Mila Teräksen kirja Jäljet (2017), romaani Helene Schjerfbeckistä, on kaunis. Kirjan kansi on kaunis, kieli on kaunista ja tunnelma on kaunis. Uskon kirjailijan, kuten Schjerfbeck teoksissaan, pyrkineen kohti kauneutta ja siinä hän totisesti onnistuu. Kirja on kuin runo – tai kielellinen maalaus taiteilijasta.
Olen tullut lukeneeksi paljon tällaista elämänkerrallista fiktiota (käytänköhän oikeaa nimeä tästä genrestä?). Onkohan laji nousussa kotimaisessa kirjallisuudessa, sillä olen törmäävänäni koko ajan tällaisiin historian henkilöiden henkiin herättämisiin? Kirjailija on tehnyt mittavan tutkimustyön: hän tutustuttaa lukijan Schjerfbeckin elämään synkkäsävyisestä lapsuudesta viimeisiin vimmaisiin hetkiin asti. Lukija saa lukea kuuluisien teosten taustoista huomaamattaan.
Vanha Helene, jo elämän aivan viimeisillä hetkillä, muistelee elämäänsä. Nykyinen ja mennyt sotkeutuvat ja muodostavat kokonaisuuden, jota täytyy ihailla. Taiteilijan ääni on uskottava ja elävä, vaikka Teräs kieltää jälkipuheessaan pyrkineensä realismiin. Kukaan ei tiedä, kuka oli Helene Schjerfbeck, kuten maalari itse on todennut. Kirjailija on ottanut rohkeita vapauksia ja luonut oman kuvansa – hyvä näin!
Kirjassa on vahvoja teemoja naisen asemaan liittyen. Se, mikä oli miestaiteilijalle itsestäänselvyys, vaati naiselta useita kipeitä uhrauksia. Schjerfbeck joutui luopumaan uransa takia perheestä ja äitiydestä. Taiteilijana olo ja perheen yhdistäminen ei ollut naiselle usein mahdollista. Kirjassa suuren osan saa myös Schjerfbeckin äidin karu elämä ja sisarusten kuolemat. Elämä ei ollut ennen paremmin.
Yhteiskunta ei myöskään arvostanut naistaiteilijaa, vaan hänen työnsä sivuutettiin usein lyhyillä reunahuomautuksilla ja marginaalisena – jopa huvittavana, vaarallisena ja turhana – ilmiönä. Teräksen kirjassa traagisesti tulee esille, että jatkuva hylkääminen horjutti taiteilijan omaakin uskoa taiteensa merkitykseen tai arvoon. On nautinnollista seurata kirjan sivuilla, miten lopulta Schjerfbeckin taide löydetään ja hän kulkee kohti Suomen arvostetuimman modernin taidemaalarin paikkaa.
Omaan makuuni Teräksen kirja on paikoitellen jopa liian lyyrinen proosaksi, sillä se on metaforaa ja vertausta toisensa perään. Ehkä minä olen enemmän realistisen, kieleltään rosoisemman romaanin ystävä. Silti Jäljet on mieltä hellivä ja puhdistava lukukokemus. Se virtaa eteenpäin kuin lempeä vesi. Lukeminen oli nopeaa ja helppoa.
Helmet-haasteeseen kirja sopisi moneen kohtaan, mutta valitsen sen kuittaamaan kohdan #45, suomalaisesta naisesta kertova kirja. Schjerfbeck tuli lähelle, ja oli ilo viettää hetki tämän suomalaisen naisen kanssa. Helmet-haasteessa olen tämän kirjan myötä edennyt jo (vai vasta?) puoleenväliin lukuhaasteessa.
Mieleen jäi: "Maalatessani täytyn oudosta hellyydestä: elämä on lahja, suuresta armosta saatu – ja saattaa kadota milloin vain. - - Etsin kauneutta, sitä kai on elämä, ja ihminen on onnellinen omistaessaan tämän kaipuun."
Matka ajassa: 1860-luvulta vuoteen 1945
Matka paikassa: Suomi, Ranska, Englanti, Ruotsi
Kenelle suosittelen: lyyrisesta romaanista pitävälle erityisesti
Miten tielleni: Kirjastosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti