Ruotsalaisen Joakim Zanderin trilleri Lähiö (2016) lupasi hyvää: aihe on ajankohtainen, suomennoksen nimi iski kuin nyrkki ja alkusivut vetivät mukaansa. Tukholman metsälähiössä kytee kapina, nuoret radikalisoituvat Syyriaan eikä betonin keskelle ghettoutunut maahanmuuttajien toinen polvi kykene löytämään rauhaa. Ajattelin, että tässä on kirja, jonka haluan lukea. Viihdettä arkeen, jännä ja samalla ehkä yhteiskuntakriittinen. Tätä siis luvattiin.
Ei toiminut kirja minusta kovin hyvin. Jotenkin puolessavälissä tämä kakku lässähti ihan kunnolla. Menetin mielenkiintoni ja arvasin tarinan ratkaisun. Liian ennalta-arvattavaa ja toisaalta kaukaa haettua. Yhteys Lontooseen ja New Yorkin mainosglamouriin tuntuu myös epäuskottavalta. Minusta Syyria ja Isis olisivat olleet riittävät ainekset mielenkiintoiseen ja jännään trilleriin. Arvasin lopun ja yhteyden näiden eri maailmankolkkien välillä aivan liian aikaisin ja luulen, että suurin osa lukijoista tekee samat päätelmät jo tarinan keskivaiheilla. Loppu kuitenkin – ihme kyllä – piti otteessaan, joten en jättänyt kirjaa kesken.
Kirjan hahmot jäävät melko pinnallisiksi, mutta nuori ja lähiön kyynistämä, mutta veljeään vimmalla etsivä ja suojeleva maahanmuuttajatyttö Yasmine on ihan mielenkiintoinen hahmo. Hänessä on potkua ja jotenkin kiinnyin häneen. Veli Fadi radikalisoituu ja katoaa Syyriaan. Tapahtumia kuvataan myös hänen näkökulmasta, mutta hän jää kaukaisemmaksi. Syyria jää vain hetken kulissiksi, sillä Zander ei kehittele tarinaa tai tapahtumapaikkaa eläväksi. Miksei? Kirjailijan mainitaan asuneen Syyriassa ja Afganistanista, joten omakohtaista tietoa varmasti olisi ollut. Odotin joka tapauksessa enemmän.
Kirjan kolmas päähenkilö, jonka silmin tapahtumia kuvataan, on Lontoossa työskentelevä Klara. Hän on Zanderin edellisen trillerin Uimarin (2015) henkilöitä, mutta viitteitä edelliseen osaan on vain vähän kirjan alkupuolella. Lopussa näitä edellisen osan henkilöitä sitten ropiseekin ihan kunnolla, vaikka mikään jatko-osa Lähiö ei ole. Ei toimi tämäkään. Klara jää aivan ulkopuoliseksi henkilöksi ja tarinan kannalta hieman päälle liimatuksi myös. Miksi tällainen keinotekoinen yhteys edelliseen osaan?
Entä sitten lupailtu yhteiskuntakriittisyys? Jos oikein haluaa etsiä, niin ainakin välittyy ajatus siitä, että todellinen maahanmuuttajan vapauden maa on edelleen Amerikka ja Manhattan, ei lähiöiden Ruotsi. Onni on lähiöstä mahdollisimman kaukana. Lienee totta.
Trillerit ja dekkarit ovat kelpo kirjallisuutta. Luen niitä mielelläni ja uskon yhden kirjallisuuden tärkeimmän tehtävän olevan viihdyttää lukijaa. Valitettavasti Lähiö ei nyt oikein ollut parasta genressään. Stieg Larsson pitää paikkansa eikä David Lagercrantz väisty, vaikka kirjan takakansi näin lupaakin. Adios, minä siirryn nyt parempiin tarinoihin.
Mieleen jäi: "Me odotamme varjoissa Merirosvotorin toisella puolella, vaikka on autiota, vaikka kello on puoli kaksi yöllä. Odotamme, kunnes kuulemme sireenien vihlovan metelin moottoritiellä, odotamme kunnes näemme, kuinka hälytysvalot värjäävät taivaan leikkipuiston yllä siniseksi. Odotamme, kunnes näemme Mehdin löntystävän jäisen laatoituksen poikki Samin kebabin editse, hänen askeleensa tömähtelevät kumeasti talviyössä. Sireenit ovat vaienneet, nyt kuuluu enää, kuinka skidit huutavat ja raakkuvat matkalla kävelysiltaa poispäin."
Matka ajassa: vuosi 2015
Matka paikassa: Bergort -lähiö lähellä Tukholmaa, New York, Lontoo, Syyria
Kenelle: Ajanvietteeksi keskinkertaista trilleriä kenelle vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti