Nyt en voi vastustaa kiusausta tehdä hieman leikkisää (yksinkertaista ja tyhmähköä) allegoriaa: Kotiruoka on hyvää ja ravitsevaa – sellaista mukavaa ja tuttua lihapullat, ruskeakastike ja perunamuusi -tyylistä arkiruokaa. Tiedät mitä saat, ja se on ravitsevaa ja täyttävää. Ei gourmeta, mutta hyvää. Lisäksi saat istua omassa keittiössä, aurinko paistaa ja kello nakuttaa. Siinä istut ja nautit. Lopuksi kuitenkin käväisee mielessä, olisiko muusi pitänyt sittenkin tehdä alusta lähtien itse, sen sijaan että tuli käyttäneeksi valmisjauhoja. No, oli tämä kuitenkin hyvää ja ainakin eineksen voittaa.
Tällainen olo minulla oli Joël Dickerin Baltimoren sukuhaaran tragediaa (2015, suomennos 2016) lukiessa. Ranskankielisen kirjallisuuden nouseva tähti Dicker on minulle uusi tuttavuus. Aikaisempi supersuosittu Totuus Harry Quebertin tapauksesta on jäänyt lukematta. En ole aivan varma, pidinkö lukemastani niin paljon, että aion lukea myös edellisen teoksen. Löyhästi nämä kaksi teosta ovat kuitenkin liitoksissa toisiinsa, joten voin ehkä ottaa harkintaan. Voi tulla hetki, että tämä taas maistuu.
Kirja oli jotenkin kotoisa ja siinä oli jotakin kovin tuttua. Ehkä se johtui kertojaäänen läheisestä sävystä, jonka takia tarinaan oli helppo päästä kiinni. Parasta kirjassa on sen musta huumori. Se yllätti ja nauratti. Hyvää ravintoa siis.
Itse tarina on melko tasapaksu, vaikka henkilöt – kolme serkusta, Hillel, Marcus ja Winston – pelastavat persoonillaan kirjan. Marcus ihailee rikkaita serkkujaan ja näiden unelmaperhettä ja olisi jopa valmis vaihtamaan vanhempansa näiden vanhempiin. Koko ajan lukijalle kuitenkin vihjataan, että idylli on särkymässä ja kohtalo vie kohti Tragediaa, isolla T:llä. Juonta ei juuri voi paljastaa tämän enempää, sillä ainakaan itse en olisi kirjaa ehkä jaksanut lukea loppuun, ellen olisi jännittänyt, mikä tämä tragedia on.
Kun tragedia lopulta tapahtuu, se tuntuu ehkä liian epäuskottavalta kaiken tasapaksun jälkeen. Loppu on hurjaa ja melko pinnallista menoa. Kirja onnistuu kuitenkin käsittelemään syviä teemoja: perheen rakkaus, kaiken ohimenevä veljeys ja sisarkateus. Ihan nokkelaa tekstiä, ja ymmärrän Dickerin suosion, vaikkei minusta kuitenkaan tullut suurinta fania.
Baltimoren sukuhaaran tragedia on ennen kaikkea sukutarina (perhetrilleriksikin kirjan takakannessa mainostettu) ja kelpaa hyvin Helmet-haasteen kohtaan #26 (sukutarina). Se on nopeasti luettu, vaikka sivuja on yli 500. Maha tuli täyteen.
Mieleen jäi: RAKASTAN TEITÄ, GOLDMANIT (suurta sukurakkautta koko tarina)
Matka ajassa: 1990-luvulta vuoteen 2011, pikaisesti käydään myös 1960- ja 1970-luvuilla
Matka paikassa: Baltimore, Maryland ja Florida
Kenelle suosittelen: Helpohkoa luettavaa ja silti "hyvää kirjallisuutta" (Apua, miten sorrun tällaiseen hyvä/huono -jakoon!)
Miten tielleni: Kirjaston uutuus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti