Asko Sahlberg taitaa olla yksi tämän hetken lempikirjailijoistani, tai ainakin minun ja Amandan maailmat osuivat yhteen. Ehkä jopa ymmärsimme toisiamme. Amandan maailmat (2017) osui kiireiseen elämänvaiheeseen ja se lohdutti myös lyhyen sivumääränsä takia. Sen lukeminen tuntui helpolta ja kevyeltä paksujen yöpöydälleni majoittuneiden lukuisten tiiliskiviopusten rinnalla.
Teoksen ehdoton vahvuus on luonnon kuvaus: pohjoinen syksy maalautuu eteen tuttuna, ja pudonneet lehdet painuvat märkään ruohikkoon päähenkilö, Amanda-vanhuksen, jalkojen alla. Syksy tulee kuin vanha vieras, mutta kuitenkin uusi ja pelottava on jo aivan Amandan puutarhan laitamilla. Elämä on pitkälti jo vaatimattomasti eletty ja takanapäin, mutta kuitenkin Amanda joutuu huomaamaan, että hänen perinjuurin tuntemansa maailma voi milloin vain hajota useiksi rinnakkaisiksi maailmoiksi.
Pieni, hiljainen romaani antaa äänen yhteiskunnassa usein syrjään jääville: vanhuksille, vammaisille ja maahanmuuttajille. Se ei kaunistele, mutta on silti syvästi humaani. Minä pidin – ja suosittelen.
Helmet-haasteeseen liitän teoksen kohtaan #50, kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Riittääkö suositukseksi se, että kirja on nostettu hyllylle esille? Otan omia vapauksia siis tähän, jos joku oikeaoppisempi haasteen seuraaja on eri mieltä. Kirja kuitenkin lopulta päätyi käsiini ystävän lainaamana.
Mieleen jäi: Ehdottomasti syksyn kuvaus
Matka ajassa: Nykyaika
Matka paikassa: Olisiko tämä Ruotsissa?
Kenelle suosittelisin: Kaunista kieltä arvostavalle
Miten teilleni: Ystävältä lainassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti