Markus Torgeby: Juoksijan sydän

"Juokseminen on vapaan ihmisen likkettä. Ei siinä tarvita mitään hallintoa tai härveleitä, vain vetää kengät jalkaan ja lähteä liikkeelle. Löytää. Antaa veren kiertää. Kaikki kirkastuu silloin."

                                                                                        Markus Torgeby, Juoksijan sydän

Tässä kävi, kuten arvasin: ohi kaikkien lukusuunnitelmien kiilasi nopein askelin ruotsalaisen Markus Torgebyn omaelämänkerta Juoksijan sydän. Torgeby kertoo tarinansa kasvusta juoksijaksi ja tasapainon löytämisestä elämässään. Torgeby ottaa myös vahvasti kantaa suorituskeskeiseen juoksuharrastukseen ja sen ympärillä pyörivään kaupallisuuteen. 

Lahjakas nuori Torgeby ajautuu eksyksiin itsensä ja juoksutreenejensä kanssa. Ulkopuolelta tulevat tavoitteet vievät ilon juoksemisesta ja ymmärtämätön valmentaja patistaa jaksamaan kivusta ja loukkaantumisesta huolimatta. Torgebyn elämään varjostaa myös äidin MS-tauti, joka kuvataan kirjassa sydäntä särkevän realistisesti. Äiti on kirjailijalle selkeästi rakas ja tärkeä – kirja on myös hänen tarinansa. Äiti uskoo ihmeparantumiseen, jota ei kuitenkaan tule hengellisissä kokouksissa, eikä saarnamiesten kätten alla. Kirja lähestyy myös hengellistä puoskarointia, mutta ei kuitenkaan ota sitä käsittelyynsä tarkemmin. 

Torgeby löytää rauhan metsästä. Hän vetäytyy erakkoelämään Jämtlantiin itse rakentamaansa kotaan neljäksi vuodeksi. Hän ei tarvitse muita, kaiken tarvittavan hän saa luonnosta ja itsestään. Elämän täyttää juoksu, joka tuntuu nyt hyvältä jälleen. Torgebyyn ravinto on askeettinen: kaurahiutaleita ja hunajavettä pääasiassa. Torgeby vihjailee myös jonkin asteisesta häntä haitanneesta syömishäiriöstä. Isoisä syyttääkin lapsenlastaan äärimmäisyyksiin päätymisestä. Onhan metsäläisyys äärimmäistä ja toisista ihmisistä eristäytyminen äärimmäistä. Torgeby perustelee valintaansa yksinkertaisesti sillä, että hän tarvitsi sitä ja se tuntui hyvältä. 

Kirja on hyvin ruumiillinen, vaikka henkisestä hyvinvoinnista puhutaankin paljon. Torgeby kuvaa ruumiinsa tuntemuksia, loukkaantumisia, sairastumisia, nälkää, eritteitä, ravintoaan ja yleistä fyysistä olotilaansa poikkeuksellisen tarkasti. Ehkä juuri tämä tekee kirjasta aidon ja mielenkiintoisen. Henkistä hyvinvointia ei voi erottaa fyysisestä, ihminen on kokonaisuus. Juoksu lähtee pään sisältä, mutta ennen kaikkea juoksu on ihmiselle luonnollinen, fyysinen teko. Jalkaa toisen eteen. Yksinkertaista. Mitään gurua ja hörhöilijää Markus Torgebystä ei saa. Hän vain kertoo, miten itse löytää tasapainon elämässään. 

Tähän olisi kiva lopuksi kirjoittaa omaa tarinaa juoksijana. Entinen sohvaperuna keksihiiri juoksi nimittäin ensimmäisen maratoninsa kaksi viikkoa sitten. Ehkä päivittelen sen tähän myöhemmin, nyt kuitenkin mies huutelee lenkille, joten enköhän lopeta löpertelyni ihan Markuksen kunniaksi. 

Mieleen jäi:

"Tunnen itseni sitä vahvemmaksi mitä kauemmaksi juoksen, kun kukaan ei tiedä missä olen."   

Matka ajassa: 1980–nykyhetki

Matka paikassa: Ruotsi, Nepal, Tansania
Kenelle: juoksijoille, suorittajille, itsensä etsijöille