Mats Strandberg: Risteily

Taisin viime postauksessa sanoa, että tarvitsen rankan lukukokemuksen seuraajaksi jotain aivan muuta. No, ruotsalaisen Mats Strandbergin kauhuromaani Risteily (2015, suomennos 2016) on jotain aivan muuta kuin edellinen lukemani teos. Kovin kevyttä luettavaa ei tämäkään ollut, vaikka "kevyeksi" kirjallisuudeksi tämän luokittelen. Miettiä ei paljon tarvinnut, vaan yrittää ainoastaan paikantaa tapahtumat (yleensä runsas ja ylitsevuotava verenvuodatus) tuttuakin tuttummille ruotsinlaivan käytäville. Kaikki muu onkin valmiiksi katettua ja tarinan liikkeelle lähdettyä myös melko ennalta-arvattavaa, vähän kuin meriaamiainen Siljalla. Aivot narikkaan, sillä tax-free ja muut ilot kutsuvat!

Täytyy myöntää, etten ole yliluonnollisen kauhun ystävä. Olen lukenut genreä hyvin vähän, vaikka muutamat lukemani Stephen Kingin kirjat ovat olleet hyviä kokemuksia. Jokaista teosta pitää arvioida oman genrensä sisällä, ja varmasti genren ystävät osaisivat arvioida tämänkin teoksen paremmin kuin minä. Jokin kauhussa minua kuitenkin kiehtoo, koska tämän kirjan latasin koneelleni. 

Kirjan kansi on karmiva ja veti heti puoleensa, mutta vielä enemmänja tässä kirjassa erityisesti veti puoleensa tapahtumapaikan arkisuus. Minulla, kuten suurimmalla osalla suomalaisista ja mitä ilmeisemmin myös ruotsalaisilla, on vahva muistijälki parhaat päivänsä nähneiltä Itämeren risteilylautoilta. Suljettuna paikkana sehän mitä parhain kauhun tai dekkarin tapahtumapaikka! Tässä on myös tämän teoksen vahvuus. Risteily kuvataan juuri sellaisena kuin se minullekin on aivoihin piirtynyt. 

Tämä risteily ei kuitenkaan ole kaikilta osin tavallinen, sillä mukaan on päätynyt salaperäiset uhkaavat matkustajat, äiti ja pieni poika. Kirjan puolenvälin jälkeen alkaa sellainen vampyyri/zombi-ilakointi, että lukijakin lopulta innostuu. Alku tässä kirjassa on mielestäni tylsä, eikä liian myöhään alkanut jännitys ole sitä suurinta sekään.   

Suurin ongelma tässä kirjassa minulle oli se, etten saanut yhteenkään kirjan lukuisista henkilöistä oikein minkäänlaista yhteyttä tai suhdetta.  Eikö juuri tämä ole kauhussa tärkeää, sillä muuten ei pelkää yhdessä henkilöiden kanssa ja heidän puolestaan? Kaikki jäivät nyt pinnallisiksi ja osa jopa vastenmielisiksi hahmoiksi. Täytyy myöntää, ettei osan verinen kohtalo juuri harmittanut. Tuntuu, että kirjailija jopa vähän moralisoi risteilykansan pinnallisuutta ja irstailua. Sodoman ja Gomorran meininki saa todellisen koston. Sisältä kuolleet ihmiset päätyvät sitten lopulta kirjaimellisesti eläviksi kuolleiksi.

Jonkinlaista pientä asenteellisuutta olen havaitsevanani suomen kieltä kohtaan. Kirjassa useassa kohdassa mainitaan sen olevan outoa, konsonanttien (!) täyttämää, rumaa ja käsittämätöntä. No joo, onhan naapurikansojen välillä pientä latautunutta uteliaisuutta ja paheksuntaa. Annan anteeksi siis. 

Ihan ok-tunnelma kuitenkin jää, jos yritän summata lukukokemusta. Tämä oli helppoa ja viihdyttävää, vaikka todella mitäänsanomatonta. Helmet-haasteeseen tämä kirja uppoaa kohtaan #6 (kirjassa on monta kertojaa). Pistän mutkia aika tavalla suoriksi, sillä tarinassa on hänkertoja koko ajan, mutta näkökulma vaihtuu luvuittain eri henkilöiden välillä. Luvut on nimetty kulloisenkin kokijan mukaan. Kelpaa siis mielestäni tähän.   

Mieleen jäi:

"Dan seuraa jälkiä. Uusia hajuja nousee kokolattiamatosta joka askeleella. Jostain hytistä kuuluu miehen nyyhkytystä. Kauempana suljetun oven takaa kuuluu musiikkia. Vanha ihminen nauraa kunnes alkaa yskiä. Kaikki nämä elämät täällä."

Matka ajassa: 2010-luku

Matka paikassa: Itämeri Ruotsin ja Suomen välissä

Kenelle: yliluonnollisen kauhun ystäville, muille ehkä vähän liikaa tai liian vähän.

Miten tielleni: ostettu e-kirja