sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Katsaus vuoteen 2017


On aika katsoa taaksepäin vuoden 2017 lukukokemuksiin ja toivottaa onnellista ja kirkasta uutta vuotta! Tämä vuosi oli osaltani runsas ja antelias: sain lukea 59 kirjaa, joista valtaosa oli – ehkäpä jo ennakkoon tiukan seulan takia – laadukkaita ja hienoja lukunautintoja. Minulle käy usein niin, että osaan arvostaa kirjaa vasta sen loppuun luettuani. Lukeminen vaatii keskittymistä, ja välillä se on jopa työlästä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei kirja voisi olla lukemisen arvoinen tai hyvä. Raskas klassikkokin usein antaa paljon pohdittavaa, jopa hämmentävän paljon pureskeltavaa, vaikkei hetkellistä mielihyvää tuokaa. Saattaa olla kliseistä, mutta lukeminen todella on ravintoa aivoille ja mielelle. Se on itsensä ylittämistä usein, ja olen haastanut itseäni tänä vuonna. Siitä olen tyytyväinen ja kiitollinen – ehkä jopa hieman ylpeä. 

Nyt siis pieni laadullinen ja määrällinen katsaus lukemaani. 

Olen lukenut, osittain Helmet-haasteen takia, monipuolisemmin kuin ennen. Olen liikkunut – jopa harpponut! – genrestä toiseen sujuvasti. Fantasiaa, kauhua, scifiä, tietokirjaa, dekkareita, uutuuksia ja klassikoita sulassa sovussa!

Kirjoistani on ollut sarjakuvaromaaneja viisi, ja näistä olen ollut erityisen iloinen. Ennen tuntematon kirjallisuudenlaji on alkanut avautua. Erityisesti Guy Delislen matkakertomukset Merkintöjä Jerusalemista ja Pjongjang ovat huikeita ja älykkäitä, joten suosittelen niitä kaikille. Runokokoelmia luin harmittavasti vain kaksi: Eeva Kilven Perhonen ylittää tien ja Antti Holman Kauheimmat runot, mutta tietynlaisina kohokohtina nekin jäivät mieleen. Novellikokoelmia mukaan mahtui yllättäen vain kaksi, joista mieleen jäi Alice Munron vaikeahko mutta loistava Jupiterin kuut. Uudenvuodenlupauksena olkoon lukea enemmän novelleja!  

Olen lukenut englanniksi enemmän kuin pitkään aikaan, josta olen todella iloinen. Kielitaitoni riittää myös kaunokirjallisuuden lukemiseen! Käytän työssäni englantia päivittäin, mutta olen aiemmin ollut arka lukemaan kovin paljon fiktiota englanniksi, koska ajatukseni on ollut, että lukunautinto menee vaikean kielen ja uusien sanojen takia. Nyt kuitenkin olen päässyt tämän ennakkoluulon ohi onneksi. Englanniksi on saatavilla paljon mahtavia kirjoja, jotka olisivat jääneet lukematta, jos en olisi uskaltanut pois mukavuusalueelta. Englanniksi luin tänä vuonna 14 kirjaa. 

Olen kuitenkin onnellinen jokaisesta käännöskirjasta ihanalle äidinkielelleni. Kirja suomeksi menee ihon alle aivan toisella tapaa. Suomi on minun tunnekieleni, ajattelun ja ilmaisun paras väline. On valtavan hienoa, että suomeksi käännetään niin hienosti! Kiitos, maailman parhaat kääntäjät! Käännöskirjoja luin tänä vuonna 30, eli noin puolet lukemastani. Suomenkielistä kotimaista kirjallisuutta taas lukemastani oli 15. 

Mieskirjailijat jyräsivät tänä vuonna naiset: naisten kirjoittamia kirjoja oli vain 20. En tosin näe tätä mies- ja naiskirjailija jakoa kovin tarpeellisena, mutta ehkä tässäkin on hyvä pitää jonkinlainen tasa-arvo tai ainakin tasapaino mielessä.

Nyt TOP 5 -lukukokemuksiin ja ehdottomasti suositeltaviin kirjoihin. Valikoin nyt monen erinomaisen kirjan joukosta mielestäni kirjat, joista nautin eniten. 



John Williams: Stoner

Hehkutettu ja kiitetty John Williamsin vähäeleinen, mutta aivan valtavan puhutteleva Stoner on loistava kirja. Stoner ja hänen elämänsä jää mieleen ja on tunnelmaltaan kovin intensiivinen. Liikutuin ja elin hänen kanssaan. Williamsin historiallinen romaani Augustus kuului myös tämän vuoden huippukirjoihin.


Hans Fallada: Yksin Berliinissä

Ehkä paras tänä vuonna lukemani kirja. Kirjan loppu salpasi hengen, enkä muista muutenkaan koskaan lukeneeni vastaavaa teosta yksinäisestä vastarinnasta. Ei helppoa tekstiä, mutta valtavan palkitseva lukukokemus.




Kate Atkinson: Hävityksen jumala

Ensimmäinen kirja, jonka Kate Atkinsonilta luen, ja heti vei kirjailijan tyyli mennessään. Ihana kirja!


Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Oryx ja Crake avaa vahvan dystopiatriologian, jonka viimeinen osa on minulla vielä lukematta. Nautin tästä kirjasta todella. Atwood on loistava kirjailija.


George R.R. Martin: Valtaistuinpeli

Ja tämä! Taistelin vastaan, ja hieman pilkallisesti olen sivusta seurannut TV-sarjan hypetystä, mutta Jään ja tulen laulu on paras aikuisille suunnattu fantasiasarja, johon olen Tolkienin jälkeen törmännyt. Martinin luoma maailma on yksityiskohtainen, järkälemäisen kokoinen ja synkkä sävyltään. Olen edennyt sarjan toiseen osaan ja nauttinut lukemastani. Suosittelen.

Tässä vielä HelMet-haaste tältä vuodelta kokonaisuudessaan:


1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis (David Grossman: Sinne missä maa päättyy)
2. Kirjablogissa kehuttu kirja (The Sunlight Pilgrims)
3. Suomalainen klassikkokirja (Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu)
4. Kirja lisää hyvinvointiasi (Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien)
5. Kirjassa liikutaan luonnossa (Jon Krakauer: Into Thin Air
6. Kirjassa on monta kertojaa (Mats Strandberg: Risteily)
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja (Elena Ferrante: Uuden nimen tarina)
8. Suomen historiasta kertova kirja (Anneli Kanto: Lahtarit)
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja (Ian McEwan: Pähkinänkuori)
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis (Asko Sahlberg: Pilatus)
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja (Antti Holma: Kauheimmat runot)
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja (Heidi Köngäs: Hertta)
13. Kirja "kertoo sinusta" (Yuval Harari: Homo Deus)
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella (Tim Butcher: Blood River)
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen(Sandra Brown: Mean Streak)
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja (Colson Whitehead: The Underground Railroad)
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista (Richard Bach: Lokki Joonatan)
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa (Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä he tekevät)
19. Yhdenpäivänromaani (Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki)
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö (Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies)
21. Sankaritarina (Hans Fallada: Yksin Berliinissä)
23. Käännöskirja (Alice Munro: Jupiterin kuut)
24. Kirjassa selvitetään rikos (Shari Lapena: The Couple Next Door)
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole (Guy Delisle: Pjongjang)
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja (Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas)
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan (John Williams: Augustus)
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia (Kate Atkinson: Hävityksen jumala)
31. Fantasiakirja (George R.R. Martin: Valtaistuinpeli)
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta (D.J.Salinger: Sieppari ruispellossa)
33. Kirja kertoo Intiasta (Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö)
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt (Mika Waltari: Johannes Angelos)
35. Kirjan nimessä on erisnimi (John Williams: Stoner)
36. Elämäkerta tai muistelmateos (Katarina Baer: He olivat natseja)
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta (Stephen King: Mersumies)
38. Kirjassa mennään naimisiin (Jane Austen: Järki ja tunteet)
39. Ikääntymisestä kertova kirja (Rutu Modan: The Property)
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä (Han Kang: Vegetaristi)
41. Kirjan kannessa on eläin (Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia)
42. Esikoisteos (Yaa Gyasi: Homegoing)
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään (Jussi Valtonen: Siipien kantamat)
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta (Isaac Bashevis Singer: Isäni seurakunta)
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja (Mila Teräs: Jäljet)
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja (Markus Zusak: Kirjavaras)
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (Pierre Lemaitre: Iréne)
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän (Ernest Hemingway: Vanhus ja meri)
49. Vuoden 2017 uutuuskirja (Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa)
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (Asko Sahlberg: Amandan maailmat)

Hyvää uutta vuotta ja paljon luettavaa kaikille! 

perjantai 29. joulukuuta 2017

Uusi haaste ja pientä pohdintaa lukemisesta

Vielä on Internetin valtakauden aikoina paikkoja Suomenkin maassa, joissa yhteys on kovin surkea. Olisin loman kunniaksi halunnut peilata mennyttä lukuvuotta ja onnistunutta haastetta, mutta menee nyt näillä laitteilla ja yhteyksillä niin nihkeäksi, että jätän suosiolla muutaman päivän päähän kotiin palattuani.

Vuodenvaihde on lukemisen kulta-aikaa minulle: loma, uudet lahjakirjat ja yhä paisuva lukulista takaavat kirjanörtin nautinnon. Tänä vuonna minulla on loman kunniaksi paksujen kirjojen pino seuranani.



Mitä paksumpi järkäle, sen todennäköisemmin se kiehtoo minua, hidasta lukijaa. Saa nähdä, mihin asti pääsen tämän pinon kanssa. 

Pukki toi minulle myös sähköisen Booken-lukulaitteen, jota en ole ottanut vielä haltuun ollenkaan, vaikka sähköisiä kirjoja olen lukenut jo useampia. Onko jollain teistä kokemusta näistä laitteista? Ilmeisesti ainakin akku kestää puhelinta ja padia pidempään. 


Tänään julkaistiin uusi Helmet-haaste 2018! Vaikka aluksi uumoilin, jaksanko heti perään uudesta haasteesta innostua, huoli osoittautui turhaksi: mukana ollaan! Kivalta vaikuttaa uusi lista! 

torstai 28. joulukuuta 2017

Helmet-haaste hanskassa!


Tämän nobelisti Gabriel Garcia Marquezin pääteoksen "Sadan vuoden yksinäisyys" (1967) saan päätökseen vuoden 2017 loisteliaan Helmet-haasteen osaltani. Tiukoille meni, sillä jo mietin jääkö tämä viimeinen kirja puoleen väliin aivan kalkkiviivoilla. Pusersin sen kuitenkin loppuun, ja hyvä niin!

Kuten jo arvata saattaa, kirja ei ollut aivan helppoa sunnuntailukemista, mutta lukuhaasteeni sai arvoisensa päätöksen. Kirja on sellaista kielellistä ilotulitusta, outoja käänteitä ja erikoisia henkilöitä täynnä, että olo on hengästynyt ja vähän nuutunutkin. Tunnustan ja ymmärrän sen paikan maailmankirjallisuuden TOP 20 -klassikoiden parissa, mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta, että en tule luultavasti koskaan sitä uudelleen avaamaan. Voihan siansaparo, kirja löi minut kanveesiin 6-0!

Macondon eteläamerikkalainen kylä ja sen perustanut merkillinen Buendojen suku on vertaansa vailla. Sukupolvet lipuvat - ja usein sekoittuvat lukijan mielessä. Toistuvat Arcadiot, Joset ja Aurelianot pyörivät tapahtumien pyörteissä sellaisella vimmalla, että Suosittelen todella piirtämään sukupuun, jos haluaa pysyä kärryillä kuka on kuka! Itse aloitin, mutta annoin periksi ennen puoltaväliä.

Kirja herätti minussa voimakkaita visuaalisia mielikuvia. Näin elokuvana kauniin Remedioksen taivaaseenastumisen, ruumiita kuljettavan junan ja kyläläisten unohtelutaudit. En edes yritä tulkita, mitä tällä kaikella fantasialla kirjailija haluaa sanoa.

Helmet-haasteeseen kirja kuittaa kohdan, jossa kirjan nimessä on tunne. Yksinäisyys on toistuva tunnetila läpi sukupolvien yhä oudompien vahvojen henkilöiden parissa. En kiintynyt yhteenkään hahmoon, niin outoja he yksinäisyydessään olivat.

Helmet-haasteeseen palaan vielä uudelleen, sillä on aika katsoa taaksepäin menneeseen lukuvuoteen. Huikea matka tämä on ollut! Itse olen nyt reissussa, ja yhteys tökkii vähän väliä, joten huomenna uusi blogipäivitys aiheesta.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki


Mika Waltari teki sen taas: kirja, jolta en odottanut juuri mitään, ruokkii sielua, henkeä ja melkein ruumistakin. Valitsin luettavakseni kirjahyllyssäni vuosia maanneen kirjan Surun ja ilon kaupunki (1936) Helmet-haasteen takia, sillä piti löytää kirja, joka kertoo yhden päivän tapahtumista. 

Kirjan alussa Helsinkiin tulee juna ja sen mukana yksinäinen ja arvoituksellinen matkustaja, jonka repusta pilkistää kirveenvarsi. Kaupunki asukkaineen on heräämässä uuteen aamuun ja juna sylkäisee uusia ihmisiä sen joukkoon. Kauan lukija ei saa seurata ensimmäistä henkilöä, vaan kirjassa siirrytään kuin huomaamatta ihmisestä toiseen. Henkilöitä suruineen ja iloineen ovat muun muassa kuoleva vanha nainen, työtä vailla oleva turhautunut nuorukainen, rikas johtaja, kirjansa kanssa painiva kirjailija, pappi ja poikakoulun rehtori. 

Kaupunki yhdistää henkilöt, jonka pieninä osasina he päivänsä viettävät. Henkilöt liittyvät toisiinsa sattuman, sukulaisuuden tai pienten kohtaamisten kautta, mutta kerronta on enimmäkseen ihmisten sisäisen maailman kuvausta. Helsinki on henkilöistä suurin ja ihailluin Tulenkantajien ihanteiden mukaisesti. Nykylukijaa mietityttää, eikö Helsinki ollut 1930-luvulla kuitenkin melko pieni kaupunki, mutta kirjassa se esitetään sykkivänä suurkaupunkina. 

Olisi mielenkiintoista lukea kirjaa ajankuvauksena, vaikkei se siihen kovin hyvin sopeudu. Jonkinlaisia  aatteenpaloja ja uhkakuvia on löydettävissä, ja köyhien ja rikkaiden välistä epätasa-arvoa pohditaan syvällisesti. Kirjasta nauttii kuitenkin eniten, kun antautuu sen kauniin kielen vietäväksi. Päivä kaupungissa on lyhyt, ja jo pian juna lähtee pois matkustajineen illan hämärässä.

Helmet-haasteessa on tämän kirjan jälkeen jäljellä enää yksi kohta, ja sitten on haaste tältä vuodelta suoritettu. Tämä kirja siis kohtaan #19, yhdenpäivänromaani. Kiitos haasteelle tämän kirjan lukemisesta, sillä luulen sen jääneen ilman tätä lukematta.




Mieleen jäi: Surumielinen ja ylevä tunnelma Helsingin kaduilla

Matka ajassa: Yksi päivä vuonna 1936

Matka paikassa: Helsinki

Kenelle suosittelisin: Waltaria kannattaa lukea aina, joten suosittelen kaikille

Miten teilleni: Omasta kirjahyllystä


lauantai 2. joulukuuta 2017

Suomi 100

Suomi on minulle loputon latu
valkoinen ja helposti hiihdettävä
siinä kohtaa missä yllätyn aina  
miten hiljaisuus voikaan tulla näin kohti
se sama kohta missä varpaista menee tunto
mutta missä valo on niin äärettömän kaunis

Suomi on minulle Helsinki
Helsingin lokit
nälkäiset ja ahnaat
kovin hohtavat suolaisella taivaalla
kylmä lautta ja juna-asema
kesä tai talvi tuuli menee aina läpi

Suomi on minulle hämmentynyt hymy
toimii vaikka etäältä
arkinen mutta luotettava
toimistotuoli ja jonotuslappu

Suomi on minulle välillä törkeä ja mauton
perkele ja vitutus

Suomi on minulle terävän älykäs
sana tulee kohti
myös niiden suusta joiden viereen kukaan ei halua istua

Suomi on minulle harmaa kallio
ja sen päällä hopeainen sammal
jo ilmasta näkee että se on selkeä ja puhdas veistos
tyylikäs
vasta läheltä näkee elementtirajat, voimalinjat ja Flamingon

Suomi on minulle kieli
syvältä mustasta turpeesta syntynyt
sieltä itsensä kammennut
vetisenä, loputtomana virtana
taipuu ja lisääntyy
nousee ilmaan ja hajoaa pisaroina maahan
kansalaisen kuivaan suuhun laskeutuneet sanat

Sellainen on Suomi minulle
kansa, kieli ja maa





Leonard Gross: The Last Jews in Berlin



Joskus kirja johtaa toiseen, ja lukemisesta tulee kuin ketju. Näin kävi minulle Markus Zusakin Kirjavarkaan jälkeen, nimittäin kiinnostuin tarinan perheen kellarissa piilotellun juutalaismiehen innoittamana tutkimaan oikean elämän kohtaloita natsi-Saksassa. The Last Jews in Berlin (1981) kertoo huikeita selviytymistarinoita juutalaisista, jotka elivät paperittomina, väärennetyin paperein tai täysin kätkössä pääkaupungissa Berliinissä, aivan Gestapon silmien alla ja ahnaiden käsien lähellä koko sodan ja natsivallan ajan.

Berliini ei ollut natsien ydinaluetta. Sitä pidettiin liian vapaamielisenä, monikulttuurisena ja turmeltuneena. Natsit joutuivat 30-luvulla jopa tuomaan kannattajiaan yleisöksi muualta Saksasta marsseihinsa ja tapahtumiinsa. Berliinissä oli suuri juutalaisväestönosa, jonka identiteetti oli vahvasti saksalainen, jopa enemmän kuin juutalainen. Kaikki juutalaiset eivät olleet menestyneitä, mutta moni oli. Heillä niin vahva ote yhteiskunnasta sen kaikilla osa-aluella tieteessä, taiteessa ja taloudessa, eivätkä natsit aluksi saaneet heitä pois, sillä heillä oli puolestapuhujia ja heidät koettiin liian tärkeiksi.

Natsit, ja erityisesti propagandaministeri Goebbels, ottivat kuitenkin kunnia-asiakseen "puhdistaa" Berliini sen juutalaisväestöstä viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen. Vain muutamat etuoikeutetut –puoliksi juutalaiset ja naimisissa arjalaisten kanssa olevat – saivat jäädä, kun muita odotti kuljetus idän kuoleman- ja työleireille. Vuoteen 1942 mennessä juutalaisten puolestapuhujiakaan ei Berliinissä enää ollut, jäljellä oli vain natsien hyväksyviä kannattajia ja heidän toimiaan hiljaa seuraavia. Ensimmäiset massakuljetukset Auschwitziin lähtivät tuolloin.

Monet varakkaat juutalaisperheet lähtivät Saksasta pois jo ennen sotaa antisemitismin lisääntyessä, mutta useat eivät voineet uskoa, että henkeä uhkaavaa vainoa voisi tapahtua sivistyneessä kotimaassa. Väkivaltaiset juutalaisväestöön kohdistuvat pogromit kuuluivat toiseen maailmaan, Venäjälle ja muualle Itä-Eurooppaan, ei filosofejen ja säveltäjien Saksaan. Toisin kuitenkin kävi: Berliinin 160 000 juutalaisesta oli sodan alkaessa hävinnyt puolet, suurimmaksi osaksi maastamuuton ja ilmiöksi muuttuneiden itsemurhien takia, ja sodan päättyessä jäljellä oli 4,700 arjalaisten kanssa naimisissa ollutta, 1400 onnistui pelastumaan piiloutumalla ja 50 535 kuolemanleireille lähetetystä juutalaisesta vain 1900 palasi Berliiniin.

Kirjassa kerrotaan viiden piiloonmenneen miehen ja naisen tarina yksityiskohtaisesti, sillä kirjailija pääsi laajan taustatutkimuksen lisäksi myös haastattelemaan heitä. Gross kertoo kirjan alussa perineensä työn toiselta tietokirjailijalta, joka oli kokenut työn liian ahdistavana ja saanut jopa fyysisiä oireita aiheen ahdistavuuden takia. Gross vie tutkimuksen kuitenkin loppuun ja antaa lukijalle laajan ja kaikkea muuta kuin kuivan kuvauksen juutalaisten, heidän auttajiensa sekä metsästäjiensä kohtaloista. Tyyli muistuttaa osittain jopa trilleriä ja uskomattomia juonenkäänteitä voisi luulla sepitetyiksi.

Mitä selviytymiseen tarvittiin? Kirjan perusteella selvää on ainakin, että usein selviytyminen vaati paljon rahaa. Mustanpörssin ruoka ja asuminen maksoivat huimasti, ja vain harvoilla oli tällaisia säästöjä. Apua tarvittiin aina myös ns. arjalaisilta, jotka altistivat auttaessaan myös oman henkensä. Lisäksi sattumalla – tai johdatuksella tai kohtalolla, nimetköön kukin tämän oman uskonsa mukaan– oli suuri julma tekijä. Eräässä kirjan tarinassa mies kertoo pakemistilanteessa arponeensa kumppaninsa kanssa, pakenevatko he vasemmalle vai oikealle: vasemmalle paenneet pelastuivat, oikealle menneet jäivät kiinni.

Piiloon painuneet juutalaiset olivat jatkuvassa paljastumisen vaarassa. Ihmisiä pelastui piiloutumalla huonekaluihin, hylättyihin mökkeihin, kellareihin, kauppatiloihin ja salaisiin huoneisiin. Natsit käyttivät tehokkaasti hyväkseen juutalaisten hätää rekrytoimalla juutalisia paljastamaan piiloilevia. Kuuluisin näistä Gestapon hyväksi työskennelleistä juutalaisista oli "myrkyllinen blondi" Stella Kübler-Isaacksohn, joka oman henkensä pelastaakseen paljasti 600 - 3000 Berliinissä piilotelleen juutalaisen. Nainen itse selvisi sodasta, mutta joutui kymmeneksi vuodeksi vankeuteen osallistumisesta sodanaikaisiin juutalaisten murhiin.

Stella Kübler-Isaacksohn


Berliinin pommitus toi juutalaisille toivoa, mutta myös asetti heidät muuta väestöä paljon herkempään vaaraan. Juutalaiset eivät voineet mennä pommisuojiin, koska niissä usein tarkistettiin henkilötodistuksia. Vapautumista odotettiin, mutta moni juutalaisnainen muiden berliiniläisten mukana joutui punasotilaiden raiskaamaksi vapauden vihdoin koitettua.

Mieleen jäi: Moneskohan lukemani holokaustia tai natsi-Saksaa käsittelevä kirja tämä on? Silti opin valtavasti uutta. Kirja on todella mielenkiintoinen, vaikka hajanaiselta rakenteeltaan lukijalle hieman haastava

Matka ajassa: 1930-luvulta sodan loppuun

Matka paikassa: Berliini

Kenelle suosittelisin: Toisesta maailmansodasta, holokaustista ja historiasta kiinnostuneille

Miten teilleni: Sähkökirjana kirjastosta