Suomen kesä on sateinen ja lukija lukee. Kirjastosta sattumalta käteeni tarttunut Terhi Rannelan Frau on magneettinen - luin kirjan hetkessä. En malttaisi kirjan loputtuakaan päästää irti, vaan kirjan maailma on niin elävä ja kiehtova, että se pitää harvinaisen tiukasti kiinni. Frau on Rannelan toinen historiallinen romaani ja hänen kuudestoista teoksensa, minulle kuitenkin ensimmäinen lukemani kirja tältä kirjailijalta. Kirja kertoo natsipyöveli, Prahan teurastaja, Reinhard Heydrichin leskestä Lina Heydrichista, myöhemmältä nimeltä Lina Manninen. Tapahtumat ja henkilöt ovat suurimmaksi osaksi oikeita, mutta heräävät henkiin ja taipuvat uskottavaan fiktioon. Rannela on tehnyt pikkutarkkaa tutkimustyötä ja onnistunut paljastamaan historian lehdiltä maailman, joka on puistattava. Arkipäiväinen, mutta kammottava ja täynnä ristiriitaisuuksia.
Kirja kulkee pääosin kahdella ajallisella tasolla. Toinen on vuosi 1984, jolloin toimittaja-kirjailija Erich Richter yrittää Fehmarnin saarella Pohjois-Saksassa haastatella jo vanhuudesta ja syövästä haurasta sotarikollisen leskeä ja saada vastauksia menneisyyteen. Lina seisoo vuorenvarmasti elämänsä rakkauden Reinhardin rinnalla, kuten kuuliaisen vaimon kuuluukin. Hän "ei tunne syyllisyyttä mistään, ei absoluuttisesti mistään", vaikka maailma tuntee hänen miehensä yhtenä holokaustin pääsuunnittelijana Wannseen konferenssissa ja joka on vastuussa miljoonien kohtalosta. Mies on Linan silmissä virheetön, syylliseksi lavastettu valheiden uhri ja tunnollinen sääntöjä toteuttanut työntekijä. Lina taas oli vain vaimo ja äiti. Hän ei ole vastuussa mistään, kaikki syytökset ovat panettelua.
Toinen kirjan ajallinen taso on 1942, jolloin Reinhard joutuu Prahassa salamurhan kohteeksi, haavoittuu ja lopulta kuolee sairaalassa. Kirjassa seurataan perheen elämää juutalaisilta anastetussa linnassa ja Linan elämän muuttavia dramaattisia käänteitä. Prahan aikaa Lina kuvaa elämänsä onnellisimmaksi ajaksi. Lina ei koskaan pääse yli miehensä kuolemasta, ja hänen uusi avioliittonsa suomalaisen teatterin johtajan Mauno Mannisen kanssa jää vain kulissiksi.
Kirjassa seurataan myös salamurhan seurauksia Lidicen kylän asukkaiden ja salamurhan toteuttaneiden näkökulmasta. Jarek, Marta ja Franz ovat fiktiivisiä hahmoja, joiden kokemat kammottavat tapahtumat ovat kuitenkin todellisia. Hitler määräsi Reinhardin murhan kostoksi Lidicen kylän tuhottavaksi, miehet ammuttaviksi ja naiset ja lapset lähetettäviksi keskitysleirille, jonne useimmat kuolivat. Vaikka varsin rikottu aikajärjestys ja erilaiset vaihtuvat näkökulmat pysyvät kasassa ja tarina kietoutuu hienosti yhteen, fiktiiviset henkilöt ovat teoksen heikoin osa. Olisin kaivannut oikeita kohtaloita ja nimiä.
Fraun näkökulma toisen maailmansodan ja kansallissosialistisen Saksan tapahtumiin on vetävä. Mikä on vaimon, äidin ja puolison rooli ja vastuu tapahtumiin? Tätä aihetta ovat ryhtyneet käsittelemään muutkin viime aikoina. Tuoreessa lukumuistissa on vielä Wendy Lowerin hyytävä tietokirja Hitlerin raivottaret. Vaikka mies on päätekijä, hän ei kuitenkaan ole Rannelan teoksen päähenkilö. Mies on taustalla, palvonnan kohde, etäinen uni menneisyydestä. Lina on keskiössä ja vain hänellä on avaimet menneisyyteen, vaikkei hän niitä haluakaan käyttää. Erich Richter ei saa häneltä vastauksia juuri mihinkään. Tämä turhauttaa lukijaa – enemmänkin lukkoja olisi voinut avata. Aiheesta olisi helposti voinut kirjoittaa pidemmän, suuremman kertomuksen. Nyt teos on lyhyt ja jää pieneksi tarinaksi, vaikka aihe on elämää suurempi. Kirjailijan työpäiväkirja on luettavissa, jossa hän perustelee ratkaisujaan ja esittelee historiallisen romaanin syntyä.
Väitän lukeneeni paljon natsiaikaa ja holokaustia käsiteleviä teoksia, aihe on tuttu ja välillä jo tuntui, etten halua pitkään aikaan lukea lisää. Kuitenkin käsittämättömässä hirveydessään se on vertaansa vailla oleva historiallinen aikakausi, joka vaatii tulla kirjoitetuksi ja luetuksi yhä uudelleen. Miljoonat nimettömät uhrit, järjestelmällinen tappoteollisuus ja kaiken oikeuttava rasismi on yhtälö, jota on vaikea uskoa tapahtuneen Euroopan lähihistoriassa, vaikka siitä kuinka lukisi. Tämäkin teos kertoi minulle uuden tarinan, joka ansaitsee tulla kerrotuksi. Natsien rikoslista ylittää käsityskyvyn. Rannila antaa lukijalle jonkinlaisen huojentavan päätöksen tämän käsittämättömyyden keskellä. Natsivaimo ehkä kuitenkin salaisesti, hiljaa mielessään myöntää syyllisyytensä: "Minä Lina Manninen, omaa sukuani von Osten, Lina Heydrich, olen syyllinen kaikkeen siihen, mistä minua syytetään. Tein sen kaiken, koska saatoin tehdä. Niin yksinkertaista se on. Niin tekin tekisitte, jos voisitte."
Mieleen jäi: "Kuka sanoi, että totuus on ruma?"
Matka ajassa: 1942, 1984
Matka paikassa: Tsekki, Saksa
Kenelle: Toisesta maailmansodasta kiinnostuneille, historiallisen romaanin ystäville
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti