lauantai 12. elokuuta 2017

Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö


Miten voi kertoa pirstaleisen tarinan?
Muuttumalla hiljalleen jokaiseksi.
Ei. Muuttumalla hiljalleen kaikeksi.

Arundhati Royn uudessa odotetussa kirjassa Äärimmäisen onnen ministeriö (2017) ei ole juonta juuri ollenkaan. Se on irrallisten tarinoiden kudelma, joka pysyy kasassa juuri ja juuri. Sitä lukevan kannattaa unohtaa edellisen kirjan, kahdenkymmenen vuoden takaisen Joutavuuksien jumalan luomat ennakko-odotukset, sillä kirjailija tarjoaa lukijalle nyt aivan muuta. 

Äärimmäisen onnen ministeriö ei siis ole helppo kirja. Se vei minut välillä täysin mennessään, välillä taas meinasin jättää sen kesken. Sen aihe on myös kantaaottava ja raaka – Intian ihmisoikeusrikkomukset ja Kashmirin sota ovat keskiössä. Kirja on omistettu radikaalisti lohduttomille, mikä sai minut heti ihastumaan. Harvaa kirjaa on omistettu heille ja siksi se tuntui heti tärkeältä. Aryndhati Roy on aktivisti ja hänen äänensä on lähes raivoisa ja turhautunut köyhien, väärinkohdeltujen ja hiljaisten puolesta. Voiko tällaisesta kirjasta olla pitämättä?

Intia on minusta kaukana. Se on yksi niistä paikoista, joissa olen eniten kokenut "toiseutta". Intian todellisuus tuntui siellä matkatessani olevan niin kaukana oman maailmani todellisuudesta, että paikka tuntui lähes absurdilta. Kuitenkin tämä on kahden miljardin ihmisen koti ja juuri sellaiseen maailmaan he ovat syntyneet. Intiassa oli minusta kaikkea liikaa: värejä, ihmisiä, ääniä, hajuja, kosteutta – kuumuus sai lasit huuruun – ja kärpäsiä. Kaiken rasittavan ja länsimaisestä näkökulmasta pyörryttävän keskellä tämä toinen maailma on äärimmäisen kiehtova. Intia on niin täynnä elämää, että se ihan kuhisee. 

Arunthati Royn kirja ei pelkästään vienyt Intiaan, vaan se on kokemani Intia. Ei helppo, mutta kiehtova. Raaka ja silti kaunis. Absurdi ja kaikessa pimeydessään myös hellä ja täynnä huumoria. Tärkeintä eivät ole kirjan henkilöt ja heidän tarinansa (päähahmoina tarinassa transsukupuolinen Arjum ja Tilo sekä häntä rakastaneet kolme miestä), vaan miljoonien sorrettujen äänet. Henkilöt eivät tulleet minulle kovin läheiseksi, vaikka he välittävätkin tärkeää sanomaa. Fakta ja fiktio sekoittuvat, jopa niin että fiktio hieman kärsii tässä kirjassa. 

Arunthati Roy tavoittelee sorretuille ääntä ja ehkäpä maailma kuuntelee – jos vain jaksaa lukea kirjan loppuun. Helppoa se ei ole.

Kirjalla kuittaan Helmet-haasteen kohdan #33, kirja kertoo Intiasta. 

Mieleen jäi:"Jonakin päivänä Kashmir saa Intian tekemään samalla tavalla itsemurhan. Siinä vaiheessa te olette varmaan sokaisseet kuulapyssyillänne meidät kaikki, joka ikisen. Mutta teillä itsellänne on vielä silmät päässä, ja silloin näette, mitä olette meille tehneet."

Matka ajassa: 1990-luvulta nykyhetkeen

Matka paikassa: Intia, Delhi, Kashmir

Kenelle suosittelen:Vaikeaa kirjallisuutta, mutta kieli on kovin kaunista. Intiaan pääset myös todella.

Miten tielleni: Kirjastosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti