Tämän vuoden kirjallinen matkani maailman ympäri on vienyt minut Kuubasta Israeliin ja sieltä Itämeren kautta Puolaan. Viimeisin matkakohteeni on 4700 km pitkä Keski-Afrikkaa leikkaava Kongo. Tämä matka olikin sitten odottamattoman pitkä ja hidas. Lähes niin tuskainen, että melkein aistin, että joki vaatii matkaajalta uskalluksen lisäksi myös kärsivällisyyttä. Tim Butcherin matkakertomus Blood River (2007) kertoo toimittajan omakohtaisen uhkarohkean ja vaarallisen joen valloituksen sotien repimässä Kongossa.
Butcherin päähänpinttymä on seurata kuuluisan tutkimusmatkailija Henry Stanleyn (hän, joka lausui legendaarisen repliikin "Doctor Livingstone, I presume?") matkan Kongo-joen päästä päähän. Matka oli Stanleyn aikoihin 1800-luvulla vaarallinen ja vaati Stanleyn seurueen henkiä ja ajoi tutkimusmatkailijankin lähes nälkäkuoleman partaalle. Sairaudet ja kannibalismi vaanivat eurooppalaisia matkaajia.
Vaarallinen se on vieläkin, sillä 2000-luvun alussa Kongon infrastuktuuri on taantunut lähes olemattomiin, maata ei tunnu hallitsevan juuri ketään ja väkivaltaisuudet ovat jatkuvasti läsnä siinä määrin, että maatievaellus on lähes mahdotonta. Ulkomaalaiset avustustyöntekijät liikkuvat vain lentäen. Kongo on synkkä paikka, pitkien sotien, kolonialismin, korruption ja diktaruurin repimä maa. Sen historia on traaginen, mutta nykyhetki yhtä kaaosta. Kaikesta tästä huolimatta Butcher haluaa tehdä matkan – ja ottaa valtavan henkilökohtaisen riskin.
Eikö kuulostakin kiehtovalta? Takakansi on jännittävä ja Helmet-haasteen kohta #14 (valitsin kirjan takakannen perusteella) vedetään siis yli.Valitsin kirjan luettavakseni, koska pidän matkakertomuksista ja halusin oppia lisää alueesta – ja jännittää jääkö kirjailija henkiin.
En tiedä Afrikan mantereesta paljonkaan, ja sen eri maat niputtuvat mielessäni valitettavasti vain yhdeksi isoksi Afrikaksi. Kirja olikin matkakertomuksen lisäksi rautainen annos historiaa – ehkä liiankin. Luin muutaman sivun kerrallaan ja meinasin iltaisin nukahtaa kesken lukemisen, vaikka kirja ei ole tylsä. Hidaslukuinen se kuitenkin on, eikä kovin jännittävä. Tosin olisi se pitänyt tietää jo etukäteen: millaista on kellua hitaasti virtaa pitkin tuhansia kilometrejä ja poiketa muutamiin kaupunkeihin ja kyliin, jotka ovat täsmälleen toistensa kaltaisia? Mitään hirvittävän vaarallista matkaaja ei kohtaa varoituksista huolimatta. Butcher kuvaakin monisanaisesti tylsistymistään. Ilman laajaa historiallista näkökulmaa Kongoon kirjaa ei olisi ehkä syntynyt.
Kirja on silti lukemisen arvoinen. Se antaa rehellisen kuvan kaaokseen ajautuneesta yhteiskunnasta ja sen selviytyjäkansalaisista. Vanhemmat ovat valmiita luovuttamaan lapsiaan valkoiselle muukalaiselle, koska näkevät ettei kotimaassa ole mitään toivoa. Miltäköhän Kongo näyttää tänään? Kirjan kirjoittamisesta on jo kymmenen vuotta ja ehkä tilanne on rauhoittunut. Toivottavasti, sillä kongolaisille toivoisi oikeutetusti jo vihdoin valoisempia päiviä, niin kamala maan historia on ollut. Olen silti itsekkäästi iloinen, että oma matkani Kongolla on ohi.
Mieleen jäi:
"But while the towns were now abandoned and the boats left to rust, the one constant was the pirogue. It gave the river its pulse, moving people and goods across a swathe of central Africa that was all but abandoned by the outside world. - My Congo journey deserved its own category: ordeal travel"
Matka ajassa: 2000-luvun alku
Matka paikassa: Kongo
Kenelle: matkakertomusten ystävälle, Afrikasta ja kolonialismista kiinnostuneelle
Miten tielleni: kirjastosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti