torstai 20. huhtikuuta 2017

Alice Munro: Jupiterin kuut


Kanadalaisen novellistin Alice Munron jo vuonna 1982 ilmestynyt novellikokoelma Jupiterin kuut sai vihdoin tänä vuonna suomennoksensa – ja mikä suomennos se onkaan! Munron teksti välittyy rikkaalla, kauniilla ja mielenkiintoisella suomella. Kirjailijaa tietysti täytyy kiittää ensiksi tästä lukunautinnosta, mutta myös kääntäjä, Kristina Rikman, tekee upean työn. Munro on palkittu ansaitusti Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2013, ja Rikmanille myönnettiin 40-vuotisesta käännöstyöstään Pro Finlandia -mitali vuonna 2014. Lukija tietää saavansa laatua luettavakseen.

Munro kirjoittaa lukuisista kohtaamisista, joissa ihmiset eivät kuitenkaan aivan kohtaa. Kaukaiset sukulaiset pysyvät kaukaisina, lähes käsittämättöminä, vaikka tulevatkin kyläilemään. Yhteyttä ei synny. Rakkaus on myös saattanut pettää tai kulua loppuun. Nainen ei löydä miestään tavalla, joka tyydyttäisi. Jäljelle jää turhautuminen, peitelty kiukku, luopuminen ja sisäinen halveksunta – ja kuitenkin myös miellyttämisen tarve on aina vieraana. Välillä hukassa on mies, välillä lapsi.  

Kaikkien yhdentoista novellin keskiössä on nainen. Hän, novellista toiseen erinimisenä, tulee usein vaatimattomista tai jopa askeettisista oloista ja on jo ehtinyt vanhenemisen porteille tai on jo vanhainkodissa. Hän pohtii elämän loputonta arvaamattomuutta tai vielä traagisempaa ennalta-arvattavuutta. Pienet valinnat, sattumat ja onnettomuudet ovat saattaneet muuttaa koko elämän suunnan. 

Mikään edellä mainittu ei välity lukijalle alleviivattuna selvänä viestinä. Kaikki on puettu vihjailuun, hienovaraiseen huumoriin ja traagisiin yksityiskohtiin. Näkökulma vaihtuu ainakin yhden novellin sisällä kappaleesta toiseen niin, että lukijan on välillä hankala seurata tapahtumia. Novelleissa tapahtuu vähän – vaikka kerralla voikin sitten rysähtää kaikki – henkilöitä taustoitetaan ja heidän ajatustensa annetaan lentää villinä. Heidän ulkonäköään ja vaatteitaan kuvataan todella värikkäästi. 

Kaikki kokoelman novellit ovat hienoja, mutta suosikikseni nousi ensimmäinen kahdesta erilaisesta sukulaistätilaumasta kertova Chaddeleyt ja Flemingit. Kahden suvun naimattomat tädit ovat toistensa vastakohtia ja kuitenkin aivan yhtä herkullisia hahmoja. En ollut lukenut Munroa ennen, ja tämän novellin parissa iski heti vahva tietoisuus: "Mitä tämä on? Vähän outoa, mutta tästä minä pidän." Toivottavasti saan aikaiseksi lukea Munroa myös lisää, vaikka hetken on kyllä hengähdettävä ja vähän toivuttavakin hänen tarinoistaan.

Helmet-haasteeseen tämä teos saa vastata kohtaan #23 käännöskirja. Miten upeaa lukea maailman parhaita teoksia omalla äidinkielellä. Toivottavasti saamme suomeksi näin upeita käännöksiä jatkossakin. 

Mieleen jäi:

"Hän oli havainnut jotain uutta tällä matkalla. Ihmiset eivät enää halunneet tutustua häneen. -- Hän ei ollut lihonut eikä laihtunut eikä vanhentunut silmiinpistävästi, mutta yhtä kaikki hän oli lakannut olemasta tietynlainen nainen ja muuttunut toisenlaiseksi. -- Hän yritti tosissaan, kerran toisensa jälkeen.Toisinaan hänen harkitut mielivaltaiset tekonsa ja tapansa elää jaksoivat ilahduttaa häntä." 

Matka ajassa: sodan ajasta 1900-luvun loppupuolelle

Matka paikassa: Kanada

Kenelle: Jos et pelkää vähän haastavampaa novellikirjallisuutta, tartu ihmeessä.

Miten tielleni: Kirjastosta 



2 kommenttia:

  1. Nuo ikäneidot olivat hervottoman mehukkaat luomukset.
    Munro on vahva Kertoja, isolla K:lla ja kotonaan erilaisissa miljöissä ja tarinoissa. Pitkä elämänkokemus ja eletty elämä paistavat lämpiminä ja ymmärtäväisinä säteinä läpi koko kerronnan, ikäänkuin kirjailija olisi itse ollut osallisena tapahtumiin.

    Rakkauden, tuon ikiaikaisen arvoituksen ja innoittajan ympärillä pyörivistä eri perspektiiveistä huolimatta Munron kirjoitustyyli on yhtenäinen kautta linjan, jolloin lukukokemus säilyy mutkattomana ja ehyenä. Kristiina Rikmanilta laatusuomennos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Upeaa kirjallisuutta, josta ei jää "kertakulutuksen" makua.

      Poista