Minulla oli kunnia olla juhlistamassa Elisa Kaldveen esikoisteoksen Fiin tyttäret – Exsiccata (Marketiimi)julkkareissa sunnuntaina 1.10. 2017. Iloitsin iloitsevien kanssa! Kirjan kirjoittaminen, työn loppuun saattaminen ja sen saaminen kustannettavaksi on ihailtavaa. Onnea, Elisa!
Elisa Kaldvee kertoi tilaisuudessa kirjoittamisen olleen vaivatonta. Hän oli pitänyt tarinaa sisällään vuosia, kunnes se vain lopulta syntyi lukijoiden iloksi kansien väliin. Kirjoittaminen on hänelle helppoa – hän osaa kirjoittaa.
Siltä todella tuntuu, sillä jo ensimmäinen sivu alkaa lupaavasti ja sanat tippuvat kuin kirjan kansikuvan helmet:
Niissä huoneissa valo ja varjot leikkivät hippaa, niissä kaikuivat pienen tytön askeleet, ja isän askeleet. Äänet menneisyydestä kuiskivat kuten äidillä oli tapana, "Rakas Picabo, pikkuiseni Picabo" ja pikkusiskon nauru helähti kirkkaasti kuin rastaan laulu kuulaassa aamussa.
Fiin tyttäret kertoo sukupolvien tarinan, ja se on osa vielä suurempaa tarinaa, sillä kirjalle on luvassa jatkoa. Käsittääkseni siinä on myös piirteitä fantasiasta ja luonto on keskeisessä osassa. En ole siis vielä lukenut kirjaa, mutta olen hypistellyt ja käännellyt sitä jo useasti käsissäni viemättä sitä kirjahyllyyni. Haluan lukea kirjan.
Kirjan synty on minusta kiehtovaa. Miten tarinan saa paperille? Onko se kirjailijasta irrallinen, itsenäinen, oman tahtonsa omaava yksilö, joka täytyy vain synnyttää? Vai muovautuuko se matkalla, ja lopulta lukija vasta tekee tekstin? Näinkö se menee?
Elisa, sinä saavutit jotain, mistä monet vain haaveilevat. Upeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti