Olin aistivinani, että Selja Ahavan omakohtainen tarina miehensä katoamisesta ja muuttumisesta naiseksi on herättänyt lukijoissa voimakkaitakin mielipiteitä ja tunteita. Ei jättänyt Ennen kuin mieheni katoaa (2017) kylmäksi minuakaan, sillä Anhava kirjoittaa sydäntään auki repivästi ja raastaen. Kirja on naisen tarina – hänen näkökulmansa, kokemuksensa ja maailmansa:
" Tämä on minun tarinani,
nämä ovat minun sanani,
Intia on siellä,
minä kerron teille mikä tämä maailma on!"
Tarinalla on toinen puolensa: se olisi voinut olla onnellinen kertomus oman seksuaali-identiteetin löytämisestä, uudelleen syntymisestä, uskalluksesta ja voimaantumisesta. Sitä tämä kirja ei kuitenkaan ole, vaan se on luopumisen, surun, vihan ja kuoleman kirja. Tiedän, että tämä on aika voimakas tulkinta, mutta mielestäni kaiken tilan vie sydänverille haavoitettu nainen. Rakkaus ja parisuhde, jonka varaan hän on kaiken laskenut, murenevat miehen myötä täysin.
Nainen kaipaa hautajaisia, joihin hänellä ei kuitenkaan ole oikeutta. Kuka muka on kuollut? Ei kukaan, mutta miehestä on jäljellä enää pieniä sirpaleita. Mikään ei ehkä ollut koskaan, kuten hän luuli. Todennäköisesti ei ollut. Kuten kirjan rinnakkaisen tarinan Kolumbus sinnikkäästi luulee löytäneensä Intian, nainen ei halua hyväksyä tätä. Hän hautaa miehen vaatteet puutarhaan.
Minua kirja kosketti, vaikka samalla yksipuolisuudessaan myös ihmetytti ja vähän ärsyttikin. Kai tämänkin naisen tarina on arvokas ja kertomisen arvoinen, vaikkei se ollut helppo luettava. Olisin mieluummin lukenut miehen tarinan. Kolumbus kohtaukset jäävät mielestäni kuitenkin osittain irrallisiksi tarinassa, vaikka rinnastus näiden kahden tason välillä onkin oivaltava. Sen sijaan menetyksen kuvauksessa Anhava osuu niin kohdalle, että jokainen läheisen menettänyt tunnistaa naisen ristiriitaiset tunteet tutuiksi.
Helmet-haasteeseen olisin halunnut laittaa tämän kirjan kohtaan #25 (kirja, jossa kukaan ei kuole), mutta kirjahan oli pelkkää kuolemaa, varsinainen surupuku koko teos, joten ei tätä kirjaa siihen voi sijoittaa. Lisäksi Kolumbus-tarinassakin taitaa jokunen ihminen kuolla. On yllättävän harvassa teokset, joissa ei kuolla, olen tullut huomanneeksi. Sijoitan siis tämän kirjan kohtaan #49, vuoden 2017 uutuuskirja.
Mieleen jäi: Outo, surullinen tarina, josta en löydä sovintoa.
Matka ajassa: nykyaika ja 1400-luvun loppu
Matka paikassa: Amerikka ja Suomi
Kenelle suosittelen: Kaikille
Tämä on kyllä raastava kirja. Kolumbus-tarina rinnalla tuo jotain helpotusta tarinaan, mutta eihän tuollaisesta selviä ilman terapiaa.
VastaaPoistaTotta! Toivat tuulahduksen toisesta, vähemmän ahdistavasta maailmasta. Rankka lukukokemus.
PoistaRaastavasti tämä todella oli kirjoitettu, ja jos Ahava olisi kirjoittanut näin mistä tahansa muusta surutyöstä, olisin varmaan itsekin täysin haltioissani sen edessä. Nyt minua vain häiritsee valtavasti se, miten tämä vahvistaa tässä "tragediassa" jotenkin jälleen kerran sitä enemmistön ääntä, surua ja tuskaa, kun maailma ei olekaan heteronormatiivinen, ja kun entisen miehen ääni vielä painuu oikeastaan kokonaan pois, en oikein ole pystynyt hyväksymään tätä kirjaa. Tunnistan hienouden, mutta vielä enemmän tunnistan sen vallalla olevan normin pönkittämisen, jonka takia aikojen saatossa seksuaalivähemmistöt ovat jääneet piiloon, ja sen tunnistaminen vie valitettavasti ns. voiton muuten kauniin kirjallisuuden äärellä.
VastaaPoistaTämä yksipuolisuus ja -äänisyys jäi minuakin häiritsemään. Jotenkin kertoja on kovin uhmakas, eikä halua hetkeksikään luopua äänestään vaan vaientaa kaiken alleen. Samaa mieltä kanssasi siis.
Poista