sunnuntai 28. tammikuuta 2018

George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos



Yksi on selvää: Game of Thrones -sarjan isällä, George Martinilla, on tarinankerronnan lahja, ja nyt tarkoitan sellaista vanhanaikaista peri-inhimillistä "kokoonnutaan nuotion ympärille tähtikirkkaan taivaan alle ja yksi alkaa kertoa tarinaa" -tyyppistä kerrontaa. Tämä kertoja ravistelisi jokaista kuulijaansa tarinalla niin, ettei kukaan pystyisi nukkumaan tuona yönä – todennäköisesti tarina jatkuisi aivan aamun kajoon asti joka tapauksessa.

Hieman pelästyin, kun sain kirjastosta käteeni järkälemäisen Tulen ja jään laulu -fantasiasarjan toisen osan, sillä Kuninkaiden koitos (1999, suom. 2004) tuntuu painavan kädessä ainakin kilon. Kun huomasin vielä, että lähes 800-sivuisen järkäleen teksti on painettu pienellä fontilla, alkoi minua mietityttämään, jaksaako tarina kantaa loistavan ensimmäisen osan jälkeen. Olin kuitenkin huolineni väärässä: tarina kantaa.

Kuninkaiden koitos on edellistä osaa hidastempoisempi ja synkempi, vaikka toki paljon tapahtuukin. Westerosin seitsemän kuningaskunnan valtakunta on hajonnut, ja raaka sisällissota valtaistuimen herruudesta on edessä. Ihmisen vallanhimo on niin suuri, ettei helpotusta ole tulossa. Välillä tapahtumat olivat jo niin väkivaltaisia, että lukeminen kauhistutti. Minua on varoitettu, että seuraavat osat ovat vielä hurjempia ja synkempiä, joten saa nähdä, miten käy. 

Rakenne on tuttu, sillä jokainen luku kerrotaan jonkun henkilön näkökulmasta. Kirjan henkilöt, uudet ja vanhat, saavat lihaa luiden päälle kunnolla, sillä kirjassa juuri kukaan ei ole ainoastaan paha tai hyvä, ja myös kaikista vastenmielisimmätkin hahmot saavat ulottuvuuksia ja historiansa. Ensimmäisessä osassa Talvivaaran tytöt, Sansa ja Arya kyllästyttivät minua, mutta nyt kummankin kohtalon seuraaminen oli jännää. Ensimmäisen osan suosikkini lohikäärmeiden äiti, Daenerys taas on tässä osassa hieman syrjässä. 

Kuninkaiden koitos keskittyy mielestäni enemmän henkilöihin eikä juoneen, vaikka ennakolta toisin luulisi. Usein itse tapahtumat jäävät ikäänkuin lukujen väliin, ja niihin viitataan vain takaumina. Mielenkiinnolla odotan, miten seuraavissa osissa juoni kehittyy. 

Aion jatkaa Game of Thrones -pimennossani edelleen, koska kirjat ovat liian hyviä: George Martin kertokoon minulle tarinansa. Välillä pitää häntäkin vähän suitsia hitaammaksi, sillä minulle ainoa oikea tapa sulattaa tämä valtava tarina on lukea se hitaasti pätkissä. Kokonainen maailma historioineen ja taikoineen on liian hämmentävä hetkessä nautittavaksi. Aion viipyä tämän parissa pitkään!

Helmet-haaste on tänä vuonna erityisen fantasiamyönteinen: tämän kirjan pistän kohtaan #29, kirjassa on lohikäärme.  

Mieleen jäi: Kirjan eri henkilöiden yksinäisyys. He tuntuvat kaikki olevan yksin ja eksyksissä.

Matka ajassa: Keskiaikatyylinen tapahtuma-aika 

Matka paikassa: Westeros

Kenelle suosittelisin: Niille jotka jaksavat ja nauttivat pitkästä ja viipyvästä tarinasta

Miten teilleni: Kirjastosta

tiistai 23. tammikuuta 2018

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät



"Jokainen kertoo elämänsä niin kuin itse haluaa", Lila vastasi.


Oi, mikä kirja! Elena Ferranten Napoli-sarjan kolmas osa Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (suom. 2018) on ihmeellisen ihana kirja vaikeasta, lähes mahdottomasta, kuitenkin läpi elämän kestävästä naisten välisestä ystävyydestä. Miten paljon pystymme läheisiämme tuntemaan? Sillä jokainen kertoo vain sen version, minkä haluaa.

Kirjan alusta alkaen on selvää, että Elenan ja Lilan elämät ovat kulkeneet eri suuntiin – yhä kauemmas toisistaan sekä fyysisesti että henkisesti. Elenan aikuisuus näyttää valoisalta: hänellä on menestyvä ja sivistynyt kihlattu, lupaava kirjailijan ura ja mahdollisuus päästä kauas pois korttelista. Lila taas on eronnut yksinhuoltaja, joka joutuu työskentelemään kamalissa oloissa makkaratehtaalla. Poikkeuksellinen lahjakkuus on valumassa hukkaan. Elämä vie erilleen, mutta kuitenkin jokin pitää heidät kiinni toisissaan.

Päähenkilöt ja erityisesti kertojaminä Elena kasvaa upeasti sarjan aikana. Tämä osa on aikuisen naisen kertomaa tarinaa, ja kertoja tulee poikkeuksellisen läheiseksi. Avioliitto, parisuhde, naiseus, äitiys, ura – kaikki aikuisuuteen vaikuttavat tekijät ovat läsnä. Enää koulutus ei välttämättä pelasta naista, sillä läpi yhteiskuntaluokkien avioliitto ja äitiys asettavat naiselle elämän raamit. Suhteet miehiin ovat täynnä pettymyksiä. 1960- ja 1970-luvun alun radikalismi vaikuttaa Elenaan: työläisten ja naisten oikeudet nousevat aiheiksi, joiden puolesta marssitaan, kirjoitetaan ja taistellaan. Italiakin on murroksessa yhdessä koko maailman kanssa.

Lilan näemme vain Elenan silmin, ja ehkä siksi hän onkin niin kiehtova. Lila on raivostuttava, tasapainoton, raivoisa ja arvaamaton, mutta kuitenkin hän älykkyydessään kiehtoo miehet ja naiset pauloihinsa. Lila on poikkeuksellinen kaikessa, mitä hän tekee. Koko kirjan lukemisen ajan mietin, että hän on myös pahasti masentunut. Kaikkea kirja ei Lilasta kerro, sillä Elenakin kertojana tietää vain Lilan version tämän elämästä. Yhdessä vietettyä aikaa on yhä vähemmän, ja ystävyys jää sanojen varaan.

Ystävyys onkin tässä osassa entistä vaikeampaa, rakoilevampaa ja jopa lähenee vihaa välillä. Naisten välillä tuntuu olevan paljon olettamuksia, odotuksia ja jännitteitä, joita ei sanota ääneen, mutta jotka vaikuttavat kummankin elämään. Voi vain odottaa, miten sarjan viimeinen osa päättyy. Räjähtääkö kaikki?

Koin tämän osan kaikista läheisimpänä ja koukuttavimpana, vaikken ehkä uskalla tätä kuitenkaan arvottaa muuten suhteessa aiempiin kirjoihin. Upea se on joka tapauksessa. Syvällinen – vaikka viihdyttävä. Harvan kirjan suorastaan ahmii näin, ja liitänkin tämän kirjan suosikkeihini.

Helmet-haasteeseen kirjalla kuittaan kohdan #5, kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla olen syntynyt. Minä käväisin syntymäni jälkeen 1970-luvulla vain muutaman kuukauden, mutta sieltä sitä alkuun ponnistettiin, joten 70-luku suoritettu!


Mieleen jäi: Napolin kaupungin rakkaudellinen kuvaus.

Matka ajassa: 1960- ja 1970 -luvut

Matka paikassa: Italia, Napoli, Firenze

Kenelle: Lue, lue, lue! Naisille tämä on suunnattu, mutta ennakkoluuloista viis! Mies, tartu kirjaan!

Miten tielleni: E-kirjana omalla lukulaitteella

lauantai 13. tammikuuta 2018

Sebastian Barry: Days Without End




Päivät ovat loputtomat – ja maa on loputon, huikean kaunis sekä uskomattoman raaka Sebastian Barryn historiallisessa romaanissa Days Without End (2016). Se on kahden miehen rakkaustarina, erilainen western. 

En voinut lukiessani olla kysymättä, millaista on ollut ratsastaa läpi loppumattoman ja kesyttömän maan? Millaista on ollut yöpyä puuttomilla preerioilla ääretön määrä tähtiä loistaessa pään yllä? Millaista on ollut nähdä nälkää, tappaa ja taistella Amerikan sisällissodassa ja seurata kansanmurhaa nuoressa valtiossa, joka vielä etsi itseään? 

Kirjan päähenkilö on irlantilainen Thomas McNalty, joka pakenee suurta nälänhätää uudelle mantereelle. Lapsuuden perhe on kuollut Irlannissa nälkään, joten Thomas on maailmassa aivan yksin. Hän löytää ensin ystävän ja myöhemmin rakastetun komeasta John Colesta, jonka kanssa hän päätyy työskentelemään saluunoissa naisiksi pukeutuneina. Intiaanisodat ja suuri sisällissota vievät  miehet mennessään ja ajavat heidät kärsimään ja seuraamaan kärsimystä silmästä silmään. Rakkaus ja halu perustaa perhe uhmaa historian pyörteitä. Pariskunta päätyy ottamaan tyttärekseen pienen intiaanitytön. 

Päähenkilön seksuaalista suuntautumista ei korosteta, eikä ympäristö tunnu sitä kovin paheksuvan. Maa on nuori, naisia on niin vähän, että heteromiehetkin kääntyvät toisten miesten puoleen. Rakkaus kuvataan kauniisti ja kovin normaalina. 

Tunnelmaltaan kirja on erikoinen: Ajanlasku tuntuu olevan vasta aluillaan, koska maa on uusi– jopa neitseellinen –, sillä on helppo unohtaa, että ennen näitä päiviä sillä on jo ollut ikiaikaiset asukkaansa ja historiansa. Vanha työnnetään uuden alta pois sellaisella raakuudella, että sitä on välillä vaikea lukea, vaikka kertojaääni onkin pehmeä. 

En tiedä, miksi kirja kiehtoi minua valtavasti. Oma western-tietoisuuteni rajoittuu lähinnä elokuviin ja lapsena lukemaani Pieni talo preerialla -kirjasarjaan, joten teki mieli tutkia varsinkin Pohjois-Amerikan intiaanien kohtaloita, uudisasukkaita ja sisällissotaa enemmänkin. Luin tämän lyhyehkön kirjan loputtoman hitaasti nautiskellen sen kauniista kielestä ja maailmasta. 

En ole yksin ihastukseni kanssa, sillä romaani on useiden palkintojen ehdokas ja voittanut mm. Costa Book Awards 2016 -palkinnon. Irlantilainen kirjailija Sebastian Barry on minulle ennalta tuntematon, mutta saatan lukea häneltä enemmänkin. 

Helmet-haasteeseen liitän tämän unenomaisen kirjan kohtaan #27, kirjassa on samaa sukupuolta oleva pariskunta.

Mieleen jäi:
“We have our store of days and we spend them like forgetful drunkards.” 

Matka ajassa: 1850 -1860 -luvut

Matka paikassa: Yhdysvallat, villi länsi

Kenelle: Kaunein kirja pitkään aikaan, joten suosittelen kaikille

Miten tielleni: Kirjastosta



maanantai 8. tammikuuta 2018

John Lewis, Andrew Aydin & Nate Powell: March, Book One


Aloitin vuoden nyt helposti ja mieluisasta: mustavalkoinen sarjakuvaromaani ja elämänkerta March, Book One (2013) kertoo kansalaisoikeusaktivistin  ja kongressiedustajan John Lewisin taistelusta  tummaihoisten tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta 1950- ja 1960-lukujen Amerikan syvässä etelässä. Kirjaa kehuttiin kovasti Goodreadsin ryhmissä, joten päädyin lukemaan itselleni melko tuntemattomasta ilmiöstä mutta äärettömän kiinnostavista historian tapahtumista. Ja onneksi luin, sillä kirja vei heti mennessään.

Miten pahaa, rasismia, takapajuisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta voi vastustaa? Lewis esittelee liikkeen väkivallattoman, mutta valtavan rohkean – jopa henkiä vaatineen – aktivismin. Gandhin esimerkkiä seuraten kansalaisoikeusliike sitoutui väkivallattomaan vastustamiseen ja oikeuksien vaatimiseen. Kirjan kerronta on yllättävän kiihkotonta ja vailla katkeruuden häivää. Epäoikeudenmukaisuudet tuodaan esille, mutta kirja ei keskity kuvaamaan uhreja – vaikka epäkohdat nostetaankiin rohkeasti esille –, vaan kertoo niiden ihmisten tarinan, jotka eivät tyytyneet olemassa oleviin yhteiskunnan rasistisiin rakenteisiin. 

Kovin pitkälle ei vielä tässä kirjassa päästä, sillä kirjasarjaan kuuluu vielä kaksi osaa. Nyt vasta käydään pienempiä taisteluita rotusortoa vastaan ja saadaan pieniä voittoja. Kirjan nimi viittaa vuoden 1963 ihmisoikeuksia puolustaneeseen marssiin ja kirja antaa ensisivuillaan välähdyksen tulevasta. Tässä kirjassa kuitenkin vasta johdatellaan kohti suurempia yhteenottoja. 

Pidin Nate Powellin piirrosjäljestä: vahvaa, elävää ja taitavaa piirrosta, joka tekee kunniaa kirjan aiheelle. Vahva suositus kaikille ja sarjakuvan ystävälle pakkolukeminen! Aion lukea koko sarjan.

Helmet-haasteeseen kirja kävisi moneenkin kohtaan, mutta valitsen sen täyttämään nyt kuitenkin kohdan #12, sarjakuvaromaani. 

Mieleen jäi:
Lewisin lapsuuden kokemukset paikassa, jossa tummaihoiset joutuivat elämään koko ajan pelon ja sorron alaisina. Sääntöjen vastustamisesta sai maksaa jopa hengellään. 

Matka ajassa: 1950 - 1960-luvut

Matka paikassa: Yhdysvallat, Etelävaltiot

Kenelle: Tämä tekee hyvää aivan kenelle vaan: uudistava ja ravisteleva lukukokemus!

Miten tielleni: Kirjastosta