On se harmillista, kun työ haittaa harrastusta. Raataja rahan alainen ei ole kyennyt paljon lukemaan viime aikoina. Tämä Thomas Harrisin Uhrilampaat olisi nimittäin pitänyt lukea ehkä yhdessä päivässä, mutta minulta se ei nyt onnistunut. Jännittävä, hyytävä ja hyvin kirjoitettu kauhua liippaava dekkari.
Tarkoituksenani ei ole käydä Anthony Hopkinsin menneiden vuosien elokuvia läpi, sillä on puhdasta sattumaa, että peräkkäin tulee kaksi hänen mestarisuoritustaan. Luulen, ettei kukaan elokuvan nähnyt voi päästää irti Hopkinsin Hannibal-hirviöstä. Kirjan Hannibal on jotenkin sivistyneempi ja lämpimämpi nuorta poliisiopiskelijaa, Clarice Starlingia kohtaan. Elokuvan Hannibal on vertaansa vailla, eikä kirjan ihmissyöjä saanut minua samalla tavalla pelkäämään. Kuvitin lukemaani koko ajan elokuvan kohtauksilla.
Vaikka kirja ei ollut erityisen pelottava, ja pystyin lukemaan sitä myös iltaisin, nautin siitä täysillä. Juoni oli tuttu, mutta silti se on oivallinen dekkarinnälkäisen korvike. Voihan tämän laskea dekkariksi? Sarjamurhaaja on hirveä, nuori nainen vahva ja samalla hauras, ja lukija on myyty. En tiedä, ovatko Harrisin muut kirjat yhtä hyviä, pakko on kai häntäkin lukea lisää.
Jos kirjasta yrittää löytää syvempää tasoa tai teemaa, se on naisen taistelu miehisessä maailmassa. Mies metsästää ja alistaa naista. Vie häneltä pahimmillaan hengen, mutta useimmiten vähättelee ja alistaa objektiksi. Työssä on vaikea edetä, eikä lihava nainen saa rakkautta. Kirjan seksistinen maailma tuntuu vähän vanhanaikaiselta, ehkä eteenpäin on menty.
Mieleen jäi:
"Lecterin kielenpää työntyi esille yhtä punaisena kuin huulet. Se kosketti ylähuulta tismalleen keskeltä ja vetäytyi taas takaisin.
-Clarice.
Starling kuuli äänen metallilta kalskahtavan rahinan."
Matka ajassa: 1980-luku
Matka paikassa: Baltimore, Memphis, USA
Kenelle: Kovahermoisille kauhun ja dekkarin ystäville
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti