Ihastuin muutama kuukausi sitten Guy Delislen omaelämänkerrallisiin sarjakuviin maailman oudoimmista paikoista. Merkintöjä Jerusalemista ja Pjongjang ovat mahtavaa luettavaa: uteliaan, avoimen ja rehellisen kertojan tarkkanäköisiä kuvauksia ihmisen hulluudesta, sotaisuudesta ja vallanhimosta. Raskaita aiheita, mutta silti Delislen huumori saa nauramaan ääneen!
Delislen Hostage (ranskasta englanniksi 2017) pohjautuu ranskalaisen avustustyöntekijän, Christophe Andrén, kohtaloon, kun hänet vuonna 1997 kidnapataan ja kuljetetaan Tšetšeniaan. Jokainen ruutu vie lukijan seuraamaan tuskallista kaapatun epätietoisuutta, tylsistymistä ja pelkojakin. Suurimman osan ajastaan hän joutuu olemaan tyhjässä ikkunattomassa huoneessa kahlehdittuna patteriin. Aika matelee ja mielialat vaihtelevat, vaikka yllättävän rauhallisena ja rationaalisena kaapattu pysyykin.
Virikkeitä on siis vähän, ja tämän kokee myös sarjakuvan lukija. Suurin osa paksun sarjakuvaromaanin ruuduista on lähes identtisiä asetelmaltaan: mies käsiraudoilla kiinni patterissa ohuella patjalla maaten tai istuen. Jännitteitä tuovat hetkelliset muutokset tähän, kuten ruokailut, äänet, valot, ja jatkuva tuskallinen odotus, koska käsiraudat hetkeksi avataan, sillä käsi on on jo aivan puutunut eikä veri kierrä.
Tunnelma on klaustrofobinen ja absurdi. Miksi tämä kaikki tapahtuu ja miten tämä kaikki tulee päättymään? Kaappaajat eivät anna vastauksia, eikä lukijalle anneta vihjeitä tulevasta. Päivät lipuvat samanlaisina tuskallisen pitkään, ja pahin ehtii jo käväistä mielessä. Askeettinen piirrosjälki ja sumea sävy tukevat kirjan epävarmaa tunnelmaa ja vangin surkeaa tilannetta.
Loppua kohden kirjan vauhti kiihtyy kuitenkin varsinaiseksi jännitysnäytelmäksi. Yhtäkkiä pienetkin liikkeet alkavat jatkuvan odottelun jälkeen tuntua valtavilta harppauksilta.
Hostage on varmaa laatua, vaikken pitänyt tästä sarjakuvasta yhtä paljon kuin edellisistä lukemistani matkakertomuksista. Sävy oli synkempi luonnollisesti, eikä jatkuva odottelu tuntunut kovin kiinnostavalta aina. Olen kuitenkin hyvin iloinen, että luin tämänkin.
Helmet-haasteeseen tätä teosta ei pitänyt liittää ollenkaan, mutta huomasin miettiväni sarjakuvan tapahtumia vielä pitkään lukemisen jälkeenkin, joten päätin laittaa tämän tarinan kohtaan #33, selviytymistarina. Sitä tämä tarina todellakin on: miten kukaan voi säilyä järjissään tällaisesta koettelemuksesta? Hyytävää, että joku on joutunut kestämään tapahtumat tosielämässä. Lupaan, etten muita sarjakuvaromaaneja enää haasteeseen pistä, mutta menköön tämä, sillä suunnittelemallani lukulistalla on valtavia järkäleitä tulevien kuukausien iloksi. Pääsenpähän edes tässä kohdassa helpolla.
Mieleen jäi: Kahlehdittuna ja suljetussa tilassa oleminen on kamalaa!
Matka ajassa: 1997
Matka paikassa: Tšetšenia
Kenelle: Delislen teoksia kannattaa lukea aina, jos sellaisen jostain käsiinsä saa.
Miten tielleni: Kirjastosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti