Nobel-palkitun Isaac Bashevis Singerin Isäni seurakunta (1966, suomennos 2002) avaa oven tai ainakin pienen kurkistusikkunan kiehtovaan maailmaan ja yhteisöön, jota ei enää ole. Singer kuvaa pienissä kertomuksissaan yksityiskohtaisesti viime vuosisadan alun Varsovan juutalaiskorttelin asukkaita, joiden juutalaisen tuomioistuimen, bet binin, rabbina kirjailijan isä toimi. Usko (ja uskonnollisuus) on vahvasti läsnä: hasidi-juutalaisyhteisön koko elämä pyörii uskonnollisen kalenterin juhlien, sääntöjen ja uskomusten ympärillä. Avioliittoja solmitaan ja puretaan, riitoja ratkaistaan ja maailmaa selitetään väitellen.
Novelleissa tapahtumia ja henkilöitä seurataan lapsen näkökulmasta: Singer kertoo perheestään, naapureistaan ja sukulaisistaan lapsen uteliaiden ja tarkkaavaisten silmien kautta. Elämä on vaikeuksia täynnä: on äärimmäistä köyhyyttä, pilkkukuumetta ja koleraa, ennenaikaisia kuolemia, nälkää ja kylmyyttä. Nykylukija joutuu ihmettelemään, näinkö lähellä on vielä nälkäkuolema Euroopan kaupungeissa.
Juutalaisuus esitetään mielenkiintoisesti. Jos aineellisesti lapsuus on köyhää, henkisesti se esitetään hyvin rikkaana. Oppineisuus on kaikista suurin pääoma, jonka ihminen voi saada. Kaikesta kiistellään ja esitetään erilaisia tulkintoja. Usko ei ole yhden totuuden varmuus, vaan se tuntuu sisältävän Singerin sivuilla jatkuvaa epäilyä, lukuisia erilaisia teorioita ja ristiriitaisuuksia. Tässä juutalaisuus tuntuu eroavan kristinuskosta – epäily sallitaan ja uusien tulkintojen tekemiseen jopa rohkaistaan. Jumala ja maailmankaikkeus on mysteeri, jonka tutkimiseen kokonaisten sukupolvien miehet keskittyvät täyspäiväisesti, kun taas naiset hoitavat maallisen toimeentulon ja lapset. Singerin lapsuus on täynnä väittelyä ja sanan tutkimista.
Yhteisö kokee murroksen jo kauan ennen lopullista tuhoutumista – johon Singer lyhyesti ja viiltävästi muutaman kerran kirjassa viittaa. Ikiaikainen juutalaisuus joutuu taipumaan uusien ideologioiden edessä, sillä kommunismi, paheksuttu jumalaton siionismi, liberalismi, psykologia, filosofia ja taide alkavat kiinnostaa lahjakasta juutalaista nuorisoa. Sukupolvien välille syntyy kuilu. Valistus on vihdoin saapunut myös Itä-Euroopan maaseudulle ja eristyksissä eläneisiin kaupunkigettojen juutalaisyhteisöihin.
Kirjan sävy on iloinen ja positiivinen – täynnä elämää sen koko kirjossa. Ei ihme, että Singerille myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto erityisesti hänen novellejaan ylistäen. En voi olla miettimättä, miten monta loistavaa "singeriä" natsit murhasivat. Singerin sivuilla he kuitenkin elävät edelleen.
Helmet-haasteeseen minä liitän tämän kohtaan #44, uskontoa käsittelevä kirja. Tämä kohta on aiheuttanut minulle pientä päänvaivaa, sillä siihen olisi ollut monta mielenkiintoista ehdokasta. Singer tekee tämän nyt kuitenkin äärettömän tyylikkäästi: Mitään varmaa ei ole, mutta ihmisellä on ikuinen kaipuu selittää maailmaa. Kuka on Jumala, ja mikä on ihminen yrityksessään päästä hänen lähelleen?
Mieleen jäi:"Ei edes Mooses, suuri opettajamme, tuntenut Tooraa kokonaan. Jokaiselle kuuluu hänen sieluunsa sopiva ymmärrys, joka soveltuu hänen henkensä tasoon. Niin kauan kuin sielu on vankina ruumiin sisällä, se ei voi täysin oivaltaa yläpuolisia maailmoita...Mutta kaikki on oikein, kaikki on oikein."
Matka ajassa: 1900-luvun alusta vuoteen 1918.
Matka paikassa: Puola
Kenelle suosittelen: Juutalaisuudesta ja eurooppalaisesta historiasta kiinnostuneille
Miten tielleni: Singeriltä olen lukenut aiemmin kaksi teosta, upean Orjan ja hieman puisevan Varjoja Hudsonin yllä. Pidän hänen tavastaan kirjoittaa. Älykästä ja silti mutkatonta. Kirjastosta siis hain ja mielelläni luin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti