.

6. Kirjassa on monta kertojaa (Mats Strandberg: Risteily)
- En suosittele tätä ruotsalaista kauhukirjaa kenellekään. Lattea tunnelma jäi ja sanoisin tämän olleen koko vuoden huonoin lukukokemus.

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja (Elena Ferrante: Uuden nimen tarina)
- Paljon luetun Napoli-sarjan toinen suomennettu osa. Jäin tähän osaan täysin koukkuun ja jo mietin pitäisikö minun lukea seuraava osa englanniksi vai odottaa suomennosta. Suosittelen!

8. Suomen historiasta kertova kirja
X Melko vaikea. Otan ehdotuksia vastaan mielelläni. Olen vähän miettinyt suomalaisesta äärioikeistosta kertovaa melko pitkää (yli 500 sivua!) tutkielmaa Suomalaiset fasistit - mustan sarastuksen airuet. Onkohan pitkän lukemisen arvoinen, vai joku muu teos?

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
X Melko vaikea. Olen loputtomassa varausjonossa McEwanin uutuuteen Pähkinänkuori. Onko joku lukenut?

10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
X Tämä on helppo. Kotoa ja kirjastosta löytyy niin paljon kauniita kirjoja.

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
X Vaikea. Ehkä yksi Putinin vihamiehen kirjoittama muistelma.

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja (Heidi Köngäs: Hertta)
- Hieman lattea lukukokemus mielenkiintoisesta suomalaisesta poliitikosta Hertta Kuusistosta

13. Kirja "kertoo sinusta" (Yuval Harari: Homo Deus)
- Yuvalin Hararin kertojaääni on hieman ylimielinen kirjassa, mutta hieno (hyytävä) katsaus ihmiskunnan tulevaisuuteen kuitenkin. Mitään kovin henkilökohtaista tämä ei minusta paljasta, joten hieman kiersin helpomman kautta. 

14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella (Tim Butcher: Blood River)
- Loputon Kongo-joen tarina. Odotin enemmän, vaikka oli hienoa oppia Kongon historiasta. Pidän Afrikkaan sijoittuvista kirjoista.

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen(Sandra Brown: Mean Streak)
- Viihteellä mentiin ja kovaa juostiin vuorilla.

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja (Colson Whitehead: The Underground Railroad)
- Tämä oli hieno ja teos orjuudesta. Ehkä tähänastisista lukemistani kirjoista jännittävin ja elokuvallisin. Koska ilmestyy Hollywood-versio?

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista (Richard Bach: Lokki Joonatan)
- Klassikko tuli luettua, vaikka en oikein päässyt tämän kirjan sisään.

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa (Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä he tekevät)
- Hieno järkäle, jonka kuuntelin äänikirjana hitaasti ja kuulemaani pohtien. Upea.

19. Yhdenpäivänromaani
X Vaikea. Tähän kohtaan kaipaan vinkkejä!

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö (Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies)
- Yhdeltä istumalta luin Oksasen syvästi omakohtaisen kirjan, jossa sairaus muuttaa pysyvästi muutakin kuin kasvot.

21. Sankaritarina (Hans Fallada: Yksin Berliinissä)
- Upea, haastava ja vähän ristiriitainen tosielämän sankaritarina vastarinnasta Natsi-Saksassa. Olen ylpeä, että sain tähän kohtaan näin hienon kirjan luettua.

22. Kuvitettu kirja (Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira)
- Luin ääneen lapsilleni tämän ihanan absurdin kirjan. Kuvat upeita myös.

23. Käännöskirja (Alice Munro: Jupiterin kuut)
- Munron novellit olivat tämän lukuvuoden ehdottomia kohokohtia.

24. Kirjassa selvitetään rikos (Shari Lapena: The Couple Next Door)
- Kelpo jännäri.

25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
X Vaikea. Olen toivonut, että tällainen kirja vain purjehtisi vastaan, mutta ei ole kohdalle tullut. Ehdotuksia ja vinkkejä kaipaan.  

26. Sukutarina (Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia)
- Luettava, vaan ei mestarillinen, perhetragedia

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
X Melko helppo. Jostain syystä nämä Suomeen liittyvät haastekohdat ovat jääneet viimeisiksi. Helsinkiin liittyvää kirjaa haen.

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
X Helppo. Luen parhaillaan John Williamsin upeaa Augustusta.

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
X Melko vaikea. Haluaisin osata lentää. Vinkkejä?

30. Kirjan nimessä on tunne
X Helppo. Omassa kirjahyllyssä odottaa klassikko Sadan vuoden yksinäisyys, jota pelkään jo valmiiksi sekavaksi. 

31. Fantasiakirja
X Melko helppo. Lasketaanko Ishiguron Haudattu jättiläinen fantasiaan?

32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta (D.J.Salinger: Sieppari ruispellossa)
- Tuli luettua klassikko.

33. Kirja kertoo Intiasta
X Melko helppo. Omassa kirjahyllyssä useampi Rushdien kirja, joita olen aloittanut ja nopeasti kesken jättänyt.

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt (Mika Waltari: Johannes Angelos)
- Lukuhetkellä tuntui raskaalta, mutta nyt huomaan usein ajattelevani Konstantinopoliksen viimeisiä päiviä.

35. Kirjan nimessä on erisnimi (John Williams: Stoner)
- Upea. Williams taitaa olla yksi lempikirjailijoistani.

36. Elämäkerta tai muistelmateos (Katarina Baer: He olivat natseja)
- Toimittaja kirjoittaa yksityiskohtaisen ja tärkeän omien isovanhempiensa elämänkerran.

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta (Stephen King: Mersumies)
- Tämä kauhun mestarin dekkari oli pettymys. Taidan jättää dekkarit vähemmälle, koska petun niihin lähes aina.

38. Kirjassa mennään naimisiin
X Melko vaikea. Päädynkö lukemaan Jane Austinia?

39. Ikääntymisestä kertova kirja (Rutu Modan: The Property)
- Sarjakuva joka virkisti.

40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
X Melko helppo. Tähän olen ajatellut kehuttua Vegetaristia, joka on lukulistalla seuraavana. En malttaisi odottaa.

41. Kirjan kannessa on eläin (Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia)
- Todella hieno suomalainen kirja. Yksi tämän vuoden kohokohtia.

42. Esikoisteos (Yaa Gyasi: Homegoing)
- Hieno tämäkin esikoisteos, vaikka pidin kyllä The Underground railroadista enemmän. Jostain syystä nämä kaksi englanniksi lukemaani orjuudesta kertovaa kirjaa kulkevat parina mielessäni.

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
X Melko vaikea. Näitä on niin kovin monia, aika vaikea valita.

44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
X Melko helppo. Vinkkejä otan kyllä tähänkin.

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja (Mila Teräs: Jäljet)
- Kaunis, lyyrinen kirja.

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
X Melko vaikea. Pää lyö tyhjää. Ehdotuksia?

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (Pierre Lemaitre: Iréne)
- Kamalan väkivaltainen jopa vastenmielinen kirja, vaikka hyvin kirjoitettu.

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän (Ernest Hemingway: Vanhus ja meri)
- Klassikko tuli luettua ja nautittuakin – ihme kyllä.

49. Vuoden 2017 uutuuskirja
X Melko helppo. Lahtarit-uutuutta olen tähän suunnitellut, jos sen joskus käsiini saan.

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
X Helppo. Tähän tulee Tsehovin novelleja, joita hitaasti luen.

Tässä pitkä katsaus menneeseen ja tulevaan. Vinkkejä otan todella mielelläni vastaan tälle hienolle lukumatkalle. Olen nauttinut haasteesta.

4 kommenttia:

  1. 19. Yhdenpäivänromaani kohtaan luin Mika Waltarin Surun ja ilon kaupunki. Olen lukenut haasteeseen nyt 34 kirjaa. Ihan hyvällä mallilla siis. Mukavaa haasteen jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihana! <3 En todellakaan pahastu, kiva vaan nähdä, miten muilla Helmet-haaste sujuu! Minustakin haaste on tähän mennessä ollut mukavan helppo. Melkein kaikki tänä vuonna lukemani kirjat ovat mahtuneet haasteeseen mukaan.

    Minullakin on vielä täyttämättä suomalainen klassikkokirja. Mietin, että uskaltaisinkohan aloittaa siihen Täällä Pohjantähden alla -trilogian, en ole koskaan lukenut sitä, mutta haluaisin.

    Suomen historiasta kertovaan kirjaan luin Petri Tammisen Suomen historian – moni muukin on tainnut laittaa sen samaan kohtaan. Suosittelen, se on ainakin nopea lukea, jos tuntuu, että kyseinen kohta jää roikkumaan. Tuo Suomalaiset fasistit kuulostaa kyllä sekin tosi kiinnostavalta kirjalta! Kohtaan 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole, vinkkaan Geir Gulliksenin romaanin Kertomus eräästä avioliitosta. 46. Oseanialaisen kirjailijan kirjaksi suosittelen jotain Australiasta tai Uudesta-Seelannista, niitä kuitenkin löytyy ihan hyvin. Itse luin Katherine Mansfieldin Kanarialintu-novellikokoelman!

    Kiitos muuten vinkistä tuohon kohtaan 13. Kirja "kertoo sinusta", saatanpa lukea siihen saman kirjan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Minulla on ollut hauskaa tämän haasteen parissa - yllättävää, kun yleensä ahdistun tällaisista haasteista ja alan suorittaa. Löysin rantein siis eteenpäin.

      Poista