Jussi Valtonen: Siipien kantamat

Jussi Valtonen taitaa kuulua lempikirjailijoihini kotimaisen kirjallisuuden parista. He eivät tiedä mitä tekevät tuntui jopa mestarilliselta teokselta, joten pelkäsin ja toisaalta odotin kovasti kirjailijan muiden kirjojen lukemista. 

Siipien kantamat (2007) on hieno, pieni – ainakin järkälemäiseen Finlandia-teokseen verrattuna – kirja, joka on herkkä ja koskettava. Valtonen osaa kirjoittaa ihmisenä olemisesta pienine yksityiskohtineen sellaisella syvyydellä ja realismilla, ettei voi kuin ihailla. Tämä kirja tuntuu sanovan, että rakastaminen on heittäytymistä ja uskaltamista. Samalla se on kuitenkin luopumista ja irtipäästämistä, joka tekee kovin kipeää – ja on silti ihmeen kaunista.

Kirja kertoo lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan Juhanin elämästä ja rakkaudesta nuoreen abiturienttityttöön Marianneen. Kaikki Juhanissa vastustaa rakastumista ja suhteeseen heittäytymistä: järki ja tunnekin tuomitsevat sen vääräksi. Juhanin elämässä on ollut paljon luopumista ja kuolemaa. Tragedia ajoi eroon vaimosta ja nyt myös koira kuolee. Mariannesta luopuminen on tyytymistä yksinäiseen elämään. Juhani on kaiken keskiössä kokijana, kun taas Marianne jää mielestäni melko kaukaiseksi muutamaa pientä kohtausta lukuun ottamatta, joissa avataan hänen elämänsä tragedioita.

Kirja on sävyltään yllättävän synkkä. Kirja kuvaa myös vakavaa sairastumista ja kuolemaan valmistautumista, ja vaikka kuvaus on kaunista, se ei ole helppoa luettavaa. Välillä jopa mietin, onko tämä nyt hieman turhankin "synkissä vesissä lillumista". Kirjasta puuttuu myös He eivät tiedä mitä tekevät -teoksen hienovarainen huumori keventämässä rankkoja aiheita. Se sisältää kuitenkin samanlaista yksinäisyyden kuvausta kuin myöhempi suurteos, ja luulenkin, että tämä on kirjailijan hieman hiljaisempi ja hajanaisempi alkusoitto sen seuraajalle. Lukemisen arvoinen tämäkin ehdottomasti. 

Helmet-haasteeseen tämä teos menee kohtaan #43, kirja, jonka lukemista olen suunnitellut jo pidempään. Onneksi sain vihdoin tartuttua tähän, sillä sen lukeminen tuntui palkitsevalta juuri nyt. Valtosen teksti palautti lukemisen iloa, sillä olen ollut jumissa Kjell Westön uutuuden kanssa. Siitä lisää myöhemmin. 

Mieleen jäi: Koiran kuoleman sydäntäsärkevä kuvaus. 

Matka ajassa: 2000-luku

Matka paikassa: Suomi

Kenelle suosittelen: Valtosen kerronta on hienoa, joten suosittelen kaikille

Miten tielleni: Kirjastosta sähköisenä äänikirjana