Voiko panettelusta, urkkimisesta ja juoruilusta seurata mitään hyvää? Joskus tarkoitus pyhyttänee keinon, mutta Michael Wolffin kohuteos Fire and Fury, Inside the Trump White House (2017) jättää vain tahmean olon. Lisäksi se laittaa miettimään, päihittikö kirjan kohde sittenkin kirjan agendan. Trumpin kyydissä tuntuu olevan mahdotonta pysyä, sillä kirja on auttamatta vanhentunut muutamassa kuukaudessa.
Kirjan suurimmat paljastukset tiesin jo ennen lukemista: Trump ei halunnut tai uskonut pääsevänsä presidentiksi – saanen epäillä. Trump ei lue kirjoja – olipa yllätys! Trump on arvaamaton ja narsistinen – varsinainen jymy-yllätys! Valkoisessa talossa harva on tehtävänsä tasalla – tätä ovat muutkin jo epäilleet. Köykäiseksi jää kirjan anti.
Mitä oikein odotin tarttuessani tähän kirjaan? Miksi tuhlasin tähän aikaani? Mitään kovin syvällistä en uskonutkaan saavani tästä kirjasta irti. Olisi pitänyt valikoida parempi kirja, joka tarttuisi itse ilmiöön: mikä saa ihmiset tarttumaan populistin käteen ja etsimään halpaa messiasta? Vielä suuremmin maailman pitäisi miettiä, mihin nämä messiaat meitä vievät.
Trumpista ja hänen kaltaisistaan pitää kirjoittaa. Sananvapauden nimessä tämäkin kirja saa jonkinlaisen oikeutuksen olemassaoloonsa, mutten voi suositella sitä kenellekään. Kuuntelin kirjan äänikirjana, ja totuuden nimessä täytyy tunnustaa, että se olisi muuten jäänyt kesken. Kuunnellessanikin tuli mieleen Sinuhesta tutut sanat: Kuin kärpäsen surinaa korvissani!
Helmet-haasteeseen kirja menee kohtaan #6, kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti