Rywka Lipszyc: Ghettopäiväkirja

Tässä on kirja, jota en ajatellut lukevani, vaikka kirjakaupassa sitä hypistelinkin. Aihe tuntui liian rankalta, ja jotenkin mielessä pyöri, että tänä vuonna holokaustikirjallisuus on ollut yliedustettuna lukemieni kirjojen joukossa. Toinen maailmansota kiehtoo ja holokausti sen karmeimpana ilmiönä vetää aina uudelleen puoleensa, mutta silti ajattelin jättäväni tämän kirjan väliin.

Pukki kuitenkin toi paketissa tämän käteeni – hyvä näin!

14-vuotiaan Rywka Lipszycin  kirjoittaman päiväkirjan (2015, suomennos 2016) tausta on uskomaton: neuvostolääkäri löysi sen Auschwitzin krematorion raunioista ja vei sen kotiinsa. Krematorioissa työskennelleiden juutalaismiehien tiedetään salaa kätkeneen maahan löytämiään päiväkirjoja ja dokumentteja. Tämä oli heidän vastarintaansa ja yritys dokumentoida rikoksia myöhemmälle maailmalle.  Rywka Lipszycin päiväkirja on luultavasti yksi näistä maahan piilotetuista teksteistä. Kirja päätyi vasta vuonna 2008 maailman tietoisuuteen, kun lääkärin perilliset luovuttivat sen tutkittavaksi Yhdysvalloissa.

Päiväkirjan tausta on niin erikoinen ja se on historiallisena dokumenttina niin arvokas, että kirjastakin melkein puolet on selittävää ja taustoittavaa tekstiä. Tämä on mielestäni hyvä ratkaisu, sillä ilman sitä lyhyehkö päiväkirjateksti saattaisi jäädä laimeaksi luettavaksi. Tiedän, että jotkut lukijat eivät ole tästä kuitenkaan innostuneet. Itse luin mielenkiinnolla myös alun. Valitettavasti vertausta Anne Frankin päiväkirjaan (jonka olen lukenut häpeäkseni vain puoliksi) ei voi olla tekemättä: se on kyllä itse tekstinä paljon vaikuttavampaa. Taustaansa vasten tämäkin päiväkirja on kuitenkin hieno lukukokemus. Pitää muistaa, että sen on kirjoittanut tyttö, jonka koulut keskeytyivät jo kymmenvuotiaana.

Päiväkirja sijoittuu vuoden 1943 lopusta vuoden 1944 kylmään kevääseen, eli gheton loppuvaiheisiin.  Lodzin ghetto oli Euroopan ghetoista pitkäikäisin, joten Rywkan ja hänen läheistensä kärsimys oli jatkunut jo vuosia. Äiti ja isä ovat jo kuolleet sekä kaksi pienempää alle kymmenvuotiasta sisarusta on kuljetettu tuhoamisleirille. Rywka elää serkkujensa luona yhdessä pienemmän siskonsa kanssa. Aikuiset ovat tästäkin perheestä jo kuolleet, vastuuta kantaa kylmäkiskoinen (ja varmasti äärettömän uupunut) 20-vuotias Estusia-serkku.

Päiväkirja kuvaa lohdutonta ympäristöä ja yhteisöä, joka on vauhdilla luhistumassa ja henkisesti jo riekaleina. Kaikesta nälästä, kovasta raadannasta, ihmisten pakkokuljetuksista ja jatkuvista sairauksista huolimatta Rywkan mieli on kirkas ja hän odottaa nuoren ihmisen vimmalla aikaa sodan jälkeen. Lohtua hän löytää uskonnosta, lukemisesta ja kirjoittamisesta, johon hänen rakas ystävänsä ja opastajansa Surcia oli hänet tutustuttanut.

Yhteisökin yrittää vielä pitää kiinni ihmisyyden rippeistä: uskonnollisia juhlia juhlitaan, vaikka ruokaa ei juuri ole, on kirjallisuuspiirejä, orpolasten adoptiotoimikuntia, nuorten kokouksia ja itsekyhättyjä kirjastoja. Yhteisö osoittaa myös solidaarisuutta: orpoja autetaan, omista ruoka-annoksista kerätään osuus sen menettäneille, eikä piileksiviä anneta ilmi. Kuitenkin Rywka toistuvasti suree nälän ja orjatyön negatiivista vaikutusta itseensä ja muihin. Hän useaan kertaan päiväkirjassaan toistaa, miten ghetossa heitä ei nähdä edes ihmisinä. Ehkä juuri tämä vähitellen tapahtuva ihmisyyden poistaminen juutalaisilta on kirjassa kamalinta luettavaa.

Rywka uskoo, toivoo ja rakastaa kaiken keskellä. Hän tulee läheiseksi ja hänen arkensa alkaa elää. Hän ei eroa tavallisesta teinistä juuri mitenkään. Se, mikä tapahtui hänelle, on tapahtunut ja tapahtuu valitettavasti tänäkin päivänä miljoonille. Turvallinen arki muuttuu kaaokseksi. Se, mistä ennen luki vain kirjoissa, tuleekin omalle kohdalle. Pelottavaa.

Mieleen jäi: "Silmieni eteen nousi kuva: himmeästi valaistu huone, ryhmä lapsia istuu pöydän ääressä tekemässä jotakin tai kuuntelemassa, kun luen heille. Luen heille ghetosta, kerron, näen heidän ihmettelevät katseensa, heidän päähänsä ei mahdu että jotain sellaista on voinut ollakaan...Ah, kunpa jo oikeasti elettäisiin sellaista aikaa." 

Matka ajassa: syksy 1943 - kevät 1944

Matka paikassa: Lodz, Puola

Kenelle: Toisen maailmansodasta, historiasta, aikalaiskertomuksista  kiinnostuneille

Miten tielleni: joululahja