torstai 2. maaliskuuta 2017

Heidi Köngäs: Hertta



"Jokaisella meistä on totuutemme ja minun on se, joka on puutteineenkin maailman työtätekevien ainoa toivo: Punatähti"

Heidi Köngäksen sodan ja vaaran vuosiin sijoittuva Hertta (2015) kertoo ehkä Suomen kuuluisimmasta tulipunaisesta naispoliitikosta Hertta Kuusisesta. Köngäs herättää henkiin paitsi Hertan myös hänen  rakkautensa aatetoveriinsa Yrjö Leinoon. Aate on kuitenkin suurempi kaikkea muuta: rakkaus, äitiys ja perhe jäävät toiseksi. Aate maksaa Hertalle kaiken, sillä yksilöllä ei ole juuri merkitystä suuria poliittisia linjauksia tehtäessä.   

En tiennyt Hertta Kuusisesta juuri mitään ennen kirjan lukemisesta, paitsi tietenkin, että hän oli palava kommunistipoliitikko ja kuuluisan Otto Wille Kuusisen tytär. Hahmona hän ei ole kiinnostanut, sillä hän on minulle näyttäytynyt etäisesti suomettumisen ajan jonkinlaisena tunkkaisena hahmona. Onneksi kuitenkin luin kirjan, kun ystävä sen minulle työnsi käteen. Hertta Kuusisen elämä on traaginen, vaikka hän kirjassa esiintyy rautaisen vahvana. 

Kirjan alussa, vuonna 1939, Hertta on vapautunut vankilasta ja rakastuu intohimoisesti naimisissa olevaan Yrjö Leinoon. Hertta on vahva nainen ja elää todeksi "uuden, porvarillisista sukupuolirooleista ja moraalisäädöksistä vapaan naisen elämää". Hän on täynnä elämää ja kiehtoi minua koko lukemisen ajan. Moskovaan on jäänyt ainoa lapsi, Juri.  

Leinoon tai kirjan rakkaustarinaan en oikein syttynyt. Päinvastoin, en päässyt häneen henkilönä kiinni ollenkaan. Leino näyttäytyy Köngäksen luomana heikkona, ylihygieenisenä ja arkana – lähes vätyksenä. Miten karismaattinen Hertta häneen haksahti? En myöskään jännittänyt hänen sinänsä hyvin vaiheikkaan elämänsä käänteissä. 

Kirjassa on kolme kertojaminää: Hertta, Leino ja Supon etsivä Esko Riekki. Riekki jää mielestäni kirjassa hieman irralliseksi muista hahmoista, mutta ehkä hän on jonkinlainen vastapaino punaiselle äänelle. Lisäksi lukija saa hänen kauttaan ajasta monipuolisemman kuvan. Hertta ja Leino nähdään myös ulkopuolisen silmin, mikä on lukijan etu. 

Hyvän kirjan suurin vihollinen on erinomainen kirja. Hertta jää nimittäin väistämättä kahden edellisen poikkeuksellisen hienon kirjan varjoon. Kirjan suurin ongelma on se, että se jää rakkaustarinana melko vaisuksi, eikä se ole kovin poliittinenkaan – paitsi, että se viestii selvästi aatteen usein vievän kannattajaltaan kaiken. Ehkä suurin anti on sen kuvaus äidinrakkaudesta. En syttynyt oikein tähänkään. Historiallisena ajankohtana Suomen vaaran vuodet on hyvin mielenkiintoinen ajanjakso sittenkin – otin selvää, googlailin ja päätin lukea lisää. Hyvä siis, että luin Hertan.

Laitan tämän kirjan Helmet-haasteen kohtaan #12 (poliitikosta kertova kirja). Jo kymmenen kirjaa luettu tähän haasteeseen. Loistavaa! 

Mieleen jäi: Helsingin eri vuodenaikojen kuvaukset. Kaupunki on vahvasti läsnä ja aistittavissa sivuilla

Matka ajassa: 1939 - 1946

Matka paikassa: Helsinki ja Moskova

Kenelle suosittelen: Suomen historiasta pitäville

Miten tielleni: Ystävältä lainassa

2 kommenttia:

  1. Minäkään en oikein syttynyt tälle. Aihe on mielenkiintoinen, mutta henkilöhahmot jäivät jotenkin pinnalliseksi. Hertan lojaalius Neuvostoliitolle tuntuu epäuskottavalta. Uskon, että noihin aikoihin punaisten uskollisuus aatteelle oli vankkumaton riippumatta siitä, mitä kaikkea NL:sta huhuttiin, mutta Hertta kuvataan vain hirvittävän naiivina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. En saanut Herttaan yhteyttä oikein millään, vaikka todella yritin.

      Poista