Olisin mielelläni mitä tahansa
maailmassa,
kunhan vain en nainen
ROYA, Kabulissa 2009
Tällä runolla alkaa ruotsalaisen toimittajan Jenny Nordbergin tietokirja naisista Afganistanissa, yhteiskunnasta, joka ei tyttöjä halua eikä arvosta. Nainen edustaa aina heikkoutta ja toiseutta. Nainen kantaa mukanaan koko sukunsa kunniaa ja tästä seuraa, että hänet pitää eristää, piilottaa ja vaientaa. Naisen ainoa hyöty on hänen kohtunsa - hän on poikientekijä. Poikia on synnyttävä perheeseen hinnalla millä hyvänsä. Kun puolet väestöstä elää alistettuna, täytyy yhteisön välillä päätyä outoihin kiertoratkaisuihin, joista yksi on bacha posh -ilmiö, jossa tyttö puetaan pojaksi ja kasvatetaan poikana. Tyttö saa nauttia kaikista pojan etuoikeuksista ja vapauksista murrosikään, joka vääjäämättä vie tytön takaisin naisen kapeaan rooliin.
Nordberg keskittyy tähän vaiettuun, mutta kaikkien tiedossa olevaan ilmiöön antamalla äänen usealle bacha posh -naiselle. Kirjoittaja on taustalla ottaen välillä myös kokijan roolin. Tyttöjen ja naisten länsimaisin silmin absurdia elämää kuvaillaan ja analysoidaan yksityiskotaisesti - välillä jopa tiivistäminen olisi ollut paikallaan. Kirjassa pohditaan, onko ilmiö vastarintaa vai törkeää lasten oikeuksien rikkomista. Voisiko ilmiö olla vain toimimattoman yhteiskunnan seuraus?
Kirjan vahvuuksia on naisen aseman ja ihmisoikeuksien pohtiminen maailmanlaajuisemmin. Tasaisin välein Nordberg muistuttaa länsimaista lukijaansa myös oman kulttuurimme epäkohdista ja patriarkaalisen kulttuurin jäänteistä. Nordgren ei kuitenkaan sorru missään vaiheessa kulttuurirelativismiin tai itäisen kulttuurin ihannointiin. Hän tuomitsee naisten surkean aseman yksiselitteisesti vain kuvailemalla, mitä hänen kirjansa naiset ovat joutuneet kokemaan. Eikä lukija voi olla eri mieltä.
Kirjassa nostetaan esille afganistanilaisen ilmiön laajuus: Kautta historian ihmiset ovat kaikkialla maailmassa joutuneet esiintymään jonakin muuna ansaitakseen, hyötyäkseen - tai yksinkertaisesti säilyäkseen hengissä. Ihmisen identiteetti ja sukupuoli - ehkä myös seksuaalinen suuntaus - ei ole lukkoonlyöty, vaan muunneltavissa. Vai onko näin? Mikä on kasvatuksen, kulttuurin, ravinnon ja biologian suhde tässä kaikessa?
Nordberg lopettaa kirjan Edith Södergranin kuuluisan runon Vierge Modernen säkeisiin: "En minä ole nainen. Olen neutri..." Pieni toivo herää myös afganistanilaisen naisen puolesta. Jos viime vuosisadan alussa nainen on kokenut tarvetta irtautua hänelle asetetusta mallista ja roolista, naisella tänään on aivan toiset mahdollisuudet ja vapaudet. Ehkä siis myös tilanne Afganistanissa voi muuttua. Ehkä isät lopulta ymmärtävät, että heidän suurin kunniansa on koulutettu tytär, joka tuo hyvinvointia koko yhteisölle.
Mieleen jäi: "Se, joka hallitsee elämää ja naisen ruumista, hallitsee rahaa, ja hänellä on valta."
Matka ajassa: 1970-luvulta nykypäivään
Matka paikassa: Afganistan
Kenelle: Afganistanin kulttuurista ja naisten asemasta kiinnostuneelle tämä on silmiä avaava lukukokemus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti