Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia

Virolainen kirjailija Kätlin Kaldmaa kirjoittaa lempimaastani Islannista. Islanti on uskomaton: kun sen näkee jo lentokoneesta ensimmäistä kertaa, ymmärtää tulleensa paikkaan, jonka luonnon ihmeillä ei ole rajaa ollenkaan. Jäätiköitä silmän kantamattomiin, tulivuoria, raivoava meri, vesiputouksia, kuumia lähteitä ja loputon vihreä kumpuileva maasto, jonka muodostelmat näyttävät milloin peikoilta ja milloin jättiläisiltä. Toisin sanoen Islanti vei minulta jalat alta kerralla. Se on uskomattomin paikka, jossa olen koskaan ollut. 

Islannista kannattaa ainakin lukea, jos ei sinne pääse matkustamaan (vaikka suosittelen vahvasti!). Heti kun kuulin tämän kirjan olemassaolosta, halusin lukea sen. Kaldmaa on itse asunut maassa ja se todella näkyy. Tekstissä näkyy maan sielu saagoineen ja mytologioineen. 

Tarina itsessään ei ole kovin erikoinen mielestäni: se on kuvaus useamman sukupolven sinnikkäästä taistelusta asua kaukaisella rannalla valkoisessa talossa.  Henkilöt jäivät minulle kaukaiseksi, vaikka vahvoja naishahmoja kirja viliseekin. Pääosassa on kuitenkin meri, joka antaa ja todellakin ottaa. Juonta ja henkilöitä enemmän kirja kiehtoo kokeilevalla typografialla, sillä välillä teksti on ympyränmuodossa, ja välillä teksti harppoo muutaman sanan ryppäänä sivulta toiselle. Tämä ei ole aina helppoa lukijalle, vaikka toisaalta on hyväkin pysähtyä ihailemaan tekstin liikettä.

Jostain päädyn nykyisin usein lukemaan proosaa, joka on lähellä runoa. Tässäkin kirjassa on mukana runo toistoineen, metaforineen ja usein myös säkeineen poikkeuksellisten typografisten keinojen takia. Kiitos Fabriikki kustantamolle tällaisten harvinaisten, ei ehkä suuren lukijakunnan kirjojen julkaisusta. Kulttuuriteko tämäkin.

Helmet-haasteeseen kirja olisi mennyt sopivasti useampaankin kohtaan, mutta nyt laitan sen kohtaan #8, balttialaisen kirjoittajan kirjoittama kirja. Olisi ollut ehkä kiva tähän kohtaan myös balttiaan sijoittuva kirja, mutta menköön nyt näin. Toivottavasti jo pian pääsen kirjamatkoillani sinnepäin. Lähden nyt vähän pidemmälle matkalle Eurooppaa kiertämään ja olen pakannut mukaan valtavia tiiliskivikirjoja. Miksi, oi miksi juuri paksuimmat kirjat kiehtovat?