Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen

Tammikuu lähenee loppuaan, ja on aika katsastaa, millainen vuoden ensimmäinen lukukuukausi on ollut. Sain luettua viisi kirjaa, joista kaksi luin ja kolme kuuntelin. Meneillään on yli kuudensadan sivun järkäle, joka on vienyt (ja vie edelleen) aikani muuten, joten olen melko tyytyväinen ainakin luettujen kirjojen määrään. 

Lukukuukautena tammikuu on ollut vaihteleva. Mukana on ollut ihanan, edellisessä postauksessa kehumani, Rebekan, lisäksi myös yksi aivan täydellinen pohjanoteeraus, josta enemmän alla. Pientä lukujumia on ollut havaittavissa myös. Olen poukkoillut kirjasta toiseen ja on ollut vaikeuksia keskittyä lukemaani. No, täytyy toivoa, että tämä jää vain lyhyeksi vaiheeksi. 

Jokainen lukemistani kirjoista  ansaitsee oman postauksen, joten yritän ainakin lyhyesti niitä käsitellä täällä. Tavoitteenani on, että ensi kuussa kirjoitan jokaisesta lukemastani teoksesta tänne - eikä niitä niin hirveästi edes ole, joten ei tämä ole ollenkaan mahdoton tavoite. 

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen (2020) 

*

Toimittaja Emmi-Liia Sjöholmin esikoisteos Paperilla toinen on vastaanotettu melko positiivisesti ja sitä on kiitelty rohkeudesta ja paljastavasta omakohtaisuudesta. Minulla ei ole mitään autofiktiota vastaan, mutta pitkästä aikaan törmäsin kirjaan, joka raivostutti minua. Jos olet lukenut kirjan ja pidit siitä, pahoittelut, sillä nyt seuraa suoria sanoja.

Paperilla toinen on vastenmielinen ja kirjallisilta ansioiltaan kehno teos. Sen kieli on töksähtelevää ja nykylukijaa kosiskelevaa iskevillä päälauseillaan. Päätarkoitus on kertoa mahdollisimman tarkasti ja eritteitä säästelemättä nuoren kasvua aikuiseksi ja äidiksi. Pääosin pyöritään seksin ympärillä, millä ei usein tunnu olevan muuta tarkoitusta kuin räväyttää. Pahoittelut, mutta tämä on tehty jo vuosikymmeniä sitten paremmin.

Tärkeät yhteiskunnassamme tabuaiheet kuten abortti ja uusperheen äitiyden vaikeus, jäävät käsittelyltään toteaviksi. Mihinkään tunteisiin ei päästä kiinni ja tämä tuntuu olevan tarkoituskin. Mitä kylmemmän kuvan nykynainen itsestään antaa, sitä sankarillisempi hän ilmeisesti on. Mikään feministinen kirja tämä ei kuitenkaan ole. Kertojaminä pyörii kaiken aikaa miesten ympärillä, alistuu objektiksi loputtomine panoineen, eikä mitään kasvutarinaa ole löydettävissä tässäkään suhteessa. Miehet supistetaan pökkelöiksi seksikoneiksi. 

Kirjan maailma on vastenmielinen, kylmä ja poliittisesti äärimmäisen korrekti. Ehkä juuri tällaisena haluaa itsensä helsinkiläinen hipsteri nähdä. Jos tämä on parasta, mitä Instagram-sukupolvella on tarjota, välttelen näitä jatkossa loppuun asti. Raivostuttava kirja - ja siinä sen ainoa avu: ainakin se herätti minussa tunteita. Silti sen olisi aivan hyvin voinut jättää kirjoittamatta. Tässä viisautta kirjailijalle: kaikkien ei pitäisi laulaa, eikä kaikkien pitäisi todellakaan kirjoittaa kaunokirjallisuutta. Toiset tekevät sen jo niin paljon paremmin. 

Daphne du Maurier: Rebekka

Mistä tunnistaa hyvän kirjan? Siitä, että sen tekee mieli lukea kerralla, siltä istumalta. Mistä tunnistaa loistavan kirjan? Siitä, että sen aloitus – ja lopetus (todellakin, harvinaista kyllä!) – ovat sellaisia, että ne tietää muistavansa lopun elämäänsä, ja kaikki siitä väliltä on myös kultaa. Tällaisia helmiä tulee välillä vastaan massasta erottuen ja yllättäen kiitollisen lukijan. Viimeksi lukemistani mieleen nousee Cormac McCarthyn Tie, jonka lopetuksen viimeinen kappale oli niin kaunis, että minun piti lukea se kolme kertaa. Itkin sitä kirjaa lukiessani. Fjodor Dostojevskin ihmiskunnalle mammuttimaisen merkitykselliseksi muodostunut Rikos ja rangaistus on pakko myös nimetä tähän joukkoon. Sydän löi välillä tyhjää kirjaa lukiessa. 

Daphne du Maurierin klassikko Rebekka hyväilee lukijaansa. Se on häpeilemättömän viihdyttävä ja hienosti kirjoitettu: juuri sellainen romaani, jonka haluaa lukea peiton alla, viinilasi kädessä ja nauttia joka hetkestä. Maurier yhdistelee ovelasti eri genrejä. Kirja on rakkausromaani, mutta samalla trilleri ja lähentelee goottilaista kauhua. En muista lukeneeni vastaavaa komboa, ja minusta kirja kestää hyvin aikaa, sillä onhan se ilmestynyt jo 1938. 

Ei ihme, että Alfred Hitchcock luotti du Maurieriin. Mielestäni hänen elokuviensa omaperäinen sielu löytyy ainakin tästä kirjasta. Kirjan tunnelma on painostava kuin ennen pahaa ukkosmyrskyä. Pian tietää salaman rysähtävän aivan kohdalle, mutta itse odotus on kaikista jännittävintä (tai ahdistavinta, miten vaan). 

Juuri näin Rebekka on rakennettu. Nuori aviovaimo ja hänen kartanonherra miehensä, Maxim de Winter yrittävät aloittaa avioliittoaan upeassa Manderleyssä. Pian käy kuitenkin selväksi, että kartanon entinen emäntä, miehen traagisesti kuollut vaimo, Rebekka hallitsee haudan takaa edelleen kaikkea. Yksi kammottavimmista koskaan kirjallisuudessa törmäämistäni hahmoista on mustassa pitkässä hameessa kulkeva taloudenhoitaja, rouva Danvers, joka pitää huolen, ettei jumalainen Rebekka koskaan unohdu. Kuuluuko mies edelleen hänelle? Onko nuorella ja ujolla vaimolla mitään mahdollisuutta voittaa tällaista taistelua?

Miljöö on kirjassa kuvattu aivan upeasti. Meri synkkänä ja vaativana vaanii, mutta samalla kartanon lehdot, puutarhat ja polut kesä on herättänyt ihaniksi kukkineen. Kosteus kuitenkin homehduttaa ja sammal peittää kartanon salaisuuksia. Kukkien tuoksu käy liian huumaavaksi ja paratiisissa on ikiaikainen käärme. Kuinka muuta voi odottaakaan.

Tämä kirja aloittaa upeasti lukuvuoden 2020 ja se on Helmet-haasteeni ensimmäinen kirja. Laitan tämän kohtaan 12, sillä kirjasta on tehty teatteriversioita. Kirja kuuluu myös 100 kirjaa ennen kuolemaa -haasteeseen.  

Vuoden 2019 Helmet-haaste kunnialla suoritettu!

Helmet-haaste 2019 suoritettu! En olisi uskonut, että saan sitä valmiiksi, mutta niin vain kävi, että vuoden viimeisenä päivänä tämä virstanpylväs tuli saavutettua. Jotain tyydyttävää näiden haasteiden suorittamisessa on, ja olen päätynyt siihen, että listat kiinnostavat.

Tulevan vuoden haaste näyttää ensisilmäyksellä paljon vaikeammalta, mutta lähden mukaan, vaikka seuraavan vuoden muut elämän haasteet voivat tehdä tästä aika vaikeaa. Menköön silti!

Tulen vähän myöhemmin käymään tarkemmin läpi vuoden 2019 parhaita ja pettymyksen tuottaneita kirjoja. Nyt siis vain lista ja pieni arvio perään asteikolla 1-5 tähteä. Kirjoja tuli tänä vuonna luettua 51, eli lähes kaikki kirjat luin haasteeseen. Luettuja kirjoja oli siis niukasti, mutta koen tämän vuoden tarjonneen ehkä elämäni parhaita lukunautintoja. Vuoteen mahtui siis varsinaisia aarteita.

Tässä alla vuoden luetut kirjat ja täyttyneet haastekohdat:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Ingrid ja Joachim Wall: Kun sanat loppuvat: Kim Wallin tarina **

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina **** (Sarja on loistava. Lopetus riipaisi.)

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus *

4. Kirjailijan ainoa teos Jessikka Aro: Putinin trollit ***

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Ulla-Lena Lundberg: Jää ****

6. Rakkausromaani Katja Kettu: Kätilö ***

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina ***

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Fedor Dostojevski: Rikos ja rangaistus ***** Upea klassikko, vaikkei helppoa luettavaa

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja Miklu: Paras kirja ikinä **

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana ****

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ***

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Kate Atkinson: Transcriptions ***

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja Nadja Sumanen: Rambo ***

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Kirstin Hannah: The Great Alone **

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua André Swanström: Hakaristin ritarit ****

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Margaret Atwood: Testamentit ****

17. Kirjassa on kaksoset Sarah Crossan: Yksi ****

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt ***

19. Et pidä kirjan nimestä David Grossman: Hevonen meni baariin ***

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö ***

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Michelle Obama: Becoming ****

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirjan Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät ***

23. Kirjan nimessä on jokin maa Masaji Ishikawa: Pako helvetistä: Kohtalona Pohjois-Korea ***

24. Sokkona hyllystä valittu kirja Karin Mäkelä: Valkea voima - huumeäidin tarina *

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton ***

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan Doris Lessing: The Fifth Child ****

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja Olavi Paavolainen: Kolmannen valtakunnan vieraana **** (pelottava kirja)

28. Kirjan kannessa on kuu George R. R. Martin: Miekkamyrsky 1 ***** (Sarja vain paranee edetessään. Upea.)

29. Kirjassa nähdään unia Cormac McCarthy: Tie ***** (Täyden viiden tähden kirja. Menee kaikkien lukemieni kirjojen aivan suosikkijoukon kärkeen)

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Max Seeck: Uskollinen lukija ***

31. Kirjassa kuljetaan metrolla Sofi Oksanen: Koirapuisto ***

32. Kirjan nimessä on ammatti Heather Morris: Auschwitzin tatuoija **

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan Joseph Conrad: Pimeyden sydän ***

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Toinen tuntematon ****

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä Susanna Makaroff: Homeäidin päiväkirja **

36. Kirjassa ollaan yksin Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa **** (Riipaiseva ja hieman ahdistavakin. Jää mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa.)

37. Pienkustantamon julkaisu Catharina Gripenberg: Ottaisit käteni, kummallista **

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Nawal El Saadawi: Nainen nollapisteessä ****

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja John Williams: Butcher's Crossing ***** (John Williams on yksi lempikirjailijoistani. Omassa luokassaan.)

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Johanna Holmström: Sielujen saari ***

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Cormac McCarthy: Veren ääriin ****

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Yuval Noah Harari: 21 Lessons for the 21st Century ***

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Paul Auster: 4321 ***

44. Kirja kertoo Berliinistä Jason Lutes: Berliini, ensimmäinen kirja, kivikaupunki ***

45. Kirjan nimessä on kieltosana Édouard Louis Ei enää Eddy ***** (Pysyvästi mielessä)

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Pajtim Statovci: Tiranan sydän ****

47. Kirjassa on alle 100 sivua James Joyce: Kamarimusiikkia ***

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Helen Keller: The Story of My Life **

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja Hassan Blasim: Allah99 **** (Hienoa kerrontaa. Pysäyttävä!)

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Pajtim Statovci: Bolla ***** (Upea ja kaiken hehkutuksen arvoinen)

Hyvää uutta vuotta 2020! Olkoon se täynnä upeita kirjoja! 

Max Seeck: Uskollinen lukija

Uskaltaisin väittää, että Max Seeckin Uskollinen lukija (2019) löytyi tänä jouluna usean suomalaisen kodin kuusen alta. Kirjakauppoja kierrellessäni näin monen tätä kirjaa hipelöivän ja se olikin nostettu houkuttelevasti näkyville lahjaehdotuksena. Eivät tule lahjan saaneet pettymään, sillä dekkari on mitä mainiointa lomalukemista!

Minulla on viha-rakkaussuhde dekkareihin. Välillä jo luovuin kokonaan niiden lukemisesta, koska mielestäni petyin niihin toistuvasti. Menetin mielenkiintoni jo ensimmäisten lukujen jälkeen. Silti minussa asuu pieni dekkareiden lukija (jopa suurkuluttaja), enkä usko kirjallisuuden arvottamiseen genren perusteella. Dekkareilla on paikkansa!

Tämänkin kirjan kohdalla emmin, sillä Max Seeck on uusi tuttavuus. Kirja kuitenkin yllätti todella positiivisesti. Se oli äänikirjana mukanani joulusiivouksissa ja pitkillä vauvani kanssa kulkemillani vaunulenkeillä. Varsin onnistunut dekkari, jonka henkilöt kiinnostavat ja juonenkäänteitä riittää - ehkä jopa turhankin hengästyttävästi.

Kirjan alussa Helsingin Kulosaaressa tapahtuu järkyttävä murha: kuuluisan kirjailijan vaimo löytyy julmasti murhattuna pariskunnan upeasta kodista. Jutun saa tutkittavakseen rikoskonstaapeli Jessica Niemi. Niemi on mielenkiintoinen hahmo, jonka taustaa avataan takaumilla (kirjan parasta antia!). Uskon ja toivon, että Niemestä saamme lukea lisääkin, sillä sen verran mielenkiintoinen hahmo hän on.

Kirjaa mainostetaan psykologiseksi dekkariksi, mutta mielestäni mitenkään erityisen vahvasti sellaiseksi se ei asetu. Jännitystä riittää ja juoni edellä mennään. Hieman epäuskottavia piirteitä kirjassa on paljon, sillä tapahtumapaikkana Helsinki vetää tämän lukijan arjen realismiin turhankin vahvasti. Joka tapauksessa minusta satanismikytkökset olisi voinut jättää pois, sillä kirja on jännittävä ilmankin niitä.

Tämän enempää ruotimatta: Max Seeck osaa kirjoittaa ja kirjaa voi suositella ehdottomasti! Tulen lukemaan kirjailijalta lisääkin. Täydellistä lohtukirjallisuutta konvehtirasian äärellä. Suosittelen.

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Harvoin olen onnistunut väistelemään näin kaunista ja taitavasti kirjoitettua kotimaista teosta. En todellakaan tiedä, miksen ole tätä Finlandia-palkittua kirjaa aiemmin lukenut, varsinkin kun se on lojunut kirjahyllyssäni jo joulusta 2012. Lukulistalla Ulla-Lena Lundbergin Jää (2012) on ollut koko tämän vuoden, ja nyt vihdoin sain sen luettua, ja voi, miten hieno kirja se onkaan!

Jää on kertomus ulkosaaristoon Luodoille muuttavasta nuoresta pappisperheestä. Päähenkilöinä ovat lempeä ja ehkä hieman hyväuskoinenkin pappi, Petter ja hänen sähäkkä, monimutkainen ja tehokas – jopa niin tehokas, että lukijana etäännyin hänestä hyvin pian – vaimonsa Mona. Kyläyhteisö ottaa pienen perheen hyvin vastaan ja alkaa sopeutuminen karuun luonnonvoimien armoilla elävään saaristoon.

Joitakin kylän henkilöitä esitellään kirjassa lukijalle tarkemmin, mutta pienehköön osaan he kuitenkin päätyvät, sillä heistä ajatuksineen ja tunteineen saa välillä vain välähdyksenomaisia "maistiaisia". Eniten ääneen pääsee Posti-Anton, joka aistii luonnossa ja meressä piilevät voimat ja tietää tulevia. Toinen kirjan tärkeä sivuhenkilö on Neuvostoliitosta loikannut lääkäri Irina, jonka elämää avataan jonkin verran. Hänen tarinansa tuntuu uskomattomalta, jopa hieman epäuskottavalta, mutta onhan historia täynnä aivan käsittämättömiä tarinoita, joten sujahtihan hänkin saaristoon.

Kirjan suurin anti on mielestäni luonnon kuvaus. Saaristo elää tuulineen, jäineen, myrskyineen niin elävästi, että melkein vilustuin lukemieni sivujen välityksellä. Luontoa ei ihannoida, mutta sitä kunnioitetaan. Luonto on voima, joka tappaa säälimättä ihmisen kesken unelmiensa, päämääriensä ja ihanteidensa. Jää pisti minut hiljaiseksi pakottamalla miettimään elämän tarkoitusta ja tarkoituksettomuutta, ennakoimattomuutta ja arkista elämänmenoa ylipäätään. Miten kaunista elämä on ja miten julmaa samalla! Kitsasta onnea ehkäpä, niin että osalta se otetaan pois ilman varoitusta.

Kirjan uskonnollinen konteksti ei minua haitannut. Jaksoin oikein hyvin jumalanpalvelusten pitkät kuvaukset, niin kauniisti ja yksityiskohtaisesti huomioiden Lundberg kirjoittaa. Mikään herkkä teos ei kirja kuitenkaan ole. Loppu on yksi karuimmista koskaan lukemistani. Jäin nieleskelemään tyhjää, ja toden totta kerrankin takakannen hehkutukset ovat totta: minun on vaikea ottaa uutta kirjaa käteeni. Luulen, että toivun piankin, mutta kirja jätti kyllä pysyvän jäljen.

P.S. Aivan ihanaa kirjoittaa tänne jälleen! Tauko teki hyvää!

Huhuu blogi!

Katosin. Kyllä. Tämä harmittaa, ja siitä pahoittelut.

Syy on kuitenkin hyvä. Vietän vauvavuotta pienen tyttöni kanssa, mutta lukemista en ole jättänyt. Päinvastoin tämä vuosi on ollut aivan erinomainen lukuvuosi, joka on pitänyt sisällään aivan poikkeuksellisen hienoja helmiä. Niistä myöhemmin.

Olen miettinyt pitkään, hautaisinko tämän blogin lopullisesti, mutta en sitä tee. Minusta ei ole Instagramin kuvaviidakkoon, eikä tarvetta videoihin. Pidän blogien pitkistä teksteistä, vaikka välillä tuntuu, etten pysty omissa teksteissäni haluamaani yksityiskohtaisuuteen. Arvostan kuitenkin syvällistä kirjoihin pureutumista ja kirjoitettua muotoa.

Miksi sitten on tarve jakaa lukemaansa? Eihän kirjoituksiani moni lue. Olen päätynyt siihen, että tämä on lukupäiväkirjani. Jos joku nämä tekstit löytää, hyvä niin. Ilman tätä blogia lukemani ikäänkuin hukkuu päässäni massaan, jää muistojen hämärään. Kirjoittaminen tekee lukemastani merkityksellisemmän. Toki tilastoin Goodreadsiin, mutta mitään kovin syvällistä en sinne saa aikaiseksi.

Annan siis tälle blogille uuden mahdollisuuden, ja uusi vuosikin lähenee jälleen. Ihanaa taas pureutua lukemaani täällä. <3

John Williams: Butcher's Crossing

"...häntä oli järkyttänyt se, miten biisoni oli hetkeä aiemmin ollut ylpeä, jalo ja täynnä elämän arvokkuutta mutta sitten alaston ja avuton, ontelo riippuva ruho, minuutensa menettänyt, tai käsityksensä omasta itsestään menettänyt, ja irvokas, pilkkaavana huojuva hänen edessään. Biisoni ei ollut enää oma itsensä tai se, joksi hän oli sen kuvitellut. Sen minuus oli murhattu, ja Andrews oli aistinut tuon murhan tappavan jotain hänestäkin eikä ollut kestänyt kohdata sitä."

John Williams on kirjailija vailla vertaa. Hän saa minut innostumaan jopa western-kirjasta, sillä niin vastustamattomasti hän vie tarinaa eteenpäin. Erämaan, biiisoneiden teurastuksen ja raavaiden miesten kuvauksen alle piiloutuu muistakin hänen teoksistaan tuttuja aiheita ja teemoja: itseään etsivä mies, elämän ohimenevyys ja pientä - vaikka elämänsä voimissa hetkellisesti mahtavaakin - ihmistä suuremmat voimat.

Williamsin kolmesta teoksesta (oi, miksei hän kirjoittanut enemmän?) Butcher's Crossing (1960, suom. 2017) on viimeinen, jonka luen. Pelkäsin hieman siihen tarttua, koska aihepiiri tuntui niin vieraalta. Stoner ja Augustus olivat kuitenkin minulle niin tärkeitä lukukokemuksia, että tiesin lukevani myös tämän. Kolme aivan erilaista kirjaa genreltään, mutta silti ne nivoutuvat yhteen.

Eikä kirja pettänyt! Mietin sitä koko ajan, ja sen maailmasta on kovin vaikea irtautua. Williams pystyy kerronnallaan koskettamaan syvältä ja suomennos on harvinaisen laadukas.

Kirjan alussa päähenkilö William Andrews jättää Bostonin ja yliopiston suunnatakseen syvään länteen kohti koskematonta erämaata. Butcher's Crossingin pienestä pölyisestä kylästä hän löytää kolmen miehen seurueen, jonka kanssa suuntaa vuorille metsästämään vielä mahdollisesti olemassa olevaa suurta biisonilaumaa. Matka on pitkä ja sen aikana Andrews vähitellen muuttuu pysyvästi. Kuka hän on ja miksi hän haluaa tulla? Kirja on (myös) kehitystarina naiivista idealistista kohti elämän raaistamaa ihmistä. Mitä tämä elämä oikein on? Sitä tuntuu kirja kysyvän jokaisella sivullaan.

Vielä Andrewsiakin mielenkiintoisempi henkilö on metsästysryhmän johtaja Miller. Hän on oman alansa eliittiä, arvonsa tunteva ja äärettömän taitava työssään. Miller on niin kyvykäs samooja, että hän on yhtä luonnon kanssa. Millerin ulkonäkö kuvataankin välillä lähes eläimellisenä. Yhden virheen tämä mies kuitenkin tekee: hän sortuu ylettömään tappamiseen, kerskakulutukseen, yli tarpeen luonnon aarteiden haalimiseen. Virhe ja aikakauden muutos vie häneltä kaiken, arvon ja minuuden, kuten hänen lahtaamiltaan eläimiltä.

Tuntuu kuin Williams kertoisi tämän biisonien lähes sukupuuton partaalle vievän lahtauksen olevan merkin jostakin ihmiselle (ainakin amerikkalaisuudessa piilevälle) ominaisuudesta. On vaikea tyytyä vähään. Aina on himo suurempaan, ja lopulta tämä voi tuhota kaiken.

Williamsin kirja kertoo myös aikakauden lopusta ja muutoksesta, jonka uhriksi jotkin ihmisryhmät joutuvat väistämättä. Sivistys puskee jo erämaahankin, junaraiteita rakennetaan aivan erämaan porteille, ihmisten mieltymykset muuttuvat ja pian metsästäjien aika on ohi. Jotkut kuolevat sukupuuttoon kuten eläinlaumat erämaassa. Se on väistämätöntä eikä kukaan sitä pyytele anteeksi.

Mietin pitkään, mihin Helmet-haasteen kohtaan tämän kirjan laittaisin. Se sopisi mainiosti ainakin kohtaan #3, kirja kuuluu sellaiseen kirjallisuudenlajiin, jota et yleensä lue, mutta päätän silti laittan sen kohtaan #39, ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja. Ihmiskunta on kautta aikojen nähnyt eläimen hyödykkeenä ja pääoman polttoaineena. Ihminen tuntuu lajina kuluttavan kaiken näkemänsä, jopa yli maapallon kestokyvyn. Se jättää pelon: Mitenköhän meidän oikein käy?