Länsimaisista arvoista on tullut absoluuttinen totuus. Ihmiset, jotka eivät sitoudu niitä noudattamaan, lähetetään synkkään ghettoon nimeltä Kaningården. Siellä muslimeille syötetään sianlihaa ja asutaan ilman sähköä eristettynä muusta yhteiskunnasta. Kapinoitsijat vaiennetaan hermomyrkyllä. Tämä kaikki siis lähitulevaisuuden fasistisessa Ruotsissa.
Runoilija-kirjailija Johannes Anyurun He hukkuvat äitinsä kyyneliin (suom. 2018) on ravistellut ja puhututtanut. Se tuntuu raastavan auki koko pohjoisen sielun: Kuka kelpaa ruotsalaiseksi? Ketä voi kutsua todelliseksi kansalaiseksi? Pinnan alla kytee paljon sellaista, josta ei mielellään puhuisi. Juuri tähän kipeään kohtaan Anyuru iskee sellaisella voimalla, että todella tietää lukeneensa ajan henkeä koskettavan kirjan. Teksti on kaunista ja taitavaa, eikä se syytä, vaikka surulliseksi se kuitenkin tekee – kirja on kuin runo, niin taitavasti tunnelma välittyy.
Kaikki alkaa julmalla ääri-islamistien terrori-iskulla sarjakuvaliikkeeseen. Islamia on pilkattu ja se pitää nyt kostaa vääräuskoisille. Yksi iskuun osallistuneista terroristeista – nuori tyttö –väittää poliisille tulevansa tulevaisuudesta ja halunneensa estää terroriteon. Tytön tarina tulevaisuuden Ruotsista on kauhea, mutta samalla jää avoimeksi, onko se sittenkin vain hajonneen mielen tuotosta. Hän haluaa kertoa varoittavan tarinansa kirjailijalle, yhtymäkohtia löytyy Anyuruun, joka itsekin pohtii islaminuskoisena paikkaansa Ruotsissa. Onko maassa heille tilaa?
Aika ei ole teoksessa "suoralinjainen jatkumo, vaan enemmänkin maisema", kuten kirjassa mainitaan useampaan kertaan. Lukijan ei olekaan aina tarpeellista tietää, millä tasolla liikutaan. En ollut lukenut teoksesta paljoakaan ennen lukemista – usein välttelen tietämästä teoksista liikaa ennakkoon–, nyt kuitenkin tästä olisi voinut olla hyötyä, sillä olin vähän ulalla aluksi. Kuka puhuu ja missä mennään? Helsingin Sanomien kirjailijan haastattelu avasi kirjaa hienosti, eli suosittelen nyt poikkeuksellisesti lukemaan kirjasta hieman ennakkoon.
Anyurun kirjassa vierauden ja toiseuden tematiikkaa käsitellään poikkeuksellisen hienosti – jo ensisivuilta tietää lukevansa harvinaisen hyvää kirjallisuutta. Se voittikin Ruotsin arvostetuimman kirjallisuustunnustuksen, August-palkinnon, viime vuonna. Onneksi palkittiin, sillä kirja on moniääninen, eikä se julista vain yhtä totuutta, päinvastoin se herättää kysymyksiä. Se tarttuu vaikeaan aiheeseen ja kertoo kaikesta surusta, jota ihmisten kykenemättömyys kohdata toisensa ja keskustella erilaisuudesta aiheuttaa. Hieno, hieno kirja, vaikka minua se pelotti myös vähän.
Helmet-haasteeseen kirja tulee haasteen viimeiseen kohtaan 50, kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Kesälukemiseksi tätä kirjaa suositeltiin ja siihen tartuin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti