maanantai 26. joulukuuta 2016

Vuosi blogaten

Hyvää tapaninpäivää ja tulevaa uutta vuotta kaikille blogini pariin rantautuneille! Huomenna on kulunut tasan vuosi siitä, kun päätin alkaa blogata lukemastani. Jihaa! Olen pitänyt tästä kiinni siis jo vuoden! Ihana matka tämä on ollut, enkä loppua halua edes ajatella. Kirjat ovat aarteita, joista en halua päästää irti.

Viimeiset viikot ovat olleet kuluttavan kiireisiä, eikä aikaa lukemiselle tai bloggaamiselle ole ollut. Koko ajan olen silmäillyt, hivellyt ja lukaissut kirjoja, mutta mitään en ole saanut loppuun asti luettua. Tuntuu, että kiire on vienyt keskittymiskyvyn. Mutta nyt on aikaa rauhoittumiselle! On ihana vain levätä ja rauhoittua – sekä lukea.

Pukki toi kaksi kirjaa, joista ainakin toisen saan luultavasti vielä tämän vuoden puolella luetuksi. Niistä siis myöhemmin. On aika myös katsoa taaksepäin kuluneen vuoden kirjoihin. Niistäkin huomenna lisää blogin synttäreiden kunniaksi. 

Uusi Helmet-haaste polttelee, kuten varmaan kovin montaa muutakin. Aion ottaa sen 100 kirjaa -haasteen rinnalle. Koen, että haasteet monipuolistavat lukemistani, joten tartun siis koukkuun. 

Nautinnollista joulun jatkoa vielä jokaiselle! 


12 kommenttia:

  1. Onnittelut vuodenikäiselle blogillesi! Ollaan muuten ikätovereita, minäkin päätin aloittaa kirjablogin viime jouluna 😁 /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut sinnekin! Mahtavaa, että nyt ollaan tässä! :)

      Poista
  2. Paljon onnea, bloggaaminen on mitä parhain harrastus (: !

    VastaaPoista
  3. Onnea ensimmäisestä vuodesta ja pitkälle tulevaankin!

    Täytyypä tsekata uusi Helmet-haaste, kunhan se tulee julki. Ehkä voisin jopa osallistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä on hyvä jatkaa.

      Helmet-haaste kiinnostaa kovin. Minulla on sellainen viha-rakkaussuhde listoihin ja haasteisiin, mutta tätä en nyt edes malttaisi odottaa.

      Poista
  4. Minä olen blogannut reilun vuoden - sen ensimmäisen blogini vain olen jo sulkenut, kun siirryin bloggeriin. Tässä uudemmassa blogissa ei vielä ole kovin paljon postauksia. Mutta ihana harrastus tämä on, kun lukeminen on suuri intohimoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea sinullekin! Minäkin siirryin bloggeriin vasta huhtikuussa, ja vanha blogi on jäänyt internetin sokkeloihin. Upea harrastus tosiaan!

      Poista
  5. Onnea blogisynttärien johdosta! :) HelMet lukuhaaste polttelee täälläkin! En malta odottaa kirjalistan ilmestymistä.

    VastaaPoista
  6. Lämpimät onnittelut vuosikkaalle! Tästä on hyvä jatkaa.

    VastaaPoista