Luen liian vähän runoja, vaikka niitä rakastankin. Runot herättävät aina prosesseja, sillä ne puhuttelevat proosaa syvemmälle. Olen huomannut, että nautin erityisesti lyhyestä, niukasta ja napakasta ilmaisuvoimaisesta lyriikasta. Sellaista tarjoaa Eeva Kilven runous, joka on kaunista, oivaltavaa ja todella kirperän älykästä – jokaisella sanalla on paikkansa ja tarkoituksensa. Hän taitaakin olla yksi lempirunoilijoistani, erityisesti rakkausrunot ja naisen elämää osuvasti kuvaavat säkeet ovat hienoja.
Kokoelma Perhonen ylittää tien (2000) sisältää kuusi runoteosta; Laulu rakkaudesta ja muita runoja (1972), Terveisin (1976), Ennen kuolemaa (1982), Animalia (1987), Kiitos eilisestä (1996) ja Viimeisiä runoja (1996–2000). Tällaisten jättikokoelmien ongelma on se, että ne pitäisi lukea hitaasti, pureskellen ja pitää välillä pitkiäkin taukoja lukukertojen välillä. Harvoja kirjoja haluaisin enää omistaa, mutta tämän kokoelman ottaisin mielelläni omaan kirjahyllyyni, jotta voisin siihen palata ja lukea vaikka vain yhden runon silloin tällöin. Nyt ongelmana oli – vaikka yritinkin itseäni hillitä – että luin kerralla Kilven runoja liikaa. Runoteokset ovat kovin erilaisia, ja ne olisivat ansainneet tulla luetuiksi erikseen. Nyt päädyin kuluttamaan runoutta, niin oudolta kuin se kuulostaakin.
Kaikista teoksista nautin, mutta Ennen kuolemaa ja Animalia olivat vähiten nautittavia. Kuolema, luopuminen ja eläintensuojelu eivät nyt puhutelleet minua aivan niin syvältä kuin muut runot. Kilven runoissa on ihanaa luontokuvausta ja luonnon kunnioittamista: puut, perhoset, niityt ja käärmeetkin elävät kuin ihmiset. Tämä on kaunista luettavaa (jopa hengenheimolaiseksi koen runoilijan), mutta Animaliassa runot lähentelevät jo radikalismia, joka tuntuu vieraalta. Ylitse muiden taas nousee minulle kokoelman ensimmäinen Laulu rakkaudesta ja muita runoja.
Runoissa on paljon vanhuuteen liittyvää teemaa: luopuminen, menneen peilaaminen tähän hetkeen ja menetetyt rakkaat kulkevat säkeissä uudelleen ja uudelleen:
"Te kaikki joita minulla ei enää ole,
hyvää päivää.
Olen tullut kotiin
ja ensimmäiseksi näen
että te puututte.
Te olette luonani sillä tavoin,
ei-olemalla
ja sillä tavoin olemassa
ja läsnä,
tungokseen asti.
Täällä te olette kaikki.
Minä astun teidän joukkoonne,
kumarran kynnyksellä:
Hyvää päivää!"
Runot ovat sielun ruokaa, uskallan väittää. Niiden lukeminen tekee hyvää aina, joten Helmet-haasteen kohta #4, kirja lisää hyvinvointiani, tulee täytytyksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti