Joskus kirja johtaa toiseen, ja lukemisesta tulee kuin ketju. Näin kävi minulle Markus Zusakin Kirjavarkaan jälkeen, nimittäin kiinnostuin tarinan perheen kellarissa piilotellun juutalaismiehen innoittamana tutkimaan oikean elämän kohtaloita natsi-Saksassa. The Last Jews in Berlin (1981) kertoo huikeita selviytymistarinoita juutalaisista, jotka elivät paperittomina, väärennetyin paperein tai täysin kätkössä pääkaupungissa Berliinissä, aivan Gestapon silmien alla ja ahnaiden käsien lähellä koko sodan ja natsivallan ajan.
Berliini ei ollut natsien ydinaluetta. Sitä pidettiin liian vapaamielisenä, monikulttuurisena ja turmeltuneena. Natsit joutuivat 30-luvulla jopa tuomaan kannattajiaan yleisöksi muualta Saksasta marsseihinsa ja tapahtumiinsa. Berliinissä oli suuri juutalaisväestönosa, jonka identiteetti oli vahvasti saksalainen, jopa enemmän kuin juutalainen. Kaikki juutalaiset eivät olleet menestyneitä, mutta moni oli. Heillä niin vahva ote yhteiskunnasta sen kaikilla osa-aluella tieteessä, taiteessa ja taloudessa, eivätkä natsit aluksi saaneet heitä pois, sillä heillä oli puolestapuhujia ja heidät koettiin liian tärkeiksi.
Natsit, ja erityisesti propagandaministeri Goebbels, ottivat kuitenkin kunnia-asiakseen "puhdistaa" Berliini sen juutalaisväestöstä viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen. Vain muutamat etuoikeutetut –puoliksi juutalaiset ja naimisissa arjalaisten kanssa olevat – saivat jäädä, kun muita odotti kuljetus idän kuoleman- ja työleireille. Vuoteen 1942 mennessä juutalaisten puolestapuhujiakaan ei Berliinissä enää ollut, jäljellä oli vain natsien hyväksyviä kannattajia ja heidän toimiaan hiljaa seuraavia. Ensimmäiset massakuljetukset Auschwitziin lähtivät tuolloin.
Monet varakkaat juutalaisperheet lähtivät Saksasta pois jo ennen sotaa antisemitismin lisääntyessä, mutta useat eivät voineet uskoa, että henkeä uhkaavaa vainoa voisi tapahtua sivistyneessä kotimaassa. Väkivaltaiset juutalaisväestöön kohdistuvat pogromit kuuluivat toiseen maailmaan, Venäjälle ja muualle Itä-Eurooppaan, ei filosofejen ja säveltäjien Saksaan. Toisin kuitenkin kävi: Berliinin 160 000 juutalaisesta oli sodan alkaessa hävinnyt puolet, suurimmaksi osaksi maastamuuton ja ilmiöksi muuttuneiden itsemurhien takia, ja sodan päättyessä jäljellä oli 4,700 arjalaisten kanssa naimisissa ollutta, 1400 onnistui pelastumaan piiloutumalla ja 50 535 kuolemanleireille lähetetystä juutalaisesta vain 1900 palasi Berliiniin.
Kirjassa kerrotaan viiden piiloonmenneen miehen ja naisen tarina yksityiskohtaisesti, sillä kirjailija pääsi laajan taustatutkimuksen lisäksi myös haastattelemaan heitä. Gross kertoo kirjan alussa perineensä työn toiselta tietokirjailijalta, joka oli kokenut työn liian ahdistavana ja saanut jopa fyysisiä oireita aiheen ahdistavuuden takia. Gross vie tutkimuksen kuitenkin loppuun ja antaa lukijalle laajan ja kaikkea muuta kuin kuivan kuvauksen juutalaisten, heidän auttajiensa sekä metsästäjiensä kohtaloista. Tyyli muistuttaa osittain jopa trilleriä ja uskomattomia juonenkäänteitä voisi luulla sepitetyiksi.
Mitä selviytymiseen tarvittiin? Kirjan perusteella selvää on ainakin, että usein selviytyminen vaati paljon rahaa. Mustanpörssin ruoka ja asuminen maksoivat huimasti, ja vain harvoilla oli tällaisia säästöjä. Apua tarvittiin aina myös ns. arjalaisilta, jotka altistivat auttaessaan myös oman henkensä. Lisäksi sattumalla – tai johdatuksella tai kohtalolla, nimetköön kukin tämän oman uskonsa mukaan– oli suuri julma tekijä. Eräässä kirjan tarinassa mies kertoo pakemistilanteessa arponeensa kumppaninsa kanssa, pakenevatko he vasemmalle vai oikealle: vasemmalle paenneet pelastuivat, oikealle menneet jäivät kiinni.
Piiloon painuneet juutalaiset olivat jatkuvassa paljastumisen vaarassa. Ihmisiä pelastui piiloutumalla huonekaluihin, hylättyihin mökkeihin, kellareihin, kauppatiloihin ja salaisiin huoneisiin. Natsit käyttivät tehokkaasti hyväkseen juutalaisten hätää rekrytoimalla juutalisia paljastamaan piiloilevia. Kuuluisin näistä Gestapon hyväksi työskennelleistä juutalaisista oli "myrkyllinen blondi" Stella Kübler-Isaacksohn, joka oman henkensä pelastaakseen paljasti 600 - 3000 Berliinissä piilotelleen juutalaisen. Nainen itse selvisi sodasta, mutta joutui kymmeneksi vuodeksi vankeuteen osallistumisesta sodanaikaisiin juutalaisten murhiin.
 |
| Stella Kübler-Isaacksohn |
Berliinin pommitus toi juutalaisille toivoa, mutta myös asetti heidät muuta väestöä paljon herkempään vaaraan. Juutalaiset eivät voineet mennä pommisuojiin, koska niissä usein tarkistettiin henkilötodistuksia. Vapautumista odotettiin, mutta moni juutalaisnainen muiden berliiniläisten mukana joutui punasotilaiden raiskaamaksi vapauden vihdoin koitettua.
Mieleen jäi: Moneskohan lukemani holokaustia tai natsi-Saksaa käsittelevä kirja tämä on? Silti opin valtavasti uutta. Kirja on todella mielenkiintoinen, vaikka hajanaiselta rakenteeltaan lukijalle hieman haastava
Matka ajassa: 1930-luvulta sodan loppuun
Matka paikassa: Berliini
Kenelle suosittelisin: Toisesta maailmansodasta, holokaustista ja historiasta kiinnostuneille
Miten teilleni: Sähkökirjana kirjastosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti