lauantai 25. maaliskuuta 2017

Jenni Fagan: The Sunlight Pilgrims



" – I met someone once who told me you can drink energy from the sun, store it in your cells so you grow strong. She said we should all do it. It's like a back-up store of it in our cells; she said there were sunlight pilgrims doing it all the time – it's how they get through the dark, by stashing up as much light as they can."

Jenni Faganin jäätäviä tuulia sisältävä dystopia The Sunlight Pilgrims (2016) kertoo vuoden 2020 talvesta. Golfvirta on hyytynyt, ja iso osa maailmaa – Eurooppa etunenässä – on valunut kohti uutta jääkautta. Jotkut puhuvat jopa ihmiskunnan viimeisestä talvesta. Ihminen joutuu vihdoin polvilleen luonnon edessä, vaikka Ikean valot sinnikkäästi loimuavatkin lähes loppuun asti. 

Kirjan asetelma on jännittävä, otollinen jopa hurjaan eloonjäämistaistelutarinaan. Faganilla on kuitenkin toisenlainen ote aiheeseen: Hänen tarinansa keskiössä on ihminen ja tämän ihmissuhdekiemurat, perhe, suku, tarve tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Ihminen pyrkii selviämään poikkeavissa olosuhteissa, mutta painii edelleen samojen ajatusten ja ongelmien kanssa kuin ennenkin. Hyytävästä miljööstä huolimatta itse tarina henkilöineen on lämmin. Pakkanen kipuaa ennennäkemättömiin asteisiin, maailma on kulkemassa kohti loppuaan, mutta ihminen elää loppuun asti täysillä. 

Harvoin kirjan ensi sivut vetävät puoleensa kuten tässä kirjassa. Äitinsä ja isoäitinsä juuri menettänyt keski-ikäinen Dylan pakkaa läheistensä tuhkat jäätelöpakkaukseen ja Tupperware-askiin ja jättää elokuvateatterinsa matkatakseen Cachan-Fellsiin. Siellä häntä odottaa pohjoinen pieni yhteisö, trailerikylä erikoisine asukkaineen. Ympärillä luonto on avara ja taivas upea, täynnä kuuta ja aurinkoja, revontulia ja tähtiä. Dylan joutuu kohtaamaan menneisyyttään ja samalla rakastuu vahvaan, yhteisönsä hylkimään naiseen, Constanceen. Constance on kesyttämätön, villi ja kävelee unissaan. Tämä on myös huolehtiva susiemo – tärkeintä on hänen tyttärensä Stella, joka joutuu painimaan oman transsukupuolisuutensa kanssa. Toiset lapset kiusaavat, eikä oma isä hyväksy häntä tyttönä. Kerronta kulkee Dylanin ja Stellan näkökulmien kautta, mutta myös Constancesta piirtyy lukijalle selkeä kuva. 

Minusta hienointa kirjassa on lähes pysähtynyt tunnelma – niihän kova pakkanen pysäyttää kaiken – ja luonto. Luonto on arvaamaton ja jopa tappava, mutta silti käsittämättömän kaunis. Saako ihminen elää osana sitä, vai tuleeko loppu? Kuvaus on siis kaunista, mutta henkilöiden välinen dialogi on ronskia ja realistista. Välillä tämä yllättävä arkisuus vähän haittasikin minua, mutta toisaalta se lienee täysin harkittu tehokeino kirjailijalta. 

Tästä hienosta lukukokemuksesta minun tulee kiittää Lukuisa-blogin Lauraa, joka kehui kirjaa. Olen seurannut hänen blogiaan jo jonkin aikaa ja huomannut hänen löytävän mielenkiintoisia kirjoja myös englanniksi. Olenkin lukenut paljon englanniksi viime aikoina, mikä on ollut upeaa! Tämä kirja siis Helmet-haasteessa kohtaan #2, kirjablogissa kehuttu kirja. Suositella voin minäkin tätä kirjaa!

P. S. Kirjan kansi on mielestäni myös tyylikäs ja kaunis, Art Deco -henkinen. 

Mieleen jäi: Upea kirjan loppu ja lumi sen eri muodoissa.

Matka ajassa: talvi 2020

Matka paikassa: Skotlanti

Kenelle suosittelen: Hieman erilaisesta dystopiakirjallisuudesta pitävälle.

Miten tielleni: Kirjastosta  

2 kommenttia:

  1. Jes, kiva, että luit ja pidit! Tämä oli miljööstään huolimatta kirja, jota oli hirveän mukava lukea. Ehkä se johtui juuri siitä lämpöydestä, jonka sinäkin mainitset. Kivaa vastapainoa toiminnallisemmalle dystopiakirjallisuudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi vinkistä! Oli kyllä virkistävän erilainen. Toivottavasti joskus on aikaa lukea enemmänkin Faganin kirjoja.

      Poista