J.D.Salinger: Sieppari ruispellossa

Pääsiäiskanakin ihmettelee Siepparia


"Mä olisin vaan sellanen sieppari ruispellossa. Mä tiedän että se on hullua, mutta se on ainut mitä mä oikeasti haluaisin olla."

J.D.Salingerin klassikko Sieppari ruispellossa (1951, Saarikosken suomennos 1961, Schroderuksen uusi suomennos 2004) on ollut pitkään (totuuden nimissä vuosikymmenen ainakin) lukulistalla. Se on niitä teoksia, joista on paljon tietämystä ja ennakkokäsityksiä. Se kuuluu yleissivistykseen ja sen nimi pompahtaa vähän väliä eteen yllättävissä yhteyksissä. Melkein niin tuttu, ettei ole tehnyt mieli lukea.

Täytyy myöntää, etten oikein odottanut tämän kirjan lukemista. Olin melko varma, että petyn tai päädyn ärtymään jonkinlaiseen (teko)taiteelliseen tajunnanvirtatekstiin. Kerran aiemminkin olin yrittänyt tarttua teokseen opiskeluvuosina saatuani sen lahjaksi. Saarikosken slangisuomennos alkoi aivan ensisivuilta tainnuttamaan ja lopullinen tyrmäys tuli toisen luvun kohdalla. Jätin kirjan kesken ja työnsin sen vuosiksi kirjahyllyyn. Siellä se on pölyttymässä edelleenkin. En halua antaa väärää ylimielistä todistusta: Saarikosken suomennos on aikansa kulttuuriteko ja varmasti tekee kunniaa omalla persoonallisella tavallaan alkuperäiselle tekstille, mutta minulle se ei vaan avautunut Saarikosken kynän kautta.

Omaksi onnekseni tajusin yrittää uutta Arto Schroderuksen suomennosta ja pääsin tutustumaan ja kokemaan Salingerin tekstin, sillä tämä päätyi jopa vahvaksi lukukokemukseksi. Jos joku teos on yllättänyt positiivisesti, niin se on tämä.

Nuori Holden Caulfield on hukassa kuten vain nuori aikuistumisen kynnyksellä voi olla. Hän on saanut kaiken helposti, elää yltäkylläisyydessä ja etuoikeudessa, mutta mikään ei tunnu miltään. Ihmiset ja kulttuuri ympärillä on falskia ja tyhjää, ja vaikka Holden sen välillä kokeekin hervottomana, se ajaa hänet masennuksen partaalle. Kirja seuraa muutamaa onnetonta päivää New Yorkissa Holdenin opinahjon heitettyä hänet ulos piiristään. Lukijalle kuitenkin jää olo, että nämä ovat luultavasti ne surkeimmat päivät ja toivoa paremmasta on.

Holden on teinikulttuurin ja -kirjallisuuden eksynyt, uhmakas, kyyninen, aitoutta etsivä prototyyppi. Hänessä tiivistyy modernin (vai onko tämä jo peräti postmodernin) ihmisen elämän tyhjyys ja tuska. Ihmiset ympärillä ovat tyhjiä tai pinnallisia ja pakenevat Hollywoodin tuotoksiin ja kuluttamiseen. Välillä on vaikea uskoa, että kirja on kirjoitettu jo aivan 50-luvun alussa. Amerikka oli jo silloin kovin tämän päivän oloinen.

Teatteri, elokuvat ja osa kirjoista, ihmissuhteet sekä seksi on tyhjää täynnä, mutta lapset edustavat aitoa ja totta. Voin kuvitella, että tästä teoksesta on pahennuttu, sillä sen kieli ei vieläkään säästele. Sellainen on nuoruus ja sen raaka mustavalkoisuus.

Pidin siis Siepparista. Se sai minut nauramaan ja se kosketti, mutta voin silti ymmärtää, että nuoren Holdenin kärsimykset voivat ärsyttääkin. Täydet viisi tähteä klassikolle minulta siis!

Tämä kirja pitäisi varmaankin Helmet-haasteessa pistää kohtaan käännöskirja, mutta lukijan itseoikeudella laitan tämän kirjan kohtaan #32, kirja on inspiroinut muuta taidetta. En tiedä olenko ainoa, mutta minä törmään erilaisiin intertekstuaalisiin leikittelyihin vähän väliä, niin vankka tämän teoksen paikka on osana amerikkalaista ja maailmanlaajuista kirjallisuutta. Salinger oli aikanaan ajan hermolla tai jopa aikaansa edellä, ja hän loi jotain, joka elää edelleen.

Hyvää pääsiäistä, rakas lukijani!

Mieleen jäi: "Jotkut saattaa etsiä päiväkausia jotain mitä ne on hukanneet. Minulla ei taida olla koskaan mitään sellaista, minkä hukkaamisesta välittäisin kovin paljon. Ehkä minä olen sen takia osaksi raukka. Ei se tosin mikään selitys ole. Ei tosiaankaan. Ei pitäisi olla raukka edes osaksi." 

Matka ajassa: 1950-luvun alku tai 1940-luvun loppu 

Matka paikassa: New York

Kenelle suosittelen: Nuoruuden kokeneille :)

Miten tielleni: kirjastosta